Yhteisöllisen median pilvessä

yhteisöllinen
tarina kasvaa pilveen
visertää twiit, twiit

Haaga-Helian Sosiaalisen median seminaari E-service business! 21.10.09 keräsi Haagan toimipisteen auditorion täyteen aktiivisia osallistujia, jotka läppäreillään ja kämmeköillään kommentoivat esityksiä Twitteriin. Tilaisuuden juontaja, Travelneerin Jaakko Löppönen, lupasi kommentoijille porkkanana arpajaiset.

Ideoita kotiin löytyi jo aamupäivän aikana, tosin lounaspöydässä ihmeteltiin, miten paljon aikaa yrityksessä pitäisi varata hallittuun toimintaan sosiaalisissa yhteisöissä.

Aamupäivä

Aamupäivän ensimmäiset esitykset johdattivat sosiaaliseen mediaan ja sen mittaamiseen.

Viime vuoden seminaarin suosituin esiintyjä Katri Lietsala Gemilosta esitteli meille sosiaalisen median, jota Kotus kehottaa nimittämään yhteisölliseksi mediaksi. Kyse ei ole kurkiaurasta, jota voisit johtaa, vaan lintuparvesta, jonka jäsenet saattavat kiinnostua sinusta.

Sosiaalisen median ydinasiat ovat tagit, uutissyötteet ja profiilit. Uutissyötteiden lukijan avulla voi vaivatta seurata pariakymmentä päivittyvää verkkopalvelua sen sijaan, että käyttäisi koko aamupäivän klikkailemalla palveluita.

Jos haluat sosiaalista mediaa, niin mitä oikeastaan haluat? Poimi monista alustoista yrityksellesi tarkoituksenmukaisin.

Jos haluat jakaa jotain, valitse WordPressin blogi, jonka kommentteihin lähetät vastakommentit, ettet tappaisi keskustelua. Tehokas yhteistyö onnistuu Wikissä. Kuvat ja videot viet Flickriin ja Youtubeen ja linkität sieltä muihin käyttämiisi sosiaalisen median sovelluksiin.

Sosiaalisten kirjanmerkien avulla löydät oikean tiedon: seuraat asiantuntijaa etkä vain googleta. Bloggaamalla tavoitat heikkoja signaaleja, mutta vanhoihin viesteihin on turha odottaa kommentteja.

Facebookista löytyy onnistuneita kampanjoita ja hyvillä avainsanoilla pienetkin yritykset voivat kivuta Facebookin streamien kärkeen ilman näyttäviä mainoksia.

Älä unohda perinteisiä kohtaamisia ja mediaa; elämää on netin ulkopuolellakin.

Sosiaalinen media on avoin ja läpinäkyvä, se ei rajoita vaan antaa mahdollisuuksia.

Mittareina voisi käyttää verkkopalvelun kävijämäärää, myyntiä ja kontakteja. Sosiaalista keskustelua on kuitenkin vaikea mitata.

Tommi Holmgren Mediaedge:ciasta pureutui omassa esityksessään sosiaalisen median mittaamiseen. Valitse bisneksellesi olennaiset asiat ja mittaa niitä. Kiinnitä huomiota ansaittuun mediaan ja tiedä, mistä keskustellaan. Sosiaalisen palautteen kehä mittaa vuorovaikutuksen sisältöä, relevanssia ja vaikutusta.

Informaatiosta ei ole puutetta, mutta miten käytät sitä? Löydät avuksi sekä kaupallisia että vapaita tuotteita kuten Google blogs, Google alerts ja Google analytics. Miten kävijät käyttäytyvät verkkopalvelussasi? Aloittavako he videon katselun vai katsovatko he sen loppuun asti. Opit paljon menemällä ulos ja katsomalla, mitä sinusta puhutaan eri medioissa. Kuuntele ensin, ole jatkuvasti aktiivinen. Päätä, kuka yrityksessänne vastaa sosiaalisesta mediasta, sehän on osa bisnestänne.

Palveluntarjoajat

Aamupäivän seuraavat esitykset keskittyivät palveluntarjoajiin

Robin Bade Active Arkista kertoi Facebookista, jonka myötä matkakuvatkin saavat uuden merkityksen, kun niitä jaetaan ystävien ystäville. Ystäviähän jokaisella Facebookissa on keskimäärin 130.

Facebookissa on yli 300 miljoonaa aktiivista käyttäjää, joista yli puolet käyttää sitä päivittäin, keskimäärin puoli tuntia. Neljännen käyttäjistä päivittää päivittäin statustaan. Suomalaisistakin lähes neljäsosa on Facebookissa.

Mitä ihmiset sitten tekevät verkossa? Viettävät aikaa viihtyena tai luovat aikaa keräämällä informaatiota.

Helene Auramo Zipipopista innosti meidät Twitteristä, jossa ystävien sijaan on seuraajia ja joissa viestit ovat twiittejä. Suoria twiittejä voi lähettää seuraajilleen ja tärkeät twiitit voi lähettää edelleen. Niinpä Twitter tuo tiedot merkittävistä tapahtumista nopeammin kuin perinteinen media. Tweetbeepin avulla voi pyytää joka tweetista sähköpostimuistutuksen.

Twitterissä toimii useita yrityksiä, mm. Tjäreborg ja Finnmatkat. Dell, jolla on 1,3 miljoonaa seuraajaa, kertoo ansainneensa kolme miljoonaa dollaria Twitterin avulla. Helene Auramo puolestaan kertoi, miten hän Twitterin avulla sai tiedon Zipipopin verkkopalvelussa olleesta toimintaa haittaavasta kirjoitusvirheestä, joka korjattiin välittömästi.

Jokaisessa yrityksessä pitäisi olla oma sosiaalisen median tiimi ja yrityksen pitäisi itse olla vahvasti mukana sosiaalisessa mediassa.

Yrityksen omat yhteisöt

Tuomo Meretniemi Aurinkomatkoista kertoi Paikkaa auringossa -palvelusta, jossa asiakkaat voivat jakaa kuvia ja videoita kohteista, ja antaa yrityksellee risuja ja ruusuja. Lähes kaikki asiakkaat kuitenkin suosittelevat yrityksen palveluita.

Matkailualalla ei enää kilpailla perusasioilla, nehän ovat kaikilla kunnossa, vaan palveluilla. Ihmiset kokevat saavansa uudesta verkkopalvelusta hyötyä: yhteisössä on 11 000 jäsentä, joiden keski-ikä on 52 vuotta, 35 000 kuvaa ja 850 keskustelua. Verkkopalvelu tarjoaa online-apua suoraan kohteista ja kysyjä saa vastauksen viikon sisällä.

