IT-historiaa lahden tuolla puolen

Neuvosto-Viron
outo mennyt maailma
puhuttaa yhä

kehitys vailla
tekijänoikeutta
poikii unelmaa

Hetkyn Global Clubin 10-vuotisjuhlien avajaisseminaarissa tutustuimme Tekniikan museon tarinoihin ja kuulimme atk-töistä Neuvosto-Virossa. Linnar Viik Obama-paidassaan kiiruhti seitsemän lauttaan, joten luvattu kahvitarjoilu siirtyi hänen esityksensä jälkeen. Hän kertoi, tällä kertaa Suomeksi toisin kuin Global Clubin tilaisuudessa vuonna 2006, opiskeluajoistaan TKK:lla ja ensimmäisistä kosketuksistaan tietokoneisiin.

Suomen televisio toi Thunderbirds-nukkemaailman malliksi tietokoneiden tekemiseen ja Commodore 64 teki Linnar Viikistä koulutovereiden silmissä “kovan jätkän”. Niinpä viron kielen ja kirjallisuuden opinnoista haaveileva rakastunut nuorukainen löysi itsensä Tallinnan Teknillisestä korkeakoulusta opiskelemasta atk-alaa. Hän oli ensimmäinen Leningradin konsulaatin Tallinnan osastolla, joka sai oleskeluluvan Suomessa. Opiskeluaikanaan hän seilasi usein Suomenlahden yli kahden maailman välillä. Molemmissa hän sai huomata, miten mahdotonta ihmisten oli uskoa siihen, mitä hän teki lahden toisella puolella.

Neuvostoliitossa uskottiin teknologian ja insinööritieteiden johtavan unelmien täyttymykseen, mutta ihmistä ne eivät voineet muuttaa. Neuvosto-Viron kasvattina Linnar Viikin matematiikan osaaminen oli korkeammalla tasolla kuin hänen opiskelutovereittensa. Niinpä hän paitsi kopioi Suomen televisio-ohjelmia Neuvosto-Viroon myös opetti iltaisin suomalaisille opiskelijatovereilleen matematiikkaa.

Tõnu Liik, nykyinen AS Tallink Groupin CIO, kertoi, miten Neuvosto-Virossa yhdistyi paratiisi ja helvetti. Vuosina 1978-85 hän toimi Algoritmin palveluryhmän johtajana, ja siirtyi sen jälkeen laitteisto-osaston johtajaksi Valtionvarainministeriöön, joka tarjosi nuorelle perheelle työsuhdeasunnon.

Neuvosto-Viro oli suljettu yhteiskunta, jossa pärjäsi, kun ei kritisoinut valtiota. Kirjat olivat niin halpoja, että niitä saattoi ostaa miten paljon halusi miettimättä niiden hintaa. Ihminen saattoi tehdä itseään kiinnostavia töitä, vaikkei niistä olisi poikinut konkreettisia tuotoksia. Toisaalta tuottavuus ei välttämättä nostanut palkkaa.

Neuvostoliitossa ei ollut tekijänoikeuslakeja, joten kaikkea, mitä sai käsiinsä, sai käyttää vapaasti. Kopiokoneita valvottiin, mutta ei tietokoneita. Keskustietokoneilla oli samanlainen arkkitehtuuri kuin IBM:n koneilla ja IBM:n käyttöjärjestelmät pyörivät niissä. Asennusprosessin aikana oli tavallista, että keskusyksikköön jouduttiin vaihtamaan sadasta kahteensataan mikropiiriä, jotta koneet saatiin toimiviksi. Tõnu Liik sanoi muistavansa yhden kerran, jolloin kone kykeni ilman muutoksia ajamaan oikein ainakin alustavat testit.

Keskuskoneaikakausi ohjelmistoineen loppui samalla kun Neuvostoliitto ja ohjelmistoja käyttäneet yritykset. Neuvostoaikaiset tietokannat luonnollisesti pyörivät edelleen uusissa sovelluksissa.

