verkossa oppii
yhteisöllinen muutos
onnellinen työ
Virtuaaliyliopistopäivät 6.-7.5.2008 Espoon Dipolissa, kuten kaikki verkko-opetukseen liittyvät seminaarit, tarjoaa tilaisuuden verkostoitumiseen, oivalluksiin ja kasvokkaisiin kohtaamisiin. Kuitenkin päivien virallinen anti työpajoineen sisälsi liian paljon liian tuttua. Opetusministeriöhän julisti tietoyhteiskunnan projektimaisen kehittämisen päättyneeksi ITK-konferenssissa jo pari vuotta sitten. Näivettyykö verkko-opetus erillisrahoituspiristeiden janoon?
Vaasan yliopiston rehtori Matti Jakobsson painotti avauspuheessaan korkeakoulujen profiloitumista ja paineita suuriin yksikköihin. Korkealaatuinen opetus maksaa; hyvä yliopisto kohdentaa resurssinsa laadukkaaseen eikä halpaan opetukseen. Yhteiset tukipalvelut ja yhteinen kehittäminen ja suunnittelu saivat Matti Jakobssonilta kiitosta. Sen sijaan hän ei usko yhteiseen opetukseen verkossa, Joopas-konseptiin, siihen, että kaikkien korkeakoulujen oppisisältöjen pitäisi olla kaikkien opiskelijoiden tavoitettavissa verkossa. Tieteenalakohtaiset verkostot toimivat ja avoimen Virtuaaliammattikorkeakoulun konsepti on hänen mielestään onnistunut.
Aluksi yllätyin Matti Jakobssonin näkemyksestä. Tietie-yhteistyössähän yhteinen verkko-opetus on jo kaksitoista vuotta ruokkinut innostuneiden verkko-opiskelijoiden vuosi vuodelta kasvavia määriä. Virtuaaliammattikorkeakoulun Opintotoimistokin on mahdollistanut syksystä 2002 lähtien ilmoittautumisen toisen korkeakoulun verkko-opintoihin.
Pysähdyin miettimään: Tietie-yhteistyö on tietojenkäsittelyn koulutusohjelman verkosto, jossa keskinäinen luottamus ja yhdessä sovitut pelisäännöt auttavat opiskelijaliikkuvuuden hallinnointia ja tarjonnasta tiedottamista. Sellainenhan Matti Jakobssonin mielestä toimii. Sen sijaan Virtuaaliammattikorkeakoulun Opintopalvelut on kuin basaari, jonka pursuavia kirjavia tavaroita hypistelevän opiskelijan on vaikea arvioida niiden laatua tai istuvuutta omaan opintokokonaisuuteen. Virtuaaliammattikorkeakoulun Opintopalvelut uudistuu puolentoista kuukauden kuluttua. Ryhmitteleekö se kirjavan tarjontansa eri korkeakoulujen opintosuunnitelmiin istuvien ja opiskelijoiden ymmärtämien nimikkeiden alle?
Asiantuntija Marita Aho Elinkeinoelämän keskusliitosta maalaili eteemme taitoja, joita liike-elämä tarvitsee. Rekrytointivaikeudet ovat suurimmat hotelli-, ravintola- ja matkailualalla, jossa esimerkiksi tietoteknisten palvelujen suunnittelu ja kehittäminen edellyttävät yliopistokoulutusta. Pöyryn kanssa tehdyn megatrenditutkimuksen mukaan liiketoimintaa haastavat asiakkaan odotusten ylittäminen, monimutkaisten kokonaisuuksien hahmottaminen, uudenlaisen työn johtaminen, muutokseen sopeutuminen ja verkostoituminen.
Ikääntyminen, kestävä kehitys ja rajalliset luonnonvarat sekä teknologinen muutos ja osaaminen heijastuvat kaikkialle. Miten saisimme teknologian palvemaan ihmistä niin, että ihminen ohjaisi teknologiaa eikä päinvastoin?
Sitran yritystyöpajassa ja johtamisseminaarissa julistettiin, että pehmeät asiat ja inhimillinen ulottuvuus ovat kovin ja merkitsevin juttu taloudellisen hyvinvoinnin, kilpailukyvyn ja ympäristön kannalta. Globaalissa kilpailussa viisauden ja innovaatioiden markkinoilla menestymme mielikuvituksella, oppimiskyvyllä ja luomalla merkityksiä. Tiedon luonne on muuttunut: se ei enää ole niukka resurssi vaan moninkertaistuu, kun sitä jaetaan.