Aurinkomatkoilla on erikseen virallinen verkkopalvelu eikä pitkän tähtäimen suunnitelmiin kuulu aktiivisuus Facebookissa tai Twitterissä.

Harriet Karlsson Suomen Lähikaupasta kertoi Neuvonantajat-palvelusta. Palveluun on rekisteröitynyt jo 5000 sitoutunutta asiakasta, jotka ovat tuottaneet 600 suoraa ehdotusta. Yhden neuvonantajan vierailu palvelussa kestää keskimäärin 2 minuuttia 20 sekunttia.

Neuvonantajat-palvelun käynnistämisestä opittiin, että odotusten hallintaa pitäisi parantaa, toiminnasta tehdä näkyvämpää ja keskustelujen hallintaan varata lisää aikaa.

Käyttäjien generoimat sisältöyhteisöt

Juha Huttunen kertoi personalisoidusta matkailupalvelusta TripSaysta, joka auttaa matkailijaa saamaan vinkkejä samalla tavalla ajattelevilta, esimerkiksi vaeltelusta ja historiasta kiinnostuneilta, löytämään olennaisen irrelevantin tiedon hajautuneesta suovasta.

Osa ihmisistä viettää toistakymmentä tuntia viikoittain sosiaalisessa mediassa. Twitterissä murto-osa käyttäjistä tuottaa kolme neljäsosaa twiiteistä, joten palvelun demokraattisuus on harhaa, valtaosa käyttäjistähän vain lukee eikä tuota sisältöjä.

Paneeli

Aamupäivän lopuksi esiintyjät kokoontuivat paneeliin vastaamaan kysymyksiin. Ota huomioon yrityksen, kumppaneiden ja asiakkaiden luoma kokonaisuus. Varaudu sosiaalisen median dialogin viemään aikaan joko resurssoimalla henkilö tai henkilöt, jotka vastaavat siitä, tai vastuuttamalla koko tiimi sosiaalisessa mediassa toimimiseen. Ei riitä, että lähetät paljon viestejä, jos et lue, mitä sinusta kirjoitetaan. Pienyritykselle blogit tai Facebook voisivat olla toimivia sosiaalisen median sovelluksia. Olennaista ei ole kanavien lukumäärä vaan se, haluatko ihmisten keskustelevan tuotteistasi.

Sosiaalisen median yritys- ja privaattihahmot herättivät keskustelua. Mitä kerrot julkisesti ystävien ystäville? Älä käsittele arkaluontoisia asioita kuten uskontoa tai politiikkaa äläkä kerro mitään negatiivista, sellaista, mitä et voisi sanoa asiakkaille kasvokkain.

Paneelin lopuksi ihmeteltiin, että vaikka monet suomalaiset hotellit ovat saaneet kommentteja TripAdvisoryssa, ne eivät ole kommentoineet niitä – toisin kuin ulkomaiset hotellit. Ihmeteltiin myös, että jotkut yritykset eivät aavistakaan, että asiakkaat ovat perustaneet niiden fanisivustoja.

Iltapäivä

Mario Ascencao Haaga-Heliasta lennätti meidät virtuaalimaailmojen saloihin. Jo faxit ja puhelut vievät meidät virtuaalimaailmaan, videoneuvottelut vielä syvemmälle, mutta nyt astutaan itse luomiimme kolmiulotteisiin virtuaalimaailmoihin, joissa aikaa voi vierähtää jopa enemmän kuin reaalimaailmassa.

Pikalento virtuaalimaailmoissa näytti niiden läkähdyttävän kirjon lasten Habbo-hotellista Haaga-Helian Second Life -kampuksen kautta talouselämää opettavaan Bankintersiin, virtuaaliseen potilashoitoon ja Irakin sodan veteraaneja kuntouttaviin virtuaalimaailmoihin, joiden näkymät, äänet ja jopa hajut voivat vapauttaa muistin lukkoja.

Pellervo Kokkonen, Turism and Experience Management Cluster -ohjelmasta kertoi käyttäjävetoisen e-turismi markkinapaikan strategioista. Olemme vielä kokeilemassa, tuskin tunnemme edes muutamaa prosenttia sosiaalisen median mahdollisuuksista. Pelkkä tietoisuus ei riitä, pitää toimia asiakkaiden kanssa, jakaa asioita ja löytää yhteisiä arvoja.

Miten toimimme isäntinä vieraidemme kanssa? Miten yhteistuotamme asiakkaidemme kanssa? Miten tuotamme yhteisöllisesti elämyksiä ja jaamme kokemuksia? Onko Facebook tehokkaampi markkinointiväline kuin paikallislehti?

Ari Ojansivu Mediacomista kertoi sosiaalisen median ansaintamekanismeista. Miksi ihmiset haluavat olla aktiivisia neuvonantajat- tai paikka auringossa -palvelussa? Yleensä lisätuotteet tuovat rahaa, mutta nyt tarvitaan laajempaa näkemystä.

Yrityksen pitäisi ensin perustaa suljettu, moderoitu yhteisö, jossa se voisi tutkia sosiaalisen median vaikutuksia. Sen jälkeen se voisi siirtyä monilta monille yhteisöihin, joita ei itse pysty kehittämään eikä pääse kovin paljon näkyviin, mutta joissa ehkä oppii jotain.

Usein aliarvioidaan aika ja ponnistukset ja epäonnistutaan. Satojen ideoiden ja rajoitetun rahamäärän kanssa saatetaan antaa ulkopuolisille katteettomia lupauksia. Sosiaalisessa mediassa jakaminen on olennaista eikä jälkihoitoakaan saa laiminlyödä.

Sosiaalisella medialla voi ansaita rahaa joko laajentamalla liiketoimintaa, myymällä oman verkostonsa tai omistamalla alustan, jolla palvelut istuvat.

Seuraavat aallot

Ilkka Immonen Lapland Studiosta esitteli pelimaailman mahdollisuuksia sosiaalisessa mediassa. World of Warcraftin tekijät ovat lukeneet Kalevalansa moneen kertaan. Pelibisnes, joka yhdistää tanssia, urheilua ja arkkitehtuuria, päihittää elokuva- ja musiikkibisneksen. Online-pelit tuottavat rahaa.