Yleisöstä kysyttiin, miten elämä kahdessa erilaisessa järjestelmässä on muuttanut Tõnu Liikin arvomaailmaa. Hetken mietittyään hän totesi, ettei mitenkään. Hän työskenteli numeroiden parissa, joten hänen ei tarvinnut ottaa kantaa järjestelmään, vaikka ei hyväksynytkään kaikkea, mitä tapahtui. Olennaisempaa hänen mielestään oli, että Neuvosto-Virossa ihmiset tiesivät menettäneensä itsenäisyytensä. Tämä tieto kulki isältä pojalle ja eli voimakkaasti jokaisessa virolaisessa. Kutsuttiinko tilannetta miehitykseksi tai oliko sosialismia enemmän tai vähemmän, ei hänelle ollut olennaista.

Illan päätteeksi Harry Piela Global Clubin isännistöstä kertoi viestintämuseohankkeesta sekä Suomen Tietojenkäsittelymuseoyhdistyksestä Jyväskylässä.

Sosiaalinen nukketeatteri laineilla

sosiaalinen
media ui, sukeltaa
oppijan arkeen

yhteisöllinen
jaettu tieto kasvaa
tuottaa hedelmää

IT-kouluttajien seminaari “Sosiaalinen media oppimisprosessissa” keräsi pienen yhdistyksen jäsenmäärästä ennätyssuuren, neljänkymmenen viiden hengen osallistujajoukon. Matkanjohtajana en enää en tyytynyt edullisiin tilatakseihin vaan varasin Vikingin luotettavan bussin kuljettamaan meitä hotellille, oopperaan ja takaisin satamaan. Viking XPRS tarjosi meille laadukkaat kokoustilat upeine maisemineen, viihtyisine aulatiloineen ja kahvi-tee-hedelmä-tarjoiluineen. Tutustuimme toisiimme ryhmätöissä alustusten lomassa. Aluksi IT-kouluttajien puheenjohtaja Tarmo Toikkanen esitti sosiaalisen median määritelmän ja minä kerroin kokemuksiani sosiaalisesta mediasta opetuksessa: opiskelijaryhmän asiakasprojektista sosiaalisen median välinein, matkailun kurssista Ning-pienyhteisössä, sosiaalisen median välineiden linkittämisestä oppimisalustalle, opettajan ja opiskelijoiden blogeista, yhteistyöstä Google.docsissa sekä asiantuntijaverkoston löytymisestä LinkedInissä. Tämän jälkeen osallistujat seitsemässä ryhmässä tutustuivat toisiinsa ja muodostivat käsityksen ryhmänsä sosiaalisen median käyttökokemuksista. Kun ryhmätyö oli purettu, Tarmo Toikkanen johdatti seminaarin kirjassamme käsiteltyihin sosiaalisen median aihealueisiin, jonka jälkeen osallistujat muodostivat uudet seitsemän ryhmää ja ihmettelivät, mitkä välineet kuuluvat tai eivät kuulu sosiaaliseen mediaan ja miksi. Viking XPRS kaarsi jo Tallinnan satamaan, kun Tarmo Toikkanen esitteli esikyselyn tulokset sosiaalisen median välineiden tuntemuksesta.

Tieto Virossa

Meriton Grand Hotellin runsaan buffet-lounaan jälkeen Tieto-konsernin edustaja Marek Põldeots kertoi meille Tiedon toiminnasta Tallinnassa, IT-markkinoista ja koulutuksesta. Jatkuva osaamisen kehittäminen on ICT-alalla välttämätöntä. Tähän Tiedossa käytetään itseopiskelua sekä tiedon jakamista ryhmissä, mikä edellyttää ryhmien oikeanlaista muodostamista. Scrum-menetelmää on käytetty menestyksellä, vaikka se on haasteellinen projekteissa, joissa kustannukset ja aikataulu on kiinnitetty.