Koulutus ja oppiminen ovat osa työelämää. Huippuyksiköissä palautteenantokulttuuri ja avoimuus ovat vahvoja ja menestys- ja epäonnistumistarinat synnyttävät entistä parempaa toimintaa. Miten kehitetään yhteisöjä, jotka tukevat voimien yhdistämistä eivätkä ruoki kyllästymistä, kyynisyyttä ja väsymistä?
Ylitarkastaja Marja Kylämä opetusministeriöstä ravisteli korkeakoulukenttää. Ministeriön vision mukaan vuonna 2020 Suomessa olisi korkeintaan 15 yliopistoa ja 18 ammattikorkeakoulua. Useat yhteiset työryhmät määrittelevät kokonaisarkkitehtuuria ja yhteistä käsitemallia, jotta tietohallinto tukisi korkeakouluverkoston rakenteellista kehittämistä.
Virtuaaliyliopiston suljetuissa verkostoissa on tehty hyvää työtä, mutta niistä ei ole tihkunut avoimia aineistoja kaikkien käyttöön. Tukipalveluita on kehitetty, mutta niitä on lakkautettu erillisrahoituksen päätyttyä. Tämä ongelma vaatii lisäselvityksiä. Ministeriö antaa rahaa kehittämiseen, mutta korkeakouluverkostosta pitää löytyä omaa rahaa toiminnan jatkamiseen. Aidosta tarpeesta käynnistyneet verkostothan jatkavat toimintaansa.
Jatkossa yliopistojen pitää itse hankkia resurssit verkostoihinsa; ministeriö ei niitä rahoita, vaikka niihin kannustaakin. Muiden yliopistojen palveluita kannattaa hyödyntää.
Virtuaaliyliopiston ja Virtuaaliammattikorkeakoulun pitäisi suunnata kohti avointa korkeakoulua. Siksi Joopas-palvelut ja niiden määritykset ovat tärkeitä. Portaaliuudistus tarjoaisi mahdollisuuksia yhdistää Virtuaaliammattikorkeakoulun ja avoimen yliopiston palveluja.
Paneelikeskustelu
Paneelikeskustelussa todettiin, ettei yliopistoissa ole keinoja kannustaa opettajia opetuksen kehittämiseen, koska panostukset opetukseen eivät paina virkojen täytön vaakakupissa. Yliopisto-opiskelijoille atk-ajokortti on pakollinen, opettajille ei. Niinpä kaikki opiskelijat hallitsevat tieto- ja viestintätekniikan toisin kuin opettajat. Opiskelijat saattavat karttaa sovelluksia, jotka vaikuttavat vanhanaikaisilta ja jäykiltä, kun sosiaalisessa mediassa joustavat ja alati uudistuvat sovellukset pulpahtelevat kuin vaahtopäät aallokossa. Marita Aho kertoi innostuneena oppijoiden, siis opiskelijoiden ja opettajien, yhdessä kehittämisen kulttuurista, josta ITK-seminaarissa muutama viikko sitten puhuivat ainakin Kotkan aikuislukion opettaja Anne Rongas sekä TaiKin ja Piilaakson Teemu Leinonen.
Yliopisto-opettajilta aletaan edellyttää kansainvälisesti vertailukelpoista pedagogista osaamista. Oppimaan oppimisen pitäisi olla tietoista eikä hykertelevä yllätys, joka ponnahtaa sisällöissä puurtamisen hikikarpaloiden jäähtymisestä.
Työpaja Yhteisöllisyyttä verkossa – sosiaalisen median mahdollisuudet
Työpajassa esiteltiin tuttuja asioita: PBL:ää, Connect Prota, kolmiulotteista virtuaalista kohtaamispaikkaa ja WorkPlaysia.
Oulun yliopiston sisäinen virtuaaliyliopistohanke ColLab pyrkii PBL:n keinoin yhteisen ymmärryksen saavuttamiseen. Opiskelijoiden sitoutumiseen vaikuttavat opiskeltava sisältö, opiskelijaryhmä sekä tuutorin antama ohjaus. Hanke tarjoaa tuutoreille teknistä ja pedagogista tukea sekä Habbohotellin virtuaalitilaksi. Opiskelijat käyttävät työskentelyssään ryhmäblogeja ja seuraavat toistensa työskentelyä RSS-syöttein. PBL-työskentelyn virikkeiksi videoidut luennot piiloutuvat salasanalla.