Lukuisat hyvät peli-ideat, erityisesti matkailuun yhdistettyinä, odottavat toteutumistaan, mutta kilpailu on kovaa. Lapland Studiolle, joka ei käytä printtimediaa lainkaan, Facebook on tärkein markkinointikanava ja siellä tapahtuu jotain päivittäin. Tuotteiden elinkaari on pari vuotta, kliimaksit osuvat julkaisuviikkoon ja jouluun.

Teemu Arina Dicolesta visioi lopuksi mobiilista sosiaalisesta mediasta palvelubisneksessä. Netin kiehtova fraktaali rakenne avaa informaatioverkon syvälle ja kauas. Kevin Kellyn yksi kone kattaa tulevaisuudessa koko planeettamme. Entä kuka käyttää tuota konetta? Me, mobiililaitteillamme, kyseisen koneen sensoreilla.

Mobiili verkko on harhaa, palvelut nousevat samaan pilveen. Emme ole kuluttajia vaan asiakkaita, osallistujia. Yritys ei luo arvoa vaan asiakkaat luovat sitä vuorovaikutteisesti. Yritykset luulevat palvelevansa asiakkaita, mutta palvelevatkin sosiaalisia käytäntöjä. Niiden pitäisi nousta asiakkaiden miellyttämisestä uusien käytäntöjen luomiseen, kuuntelemaan tarinoita, joita ihmiset haluavat kertoa.

Printtimedia on vallinnut puoli vuosituhatta, radio sata vuotta, televisio viisikymmentä vuotta, netti viisitoista vuotta, mutta mobiililaitteet vasta kymmenen vuotta. Mobiili on aina mukana, sillä voi dokumentoida tapahtumat oitis ja välittää eteenpäin.

Mobiilin lyhyt historia voidaan jakaa kolmeen vaiheeseen: ennen vuotta 2000 puhuttiin, sen jälkeen keskityttiin sisältöihin ja vuodesta 2008 lähtien kontekstiin, palveluihin, aktiivisuuteen ja yhteyksiin. Mobiili näyttää ympäristömme kartan, tietoa näkemistämme kohteista, myös kommentteja ja arvioita.

Kehitys on nopeaa, mukaan voi heittäytyä oitis. Älykoodit löytyvät jo käyntikorteista ja kartoista. Pian mobiililaitteilla voi tehdä mitä tahansa, avata ovia ja aamulla googlettaa kadoksissa olevia kenkiään.

Nyttismi ei tarkoita nopeutta vaan yhtaikaisten tapahtumien koordinointia, joustavuutta ja adaptiivisuutta.

Pienet yritykset voivat tehdä itsestään merkittäviä kuten tuhansia seuraajia Twitterissä kerännyt crème brûléen myyjä.

Aarteet ja mammona

toivotammeko
hyvää ruokahalua?
jatkuuko leipä?

kaappeihin kertyy
tavaraa, pölypeikot
kotiutuvat

raadatko töissä
tavoitteen eteen, jääkö
aikaa perheelle?

Matilda Hakkarainen elävöitti päivän saarnatekstiä maallisesta mammonasta ja taivaallisesta aarteesta kolmella kohtauksella, jotka koskettivat häntä kuluneella viikolla.

Seurakuntanuori kuuli aterialla tutun toivotuksen “Hyvää ruokahalua!” Hän totesi, että Virossa toivotetaan “jätku leiba” eli leivän jatkumista seuraavaankin päivään. Eihän ruokahalua tarvitsisi toivottaa; reipas työ synnyttää ruokahalun muutenkin. Valikoiva herkuttelija ei ehkä tule ajatelleeksi, että varsinkaan muutosten keskellä jokapäiväinen ruoka ei aina ole itsestäänselvyys.

Eläkeikää lähestyvä näyttelijä päivitteli haastattelijalle, miten komerot ovat täynnä turhia tavaroita, joita hän on haalinut eri puolilta maailmaa ja jotka nyt vain keräävät pölyä. Kun itse olen muuttamassa isosta asunnosta pienempään, ymmärrän hyvin näyttelijän päivittelyn.

Erinomaiset saaliit takasivat kalastajalle toimeentulon ja hänelle jäi vielä aikaa perheelleen ja ystävilleen. Kerran bisnesmies tuli neuvomaan häntä hankkimaan useampia veneitä ja palkkaamaan lisää kalastajia, jotta voisi parantaa toimeentuloaan ja lopulta kymmenen venettä hankittuaan saavuttaa tavoitteensa. Kalastaja kysyi, mikä tavoite bisnesmiehellä oli mielessä. Tämän mukaan toimintaa tehostamalla kalastaja vihdoin saisi niin paljon rahaa, ettei hänen tarvitsisi huolehtia toimeentulostaan ja hänelle jäisi aikaa perheelle ja ystäville. Kalastaja totesi jo saavuttaneensa tavoitteen ja jatkoi kalastamista yhdellä veneellä.

Omistaminen ei ole hyvästä eikä pahasta. Raha on vaihdon väline; sillä voi tehdä niin hyvää kuin pahaa.

Päivän virsissä laulettiin luonnosta, ystävistä ja lapsista, aarteista, jotka ovat rahaa ja omaisuutta tärkeämpiä.

Kaiken takana on huumori

kratti palvelee
ovelaa isäntäänsä
pilke silmässä

Andrus Kivirähkin vierailu 21.4.09 keräsi Tuglas-seuran seminaarihuoneen täyteen väkeä. Lisää tuoleja kannettiin ovensuuhun ja naapurihuoneisiin, jotta kaikki pääsivät istumaan ja ainakin kuuntelemaan Juhani Salokanteleen ja Andrus Kivirähkin keskustelua.

Andrus Kivirähk opiskeli journalistiikkaa Tarton yliopistossa, jossa opiskelijaelämä oli mukavaa, vaikkei luennoille juurikaan ehtinyt. Historia ei häntä juurikaan houkutellut, mutta kirjallisuus viehätti ja erityisesti Marju Lauristinin sosiologian luennot. Kun 1990-luvun alussa uusia lehtiä perustettiin uudelleen itsenäistyneeseen Viroon vilkkaasti, alan opiskelijoilla oli jatkuva kysyntä, ja ensimmäisen vuoden opiskelija saattoi päästä päätoimittajaksi. Andrus Kivirähk itse ryhtyi kulttuuritoimittajaksi ja huumorisivun täyttäjäksi. Nykyisin hän tuottaa viikoittain kolumninsa lehteen.

Andrus Kivirähkin teksti vilisee viittauksia muuhun kirjallisuuteen, traditioon, jonka tuntemusta edellytetään lukijalta. Viron kansanperinteessä ihmiset eivät pyri kuninkaiksi vaan pysymään elossa ja pärjäämään maailmassa. Kansalliseepoksen asemaa tavoitteleva Rehepapp (Riihiukko) kratteineen kuvaa ovelan rahvaan ja tyhmien kartanherrojen maailmaa. Kratti tai para on ihmisen tekemä olento, joka saa hengen paholaiselta ja palvelee isäntäänsä, ei tee muille pahaa vaan omistajalleen hyvää. Kyse on alhaalta päin hallitsemisesta, mikä on Viron historiassa olennaista, ovathan virolaiset saaneet moneen kertaan vallitsevan luokan muualta. Valtiaiden määräyksistä huolimatta virolaiset useimmiten tekivät kuitnekin niin kuin itse halusivat.

Andrus Kivirähkin kaksi muuta romaania ovat Estonia-teatterin syntyä kuvaava Liblikas (Perhonen), ja erään kansan sukupuuttoon kuolemisesta kertova Mees kes teadis ussisõnu (Mies, joka osasi käärmeenloitsut). Romaanien lisäksi hän on kirjoittanut lastenkirjoja. Hän laatii viikoittain improvisoituja radiokeskusteluja, joita voi Suomessakin kuunnella.

Pohjimmiltaan Andrus Kivirähk pitää itseään näytelmäkirjailijana, olivathan hänen vanhempansa näyttelijöitä ja isä myös nukketeatterin johtaja. Draamateaternin ohjelmistossa on parhaillaan neljä hänen näytelmäänsä, joista Aabitsa kukk (Aapiskukko) on hänen ohjaamansa. Näytelmät liittyvät Viron kulttuuriin, joten niitä olisi vaikea kääntää muille kielille muihin kulttuureihin.

Yleisö innostui kyselemään. Kysymykseen, muuttaisiko kirjailija Suomeen, hän vastasi, että yhteiskunta harvoin menee niin huonoon jamaan, että kirjailijan pitäisi jättää isänmaansa. Pakolaiskirjailijoista kuten Karl Ristikivestä hän totesi, ettei heillä ollut helppoa, eivätkä he aavistaneet, miten pitkä hetkelliseksi tarkoitetusta maanpaosta tulisi. Kysymykseen Neuvosto-Viron oloista hän totesi, ettei nuori polvi enää välttämättä ymmärrä, millaista silloin oli. Sofi Oksasen ja Imbi Pajun kirjoista hän totesi, että niissä varmasti käsitellään asioita oikealla tavalla, mutta virolaiset ovat kuulleet kyydityksistä kyllästymiseen asti. Suomalaisille taas nämä kirjat avaavat tapahtumia, joista emme ole tienneet.

Renessanssi sykkii

hovinarrien
ryhdikkään tanssin outo
tunnelma sykkii

Kaksikymmenviisivuotiaat Hovinarrit tanssivat sunnuntaina 19.4.09 Cappella Tibian säestäminä ja Scholares Aeternesin laulujen tauottamina juhlayleisönsä sydämiin. Nautimme tanssista, musiikista, laulusta, pukuloistosta, pienistä yksityiskohdista, jotka avarsivat käsitystämme satojen vuosien takaisen eurooppalaisen hovin elämästä sekä seurustelu- ja huvittelumuodoista. Saimme seurata, miten renessanssin eurooppalaisten hovitanssien piatosat, movimentot, pavanet ja gaillardit muuttivat ja koristivat tansseja yksityiskohdilla ja vaihtelevilla tyyleillä ja tempoilla. Ihailimme taidokkaita pukuja, joista osan olivat tanssijoiden taitavat kädet loihtineet, kuuntelimme barokkikitaraa ja nokkahuilua, yritimme tavoittaa tanssijoiden katseita naamioiden takaa. Tauolla hennot kukat ja 1500-luvun runot lensivät syliimme.

Tauon jälkeen naamiot katosivat, mutta musiikki, tanssi ja laulu jatkuivat. Hovinarrit kiittivät pitkäaikaisia ohjaajiaan suomeksi, ruotsiksi, ranskaksi, englanniksi ja espanjaksi ja lopuksi kukittivat heidät. Yllätyksen liikutus väreili salissa ja tanssi jatkui. Lopuksi yleisökin pääsi mukaan pitkään letkaan, joka tanssien kierteli Balderin salissa.

IT-historiaa lahden tuolla puolen

Neuvosto-Viron
outo mennyt maailma
puhuttaa yhä

kehitys vailla
tekijänoikeutta
poikii unelmaa

Hetkyn Global Clubin 10-vuotisjuhlien avajaisseminaarissa tutustuimme Tekniikan museon tarinoihin ja kuulimme atk-töistä Neuvosto-Virossa. Linnar Viik Obama-paidassaan kiiruhti seitsemän lauttaan, joten luvattu kahvitarjoilu siirtyi hänen esityksensä jälkeen. Hän kertoi, tällä kertaa Suomeksi toisin kuin Global Clubin tilaisuudessa vuonna 2006, opiskeluajoistaan TKK:lla ja ensimmäisistä kosketuksistaan tietokoneisiin.

Suomen televisio toi Thunderbirds-nukkemaailman malliksi tietokoneiden tekemiseen ja Commodore 64 teki Linnar Viikistä koulutovereiden silmissä “kovan jätkän”. Niinpä viron kielen ja kirjallisuuden opinnoista haaveileva rakastunut nuorukainen löysi itsensä Tallinnan Teknillisestä korkeakoulusta opiskelemasta atk-alaa. Hän oli ensimmäinen Leningradin konsulaatin Tallinnan osastolla, joka sai oleskeluluvan Suomessa. Opiskeluaikanaan hän seilasi usein Suomenlahden yli kahden maailman välillä. Molemmissa hän sai huomata, miten mahdotonta ihmisten oli uskoa siihen, mitä hän teki lahden toisella puolella.

Neuvostoliitossa uskottiin teknologian ja insinööritieteiden johtavan unelmien täyttymykseen, mutta ihmistä ne eivät voineet muuttaa. Neuvosto-Viron kasvattina Linnar Viikin matematiikan osaaminen oli korkeammalla tasolla kuin hänen opiskelutovereittensa. Niinpä hän paitsi kopioi Suomen televisio-ohjelmia Neuvosto-Viroon myös opetti iltaisin suomalaisille opiskelijatovereilleen matematiikkaa.