Webropolilla kerätyn opiskelijapalautteen mukaan Habbo ei ole PBL:lle paras mahdollinen paikka, mutta ryhmäblogi toimii. Sihteeri ei keskustelun kirjaamiselta ehtinyt lainkaan itse osallistua ajatusten vaihtoon.
Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa on rakennettu kolmiulotteinen Ubimalli nettishoppailuun, jossa käyttäjät saattavat vaihtaa selainnäkymiä keskenään ja siten jakaa shoppailukokemuksiaan. Kielten opiskelijat voivat Ubimallissa luoda uusia oppimistilanteita kokemustensa jakamiseen ja etäryhmätyöskentelyyn.
Minna Vänskä kertoi Connect Pro -verkkokokousjärjestelmän pilotoinnista Helsingin yliopistossa. Keväällä 2006 Avoimen yliopiston opiskelijoille haluttiin tarjota mahdollisuus suulliseen vuorovaikutukseen verkossa. Tarvemäärityksen jälkeen etsittiin yhteistyökumppanit ja hankinta projektoitiin. Pilotointi toimi: kaikki mahdolliset ongelmat tulivat siinä esiin eikä niitä myöhemmin sattunut.
Opettajat eivät innostuneet monivaiheisesta koulutuksesta, sen sijaan täsmäajoitettu vierihoito tuntui toimivalta. Edelleen kaivataan vinkkejä oheislaitteisiin ja ääniongelmien ratkomiseen. Verkko-opiskelijoille videoneuvottelu on selvä piristysruiske.
Markku Närhi Humapista pohdiskeli havaintoherkkyyden johtamista, muutoksen kanssa elämistä ja tietotyöläisten uuden sukupolven valmiuksia. Enää ei pitäisi puhua muutoksen hallinnasta vaan muutoksesta olotilana, ei teknologian vaan uusien toimintatapojen ehdoilla.
Innovaatioketju globalisoituu nopeasti sosiaalisessa mediassa, kun uudet yhteisöllisyyteen ja narratiivisuuteen kasvaneet toimijat astuvat työmarkkinoille. Virtuaalitiimit ovat työelämän arkipäivää ja leviävät kaikkiin yrityksiin koosta ja toimialasta riippumatta, myös julkishallintoon.
Väistämättä myös korkeakouluopetus muuttuu ja sen hallinto hajautetaan. Sosiaalinen media mahdollistaa organisaatiomuutokset ja hajautetun työn kehittämisen. Edessämme on uusi pelikenttä, uudet pelaajat ja uudet pelisäännöt.
Koulutus muuttuu ammattimaiseksi vertaisoppimiseksi, työssä ja työelämässä oppimiseksi, elinikäiseksi ja täsmäajoitetuksi kouluttautumiseksi.
Lopuksi Markku Närhi esitteli Humapin Workplays-sovellusta, joka mahdollistaa yhteisöllisen työskentelyn verkossa tai strategian jalkauttamisen. Kommunikointi syventyy merkityksiksi, työtä tehdään yksin ja verkostoissa ja kaikkea yhdistetään luovasti.
Verkko-opiskelukulttuurin muutos -työpaja
Työpajassa esiteltiin kolme verkko-opetuskokonaisuutta. Riikka Vanninen, Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskuksesta kertoi viiden opintojakson monimuoto-opetuksesta Moodlessa heterogeniselle opiskelijaryhmälle. Tavoitteena oli itseohjautuvuus ja yhteisöllinen oppiminen. Ensimmäisillä opintojaksoilla tuutoreiden rooli oli merkittävä, mutta jo kolmannella opintojaksolla tuutorit saattoivat keskittyä aikataulusta muistuttamiseen, patisteluun ja palautteiden antamiseen. Viimeisellä verkkojaksolla patisteluakaan ei enää tarvittu.
Tuutoreilla oli oma verkkoalue, jolla he saattoivat vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia ja kysyä neuvoja toisiltaan. Kaikki materiaali jaettiin verkossa ja kaikki tehtävät palautettiin oppimisalustalle. Aikuisopiskelijoille lähitapaamisiin osallistuminen voi olla hankalaa, mutta yleensä aikataulutettu verkkotyöskentely onnistuu.