Tõnu Liik, nykyinen AS Tallink Groupin CIO, kertoi, miten Neuvosto-Virossa yhdistyi paratiisi ja helvetti. Vuosina 1978-85 hän toimi Algoritmin palveluryhmän johtajana, ja siirtyi sen jälkeen laitteisto-osaston johtajaksi Valtionvarainministeriöön, joka tarjosi nuorelle perheelle työsuhdeasunnon.

Neuvosto-Viro oli suljettu yhteiskunta, jossa pärjäsi, kun ei kritisoinut valtiota. Kirjat olivat niin halpoja, että niitä saattoi ostaa miten paljon halusi miettimättä niiden hintaa. Ihminen saattoi tehdä itseään kiinnostavia töitä, vaikkei niistä olisi poikinut konkreettisia tuotoksia. Toisaalta tuottavuus ei välttämättä nostanut palkkaa.

Neuvostoliitossa ei ollut tekijänoikeuslakeja, joten kaikkea, mitä sai käsiinsä, sai käyttää vapaasti. Kopiokoneita valvottiin, mutta ei tietokoneita. Keskustietokoneilla oli samanlainen arkkitehtuuri kuin IBM:n koneilla ja IBM:n käyttöjärjestelmät pyörivät niissä. Asennusprosessin aikana oli tavallista, että keskusyksikköön jouduttiin vaihtamaan sadasta kahteensataan mikropiiriä, jotta koneet saatiin toimiviksi. Tõnu Liik sanoi muistavansa yhden kerran, jolloin kone kykeni ilman muutoksia ajamaan oikein ainakin alustavat testit.

Keskuskoneaikakausi ohjelmistoineen loppui samalla kun Neuvostoliitto ja ohjelmistoja käyttäneet yritykset. Neuvostoaikaiset tietokannat luonnollisesti pyörivät edelleen uusissa sovelluksissa.

Yleisöstä kysyttiin, miten elämä kahdessa erilaisessa järjestelmässä on muuttanut Tõnu Liikin arvomaailmaa. Hetken mietittyään hän totesi, ettei mitenkään. Hän työskenteli numeroiden parissa, joten hänen ei tarvinnut ottaa kantaa järjestelmään, vaikka ei hyväksynytkään kaikkea, mitä tapahtui. Olennaisempaa hänen mielestään oli, että Neuvosto-Virossa ihmiset tiesivät menettäneensä itsenäisyytensä. Tämä tieto kulki isältä pojalle ja eli voimakkaasti jokaisessa virolaisessa. Kutsuttiinko tilannetta miehitykseksi tai oliko sosialismia enemmän tai vähemmän, ei hänelle ollut olennaista.

Illan päätteeksi Harry Piela Global Clubin isännistöstä kertoi viestintämuseohankkeesta sekä Suomen Tietojenkäsittelymuseoyhdistyksestä Jyväskylässä.

Sosiaalinen nukketeatteri laineilla

sosiaalinen
media ui, sukeltaa
oppijan arkeen

yhteisöllinen
jaettu tieto kasvaa
tuottaa hedelmää

IT-kouluttajien seminaari “Sosiaalinen media oppimisprosessissa” keräsi pienen yhdistyksen jäsenmäärästä ennätyssuuren, neljänkymmenen viiden hengen osallistujajoukon. Matkanjohtajana en enää en tyytynyt edullisiin tilatakseihin vaan varasin Vikingin luotettavan bussin kuljettamaan meitä hotellille, oopperaan ja takaisin satamaan. Viking XPRS tarjosi meille laadukkaat kokoustilat upeine maisemineen, viihtyisine aulatiloineen ja kahvi-tee-hedelmä-tarjoiluineen. Tutustuimme toisiimme ryhmätöissä alustusten lomassa. Aluksi IT-kouluttajien puheenjohtaja Tarmo Toikkanen esitti sosiaalisen median määritelmän ja minä kerroin kokemuksiani sosiaalisesta mediasta opetuksessa: opiskelijaryhmän asiakasprojektista sosiaalisen median välinein, matkailun kurssista Ning-pienyhteisössä, sosiaalisen median välineiden linkittämisestä oppimisalustalle, opettajan ja opiskelijoiden blogeista, yhteistyöstä Google.docsissa sekä asiantuntijaverkoston löytymisestä LinkedInissä. Tämän jälkeen osallistujat seitsemässä ryhmässä tutustuivat toisiinsa ja muodostivat käsityksen ryhmänsä sosiaalisen median käyttökokemuksista. Kun ryhmätyö oli purettu, Tarmo Toikkanen johdatti seminaarin kirjassamme käsiteltyihin sosiaalisen median aihealueisiin, jonka jälkeen osallistujat muodostivat uudet seitsemän ryhmää ja ihmettelivät, mitkä välineet kuuluvat tai eivät kuulu sosiaaliseen mediaan ja miksi. Viking XPRS kaarsi jo Tallinnan satamaan, kun Tarmo Toikkanen esitteli esikyselyn tulokset sosiaalisen median välineiden tuntemuksesta.

Tieto Virossa

Meriton Grand Hotellin runsaan buffet-lounaan jälkeen Tieto-konsernin edustaja Marek Põldeots kertoi meille Tiedon toiminnasta Tallinnassa, IT-markkinoista ja koulutuksesta. Jatkuva osaamisen kehittäminen on ICT-alalla välttämätöntä. Tähän Tiedossa käytetään itseopiskelua sekä tiedon jakamista ryhmissä, mikä edellyttää ryhmien oikeanlaista muodostamista. Scrum-menetelmää on käytetty menestyksellä, vaikka se on haasteellinen projekteissa, joissa kustannukset ja aikataulu on kiinnitetty.

Tietolaisilla on henkilökohtaiset opiskelubudjetit, joiden käytöstä he voivat kohtalaisen vapaasti päättää. Kaikki eivät hyödynnä niitä, mutta mahdollisuus on kaikille tarjolla. Tiedon henkilöstön koulutustausta on Tarton yliopistossa tai Tallinnan teknillisessä yliopistossa, joissa valtaosa opiskelijoista maksaa itse opintonsa. Ammattikoulu ei riittäisi pohjakoulutukseksi Tiedon ohjelmoijille tai systeemisuunnittelijoille. ICT-alan opiskelijoita houkutellaan liian helposti kesken opintojen työelämään, mutta Tieto-konserni vaatii uusilta työntekijöiltään vähintään kahden vuoden työkokemusta.

Kolme vuotta vanhan kyselytutkimuksen mukaan 18-vuotiaiden virolaisten mielestä ICT-ala on suosituin heti liiketalouden jälkeen.

Viron ICT on kansainvälisesti mitattuna pitkällä erityisesti julkishallinnon online-palveluiden saatavuudessa. Sen sijaan tutkijoiden ja insinöörien määrässä samoin kuin oppimisjärjestelmien laadussa Viro sijoittuu heikommin. Palkkojen vuosikasvu on Viron Tiedossa muutaman vuoden ollut viidentoista prosentin luokkaa. Nyt laman syleilyssä työntekijät tyytyvät nollakasvuun ja ovat onnellisia, että heillä on töitä.

Virtuaalinen nukketeatteri

Perjantain ohjelmaputki huipentui Kansalaisfoorumin Second Life -kouluttajien johdattamaan veneretkeen EduFinland-saaren esitysdiojen ääreen. Avatarten tuunaamiseen meni turhan paljon aikaa niin, että varsinaisesta Second Life -koulutuksesta kuulimme vain kouluttajan kymmenen käskyä, jotka sopisivat kenelle tahansa verkkokouluttajalle – tai perinteiselle kouluttajalle. Seminaariin osallistujista muutamat ilmeisesti näkivät “nukketeatterin” ensimmäistä kertaa ja ihmettelivät näköhavaintoaan ja sen reaalielämän vastinetta, samoin sitä, mitä olennaista uutta avataret toisivat oppimisprosessiin.

Oopperaa ja valkosipulia

Illalla virolaisen säveltäjän Erkki-Sven Tüürin fasismia vastustava Wallenberg-ooppera kontrasteineen herätti keskustelua, joka jatkui vielä ravintola Balthasarin valkosipuliannosten äärellä ja hotellin aulassa.

Vinkkejä sosiaalisen median käyttöön

Lauantaiaamun avasi sosiaalisen median pioneeri Anne Rongas, joka kertoi kesken ikänsä vaihtaneensa ammattia sikojen ja viljan kasvattamisesta Kotkan aikuislukion 17-70-vuotiaiden kasvattajaksi. Tuutorointiblogit helpottavat hajaseudun yksinäistä opiskelua, mutta opettajan työkin on yksinäistä umpihangessa vaeltamista. Kollegat, verkko ja opiskelijat ovat voimavara, joka tarjoaa apuaan koska tahansa – paitsi ehkä kolmen ja kuuden välillä aamuyöstä.

Anne Rongas rytmitti alustuksensa neljään teemaan:

• yksinäinen opettaja – opettajaverkosto
• ketteriä välineitä
• pedagogisia oivalluksia
• jakamisen eetos.

Näistä jokaisesta hän kertoi viisi minuuttia omia ajatuksiaan, jonka jälkeen saimme pari minuuttia miettiä omia oivalluksiamme ja sitten neljä minuuttia jakaa niitä vierustoverimme kanssa.

Anna Rongas muistutti, ettei opettaja voi odottaa välineiden käyttöönotossa sitä, että osaisi kaiken, vaan hänen pitää lähteä kokeilemaan ja varautua matkalla tuleviin vaikeuksiin. Siirtyminen copy-paste-opiskelusta yhteisölliseen oppimisprosessiin, jossa oppilaat innostuvat luomaan novelleja ja runoja ryhmätyönä, on mahtavaa. Oppiminen on aina prosessi, johon kuuluu lähtökohta, matka välineineen sekä maali.

Sosiaalisen median viidakossa RSS-syöte ja kaveriverkosto ovat viidakkoveitsiä; aina löytyy joku, jolta kysyä, mikä toimii tässä tilanteessa. Erilaiset olemassaolon tasot sulautuvat yhteen Sometussa ja Vinkkiverkko kutsuu yhteiskehittelyyn. Sähköpostia pyritään välttämään, avoin ui suljettuun. Liitutaululle kirjoitetun voi kuvata kännykkäkameralla, viedä Flickriin ja ohjata tageilla kurssin sivuille. Nettivideota kunnanvaltuuston kokouksesta voi käyttää monissa oppiaineissa. Kahden kilon siika -pilkkivideo on esimerkki avoimesta informaatiosta, joka tuottaa uutta informaatiota. Erilaiset ihmiset näkevät yhdessä erilaisia ratkaisuja ja saavat oivalluksia, tukevat ja innostavat toisiaan.

Eräs seminaariin osallistuja epäili, ettei hänen työnantajansa anna viedä oppimismateriaaleja avoimeen verkkoon. Tähän Anne Rongas totesi, että työnantaja, joka kieltää avoimen verkostoitumisen, voi menettää osan työntekijöistään.

KP-Lab ja sosiaalinen media

Merja Bauters Metropoliasta kertoi sosiaalisen median käyttökokemuksistaan KP-Lab-projektissa, viisivuotisesta neljäntoista maan EU-hankkeesta. Hankkeessa tavoiteltiin oikeita työelämä-caseja eikä simuloituja. Trialogisen lähestymistavan mukaan ryhmissä kaikki osallistuvat tiedonrakenteluun, jonka tuotos materialisoituu esimerkiksi monistenipuksi tai Google.docs-tiedostoksi.

Mikä saa ihmiset kokemaan, että tuotos on yhteinen? Miten tehdään yhdessä? Monivälitteisyydessä työkalut tekevät prosessin näkyväksi ja mahdollistavat yhteisöllisyyden. RSS-syötteet ja tagit ovat perusoletus, jota ilman yhteisöllinen prosessi ei onnistu. Olemassa olevat välineet kuitenkin hajauttavat kokonaiskuvaa. Yrityspartnereiden vuoksi käytetään myös suljettuja ympäristöjä.

KP-Lab-projektin elementtejä ovat oikeat työelämäprojektit, yhteisöllisyys palasiksi jaetun ryhmätyön sijaan sekä tutkijoiden vuorovaikutus jo prosessin aikana. Välineinä käytetään mm. kontekstualisoitua note-editoria, Google.docsia nopeatahtiseen kirjoittamiseen ja wikiä hitaampaan, iteratiiviseen kehittelyyn. Reflektiivinen välittyneisyys syntyy tageilla ja semanttisella haulla. Jos asiat tehdään liian vaikeiksi, ne eivät enää ole hyödyllisiä.

Pelikortit

Leivostauon jälkeen Irmeli Pietilä ohjasi meidät yhteisölliseen työskentelyyn sosiaalisen median käyttöönottoa ideoivalla pelillä, jota varten hotellin aulassa leikeltiin pelikortteja edellisenä iltana pikkutunneille asti.