Kurssilla ei ollut ohjeellista minuuttiaikataulua – etteivät opiskelijat jättäisi tehtäviä kesken, kun siihen arvioitu aika olisi kulunut. Connect Pro -videoneuvottelu on tulossa mahdollistamaan enemmän vuorovaikutusta.
Kirsi Wallinheimo ja Seppo Sainio Helsingin yliopistosta kertoivat, miten opiskelutaitoja voi oppia samalla kun opiskelee vieraita kieliä. Ongelmaksi näytti muodostuvan, että metakognitiiviset taidot eivät siirtyneet opiskelijoiden opiskelu- ja oppimisprosessin kuvaukseen eikä reflektoinnin taso ollut kovin korkea.
Petri Kuhmonen Jyväskylän yliopistosta kertoi kokemuksistaan filosofian opettamisesta verkossa yhteisöllisellä dialogioppimisella. Kahdeksan vuotta sitten verkkokursseilla oli vain nuorta porukkaa, joka kirjoitti chatti-tyylisesti. Nyt verkossa opiskelee kaiken ikäisiä ja käytetty kieli on muuttunut huolitellummaksi. Johtaako blogikirjoittelu kielen oppimiseen?
Keskustelussa kysyttiin, eikö sosiaalinen media tarjoaisi luonnollista mahdollisuutta dialogisuuteen ja omien ajatusten testaamiseen. Lisäksi kysyttiin, haittaako suorituskeskeisyys itseohjautuvuutta.
Aikuiskoulutus
Valtiosihteeri Heljä Misukka opetusministeriöstä valotti aikuiskoulutuksen kokonaisuudistusta. Ikääntyminen ja eläköityminen lisäävät työvoimapulaa joka alalla. Uudet sukupolvet ja maahanmuuttajat eivät riitä täyttämään työvoiman vajausta; tarvitaan aikuisten uudelleenkoulutusta ja työurien pidentämistä.
Miten houkutella iäkkäitä pysymään töissä? Miten kannustaa pieniä yrityksiä kouluttamaan työntekijöitään?
Akku-hanke käsittelee aikuiskoulutuksen kokonaisuudistusta, mm. koulutuksen kustannusten jakoa eri osapuolten kesken ja korkeakoulujen aikuiskoulutusta, täydennys- ja oppisopimuskoulutusta, opiskelumahdollisuuksia töiden ohessa sekä osaamisen tunnistamista ja tunnustamista.
Paneeli verkko-opetus ja tietosuoja
Paneelissa verkko-opetuksen tietosuojasta keskustelivat ylilääkäri Timo Leino Työterveyslaitokselta, ylitarkastaja Anne Tamminen-Dahlman Tietosuojavaltuutetun toimistosta sekä yliassistentti Jukka Tuomela Tampereen yliopistosta. Henkilötietolaki ja viranomaisvelvoitteet asettavat omat ehtonsa luottamuksellisten tietojen käsittelyyn. Tietosuojavaltuutetun toimistossa on tänä keväänä laadittu opetusalan kysymyksiin liittyvää ohjausaineistoa. Virtuaaliyliopiston sivustolle perustetaan tietosuojablogi, joka avaa henkilötietolain yleisiä periaatteita korkeakouluopetuksen näkökulmasta.
Koko totuus ei välttämättä löydy yhden lain yhdestä pykälästä. Kuka pääsee näkemään keskitettyjen palautejärjestelmien kurssipalautteita? Kurssitoteutus henkilöityy opettajaan, joten kysymys on henkilötiedoista. Kun henkilötietoja kerätään, heti aluksi pitää kertoa, mitä tarkoitusta varten tietoja kerätään. Ulkopuolisia ovat tahot, jotka työtehtävissään eivät kyseisiä tietoja tarvitse. Pääsyoikeudet tietokantoihin määräytyvät työtehtävien mukaan. Ulkopuolisille voidaan jakaa tilastotietoja. Missään tapauksessa ei pidä ajatella, että samassa organisaatiossa työskentelevillä pitäisi olla oikeus henkilötietojen näkemiseen.