Kukin ryhmä otti yhden korttipakoista, ryhmitteli välineet niiden tarjoamien toimintojen mukaan yhteisöiksi, blogialustoiksi jne. Ryhmän jäsenille tuntemattomat kortit siirrettiin syrjään. Kun kaikki kortit olivat pöydällä, ryhmä valitsi niistä viisi tärkeintä, joista sosiaalisen median käytön voisi aloittaa.

Loppupaneeli

Paluumatkalla laivan kokoustilassa alustajista muodostettu paneeli yleisöineen kokosi seminaarin antia. Seminaarissa kohtasimme “livenä” monia, jotka ennen seminaaria olivat meille vain nimiä sähköpostissa, laskulla tai iltaohjelmien tilauksissa, muutamia, joiden kanssa olimme toimineet sosiaalisessa mediassa, muttemme kohdanneet kasvokkain.

Paneelissa keskustelimme mm. opettajien yhteisyydestä kollegojen, opiskelijoiden ja verkoston kanssa, sosiaalisen median pedagogiikasta, blogitekstien tuottamiseen kuluvasta ajasta, afrikkalaiselle projektille suositeltavista välineistä sekä Virtuaaliammattikorkeakoulukonseptista ja tulevaisuudesta.

Monikulttuurista insinööritiedettä

väitös perehtyy
monikulttuurisesti
tekniseen imuun

tulos vakuuttaa
kirjoitus siirtyy koodiin
flow osaamiseen

Sähköposti lennätti tiedon luokkatoverini Jaana Holvikiven väitöstilaisuudesta torstaina 26.3.09. Muut menot siirtyivät kun suuntasin TKK:lle, missä tapasin muita luokkatovereitani ja tuttuja eri ammattikorkeakouluista ja yhdistyksistä. Väittelijä ja väitöskirjan aihe, Tekniikan oppiminen monikulttuurisissa ryhmissä, kiinnosti monia.

Jaana Holvikivi käytti alustuksessaan taitavasti autenttisia elementtejä: opiskelijan kuvausta tiedonrakentelukokemuksen fantastisuudesta ja valokuvia eri kulttuureista tulevien nuorten yhteisistä opiskeluhetkistä. Hän kertoi konkreettisia esimerkkejä eri kulttuurien suhtautumisesta laitteisiin ja valoon sekä kirjoitusjärjestelmän vaikutuksesta koodaamiseen; jotkut eivät kykene huomaamaan puuttuvaa hakasulkua tai puolipistettä kun taas japanilaisten koodi on selvästi muita laadukkaampaa. Alustuksensa lopuksi Jaana Holvikivi esitteli kehittämänsä mallin siitä, mitä tarvitaan, jotta sisäistetystä kulttuurikokemuksesta kasvaa insinöörin asiantuntemus.

Toinen vastaväittäjä Kirsti Lonka Helsingin yliopistosta kiinnitti alustuksessaan huomiota aiempien mentaalisten ja kulttuuristen mallien vaikutukseen sekä Suomen homogeeniseen kulttuuriin. Hän toi esiin opettajan ja opiskelijan lähestymistapojen kohtaamisen ja tietämyksen siirtovaikutuksen (transfer), tutkivan oppimisen kehän, jota tuskin tiedonrakentelussa on käytetty puhdasoppisesti, sekä sosiaalisen median, joka vaikuttaa opiskelijoiden arjessa ja joka opetuksessa pitäisi ottaa huomioon. ICT-flow, ihmiset liikkeelle paneva voima, sijaitsee haasteellisuus-osaaminen -akseliston diagonaalin huipussa, kun taas diagonaalin juuressa on apatia ja sivuilla ikävystyminen ja kiukku.

Väitöskirjan läpikäynnissä opponentit Kirsi Lonka ja Judith Green Kalifornian yliopistosta kiinnittivät huomiota aivotutkimuksen ja oppimisen suhteeseen, yhteisöllisen oppimisen hedelmällisyyteen ja erilaisiin totuuksiin. He kysyivät, onko olemassa luokkahuoneessa kehittyvää insinöörikulttuuria ja onko väitöskirjan fokus oppimisessa vai opettamisessa. He totesivat, että algoritminen ajattelu, jota ohjelmointi vaatii, ei ole ihmiselle luonnollista; sen omaksuminen edellyttää vuosien kouluttautumista. He totesivat myös, että Afrikassa ja Aasiassa opiskellaan reprodusoimalla annettua, mikä eroaa Suomessa vallitsevasta oppimistavasta.

Opponentit kaipasivat situationaalista oppimismallia, videoita ja haastatteluja sekä tarinoita laadullisten menetelmien valinnasta.

Jaana Holvikivi kuvasi argumenteissaan ammattikorkeakoulujen insinöörikoulutusta, joka tähtää työskentelyyn tietyissä globaaleissa yrityksissä. Kaikissa maissa teknologia on sama, mutta siitä pitää tietää eri asioita; joissain maissa insinöörin tärkein työkalu saattaa olla ruuvimeisseli. Jotkut insinöörit kokevat helpommaksi keskustella toisen kulttuurin insinöörin kuin oman kulttuurinsa myyntimiehen kanssa.

Aureettinen nykyhetki

elämä virtaa
eteenpäin, tarinat
luovat tunnelmaa

lapsella taivas
päässä, empaattisuutta
meritähdelle

Tony Dunderfeltin Elämäntaitotreenit 12.3.09 Savonlinnasalissa hämmensivät. Odotuksemme olivat korkealla, kun ennalta jaetussa ohjelmassa puhuttiin vaikeista ajoista ja myönteisestä ajattelusta, yhteistyöstä, motivoinnista, asenteista, menestyksestä ja luovuudesta.

Tony Dunderfelt pudotti meidät kuitenkin pilvistä heti alkumetreillä kertomalla, ettei hänellä enempää kuin kellään muullakaan ole onnellisen elämän reseptiä.

Hän kuvasi ihmisyyden henkistä, fyysistä, sosiaalista ja psyykkistä ulottuvuutta. Hän kehotti meitä olemaan ystäviä itsemme kanssa ja vakuutti, että jokainen yksilö voi ohjata itseään kehittymään ihmisenä työssään. Hän johdatti meidät kehittämäänsä kolmenkymmenen sekunnin läsnäolotaidon harjoitukseen, jossa tiedostimme oman kehomme ja hengityksemme silmät auki, tunsimme kehomme lämmön ja nautimme siitä.