Kun kehitetään palvelujärjestelmiä, joissa on useita toimijoita, ei riitä, että asiat sovitaan, vaan sopimusten mukaiset toiminnot pitää rakentaa tietojärjestelmien sisään. Tietojärjestelmien tilaaminen vaatii tarkkuutta. Jos johtaja delegoi jonkin asian alaiselleen, sen pitäisi tietosuojamielessä näkyä tietojärjestelmässä käyttöoikeuden muutoksena.
Ehkä ei ole riittävästi pohdittu, mikä on opiskelija- ja kurssiarviointien luonne asiakirjoina. Eri lakien soveltamisesta voi syntyä aukkoja, joissa lakeja kirjaimellisesti sovellettaessa saatetaan päätyä absurdeihin tilanteisiin. Verkkokoulutuksessa voi syntyä paljon tallennettavia videoita ryhmätilanteista, joissa saatetaan törmätä paitsi tekijänoikeuskysymyksiin myös tietosuojaan. Kun henkilöiden kasvot ovat tunnistettavissa, niistä muodostuu henkilörekisteri. Toisaalta henkilötietolakia ei voida soveltaa kaikkeen; tallentamisella pitäisi olla jokin rekisteripitoon liittyvä tarkoitus.
Kerättävän tiedon pitää olla sidoksissa käyttötarkoitukseensa. Jos tietoa kerätään tiettyä tarkoitusta varten, se ei saa ilmestyä yhtäkkiä esiin jossain muussa käyttötarkoituksessa. Verkkovälitteistä videota joku voi tallentaa muuallakin kuin lähettävässä päässä. Sopimukset takaisivat, että ainakin mietittäisiin, kuka saa tehdä ja mitä.
Onko tietosuojan kannalta eroa siinä, keskusteleeko opiskelijajoukko blogissa vapaaehtoisesti omalla ajallaan vai kurssiin kuuluvana pakollisena suorituksena? Paneelin mukaan opiskelijoita ei voi pakottaa keskustelemaan avoimessa blogissa, vaan siihen tarvitaan aina heidän suostumuksensa.
Onnellisuus työssä
Lopuksi professori Timo Airaksinen Helsingin yliopistosta hauskuutti meitä filosofoimalla onnellisuudesta työssä. Hän erotti onnellisuuden tunteen, onnellisen luonteen ja onnekkaan asiantilan. Mieliala voi olla ristiriidassa olosuhteiden kanssa, esimerkiksi kun synkkyyteen taipuva saa lottovoiton tai onnellinen luonne joutuu syöpäosastolle.
Työ on kirous ja onni, paratiisista karkoitetun kirous. Puuhastelu tekee onnelliseksi ja työ muokkaa identiteettiä. Titteli ja kuvaus työtehtävistä on helppo vastaus kysymykseen: ”Kuka sinä olet?”
Ihminen voi toteuttaa itseään työssä. Hän voi tuntea olevansa kutsumusammatissa tai tuntea työn antavan itselleen muuta tyydytystä. Sosiologiset tutkimukset antavat ristiriitaisia tietoja suomalaisten onnellisuudesta työssä: toisten mukaan töissä ollaan onnettomia, toisten mukaan töissä viihdytään. Mitä tutkimukset mittaavat? Sitäkö, kuinka konformistisesti ihmiset vastaavat haastattelijan kysymykseen: ”Oletko onnellinen?”
Tutkimusten mukaan onnellisuutta haittaavat rahan tavoittelu, korkea koulutustaso, köyhyys, koettu epäoikeudenmukaisuus, oikukas muutos, informaation puute ja salailu sekä esimiestyön puutteet. Koettu onnellisuus on odotusten ja olojen funktio. Ihmisen tekevät onnettomaksi liialliset odotukset, liian kova yrittäminen, ristiriitaiset vaatimukset, kohtuuttomat vaatimukset ja paineet sekä toteutumattomat toiveet.
Sosiologit tutkivat tarpeita, mutta kun tarpeet on tyydytetty, kuvaan astuu halu (kenkähalu, autohalu, matkustushalu…). Buddhalaisten mukaan halu on suurin syy ihmisen onnettomuuteen, kun taas liberalistisen markkinatalouden mukaan halu ja sen tyydyttyminen tekee ihmisen onnelliseksi. Epikurolaisen näkemyksen mukaan oikea tapa tulla onnelliseksi on tuskan välttäminen ja mielenrauha. Tätä Timo Airaksinenkin suositteli.