Elämä virtaa jostain jonnekin, ihminen voi olla nykyhetkessä läsnä ulkoisista tekijöistä riippumatta. Muistoja kelataan ja tarinat luovat tunnelmaa, ne siirtyvät toimintamalleiksi kehoon – mutta ne voi myös tietoisesti kytkeä pois kuten tekstinkäsittelyn oikolukuominaisuuden. Osa ihmisen ongelmista saattaa perustua virhetulkintoihin, pahoihin sanoihin tai epäilyksiin, joita on jääty märehtimään, skripteihin, jotka hallitsevat ihmistä.

Tony Dunderfelt tarjosi meille kehittämänsä uudissanan “aureettinen” kuvaamaan ihmistä, joka on sinut työnsä kanssa, jonka silmät loistavat kuin aurinko. Hän kehotti meitä luomaan vision itsestämme lähitulevaisuudessa. Yleensä ihmiset yliarvioivat lyhyen tähtäimen saavutuksiaan ja aliarvioivat pitkän tähtäimen saavutuksiaan. Suunnitelmat ja visiothan toteutuvat hitaasti.

Myönteisyys on taitoa tulla läsnäolevaksi missä tahansa tilanteessa, taitoa työntää vanhat skriptit syrjään. Tony Dunderfelt kertoi tarinan lapsesta, joka heitti hiekkarannalle ajautuneita meritähtiä takaisin mereen. Aikuinen tuli katsomaan ja totesi, että työ on turhaa, kun meritähtiä on rannalla niin paljon ja niitä tulee koko ajan lisää. Lapsi heitti seuraavan meritähden mereen ja totesi: “Siitä on hyötyä ainakin tälle meritähdelle.”

Jokaisella on monta eri minuutta, mutta miten ihmisen yksilöllisyys voitaisiin ottaa huomioon arjessa? Ulospäin suuntautuvia suositaan nykykulttuurissa, jolloin he vilkastuvat entisestään, kun taas sisäänpäin kääntyneet hiljenevät entisestään.

Aikuisuuteen liittyy ihmisen ydinminän taito tehdä valintoja. Tony Dunderfelt kertoi esimerkin, miten oli tietoisesti kasvattanut itsensä introvertista ekstrovertiksi tultuaan nuorena huijatuksi autokaupassa.

Empaattisuus on taitoa asettua toisen asemaan kun taas jämäkkyys on omien tarpeiden esittämistä. Tunteet tulevat ja menevät, emootiot jäävät pyörimään. Menestyksestä kolmasosa selittyy asenteilla.

Pitkän päivän lomassa esitettiin runoja ja paikalliset toimijat kertoivat työstään, asenteistaan siihen ja menestyksensä avaimista.

Mieleeni jäi Tommy Tabermannin runo, jossa kysyttiin, onko ihanampaa paikkaa kuin oma sänky. Toisilla ihmisillä on taivas päässä, toiset elävät lätäkössä, eivätkä vangit lähde häkin avoimesta ovesta, koska pelkäävät elämää ilman vartijaa.

Kun olen koko ikäni myynyt näitä tossuja

balettitossu
sopeutuu jalkaan, tanssii
jää eläkkeelle

Anna-Maija Lehdon ja Hanna Sutelan Vieraskynäkirjoitus “Eläkeikää nostetaan harhaanjohtavin perustein” Helsingin Sanomissa herätti minussa eläkevakuutusalaan perehtyneen väestötieteilijän. Kansainväliset ja ajalliset vertailut ikääntyneiden työllisyysasteen myönteisistä muutoksista Suomessa olivat ilahduttavia, mutta erityisesti kiinnitin huomiota eläköitymisajatusten muutoksiin.

Muistan vapaaehtoisten eläkevakuutusten esiinmarssin Suomessa 1980-luvun puolivälissä, kokoukset, joissa suunniteltiin tuotteita ja kiisteltiin niiden myyntiargumenteista. Kuunneltuani aikani keskustelua eläkevakuutuksesta verotuksellisesti edullisena säästökohteena siirryin mielekkäämpiin töihin.

Vähitellen mainokset varhaiseläkkeen ihanuudesta alkoivat kävellä vastaan, aluksi vakuutusyhtiön näyteikkunassa, vähitellen muuallakin. Itse uskoin edelleen sosiologien tarveteorioihin (esim. Erik Allardtin tiivis “Having, Loving, Beeing”), joiden mukaan ihmisen korkein tarve on itsensä toteuttaminen. Siihenhän työ tarjoaa parhaan mahdollisuuden.

Parinkymmenen vuoden takaista asennemuutosta kuvannee keskustelu Ballerina-shopissa Fredrikinkadulla, jossa olin ostamassa balettitossuja kuluneiden tilalle. Ovesta astui ehkä parikymppinen tyttö äitinsä kanssa. Rupattelu eteni jouhevasti, kunnes viittaus tulevaan sai myymälänhoitaja, Greta Mattsoffin, huokaamaan: “Kun tässä pitäisi jäädä eläkkeelle.” “Mutta eikö se ole ihanaa!” nuori tyttö riemastui. “No en minä tiedä. Kun olen koko ikäni myynyt näitä tossuja.” Greta käänsi selkänsä ja meni tossuhyllylleen.

Ensimmäiset balettitossuni ostin häneltä jo 1960-luvun alussa ja sen jälkeen aika monet. Hän osasi valita asiakkaalle sopivat tossut vain vilkaisemalla tämän jalkaa.

Lukiossa 1970-luvun alussa uskonnon opettaja kysyi meiltä, pitkää matematiikaa opiskelevilta, kuinka moni meistä ei menisi töihin, jos yhteiskunta takaisi kansalaispalkan, esim. 2000 silloista markkaa. Yli neljänkymmenen oppilaan joukosta nousi ainoastaan yksi käsi. Kaveri tosin totesi, että hän tarvitsisi suuremman rahasumman, koska hän ostaisi ison kimpaleen marmoria ja ryhtyisi kuvanveistäjäksi.

Musta hohtaa valkoista

jalka ojentuu
tutu kahahtaa, täysi
näyttämö tanssii

Kadonnut sinfonia löytyy kolmen tanssin kimarasta. Christian Spuckin mustat hyrrät pyörivät Mendelssohnin sinfoniassa, suuret tutut maalaavat kadonneen rokokoo-kuvan leijumaan kärkitossuilla kallistuvan kulissin alla. Kenneth Kvarnströmin hohtavat luistelijat ja harmaasudet tanssittavat lumimaisemaan kasvaneita kirjavia pensaita. Uwe Scholzin näyttämöllinen valkeita joutsenpareja liitää klassisen puhtaasti Beethovenin seitsemänteen sinfoniaan.