Tietolaisilla on henkilökohtaiset opiskelubudjetit, joiden käytöstä he voivat kohtalaisen vapaasti päättää. Kaikki eivät hyödynnä niitä, mutta mahdollisuus on kaikille tarjolla. Tiedon henkilöstön koulutustausta on Tarton yliopistossa tai Tallinnan teknillisessä yliopistossa, joissa valtaosa opiskelijoista maksaa itse opintonsa. Ammattikoulu ei riittäisi pohjakoulutukseksi Tiedon ohjelmoijille tai systeemisuunnittelijoille. ICT-alan opiskelijoita houkutellaan liian helposti kesken opintojen työelämään, mutta Tieto-konserni vaatii uusilta työntekijöiltään vähintään kahden vuoden työkokemusta.

Kolme vuotta vanhan kyselytutkimuksen mukaan 18-vuotiaiden virolaisten mielestä ICT-ala on suosituin heti liiketalouden jälkeen.

Viron ICT on kansainvälisesti mitattuna pitkällä erityisesti julkishallinnon online-palveluiden saatavuudessa. Sen sijaan tutkijoiden ja insinöörien määrässä samoin kuin oppimisjärjestelmien laadussa Viro sijoittuu heikommin. Palkkojen vuosikasvu on Viron Tiedossa muutaman vuoden ollut viidentoista prosentin luokkaa. Nyt laman syleilyssä työntekijät tyytyvät nollakasvuun ja ovat onnellisia, että heillä on töitä.

Virtuaalinen nukketeatteri

Perjantain ohjelmaputki huipentui Kansalaisfoorumin Second Life -kouluttajien johdattamaan veneretkeen EduFinland-saaren esitysdiojen ääreen. Avatarten tuunaamiseen meni turhan paljon aikaa niin, että varsinaisesta Second Life -koulutuksesta kuulimme vain kouluttajan kymmenen käskyä, jotka sopisivat kenelle tahansa verkkokouluttajalle – tai perinteiselle kouluttajalle. Seminaariin osallistujista muutamat ilmeisesti näkivät “nukketeatterin” ensimmäistä kertaa ja ihmettelivät näköhavaintoaan ja sen reaalielämän vastinetta, samoin sitä, mitä olennaista uutta avataret toisivat oppimisprosessiin.

Oopperaa ja valkosipulia

Illalla virolaisen säveltäjän Erkki-Sven Tüürin fasismia vastustava Wallenberg-ooppera kontrasteineen herätti keskustelua, joka jatkui vielä ravintola Balthasarin valkosipuliannosten äärellä ja hotellin aulassa.

Vinkkejä sosiaalisen median käyttöön

Lauantaiaamun avasi sosiaalisen median pioneeri Anne Rongas, joka kertoi kesken ikänsä vaihtaneensa ammattia sikojen ja viljan kasvattamisesta Kotkan aikuislukion 17-70-vuotiaiden kasvattajaksi. Tuutorointiblogit helpottavat hajaseudun yksinäistä opiskelua, mutta opettajan työkin on yksinäistä umpihangessa vaeltamista. Kollegat, verkko ja opiskelijat ovat voimavara, joka tarjoaa apuaan koska tahansa – paitsi ehkä kolmen ja kuuden välillä aamuyöstä.

Anne Rongas rytmitti alustuksensa neljään teemaan:

• yksinäinen opettaja – opettajaverkosto
• ketteriä välineitä
• pedagogisia oivalluksia
• jakamisen eetos.

Näistä jokaisesta hän kertoi viisi minuuttia omia ajatuksiaan, jonka jälkeen saimme pari minuuttia miettiä omia oivalluksiamme ja sitten neljä minuuttia jakaa niitä vierustoverimme kanssa.

Anna Rongas muistutti, ettei opettaja voi odottaa välineiden käyttöönotossa sitä, että osaisi kaiken, vaan hänen pitää lähteä kokeilemaan ja varautua matkalla tuleviin vaikeuksiin. Siirtyminen copy-paste-opiskelusta yhteisölliseen oppimisprosessiin, jossa oppilaat innostuvat luomaan novelleja ja runoja ryhmätyönä, on mahtavaa. Oppiminen on aina prosessi, johon kuuluu lähtökohta, matka välineineen sekä maali.

Sosiaalisen median viidakossa RSS-syöte ja kaveriverkosto ovat viidakkoveitsiä; aina löytyy joku, jolta kysyä, mikä toimii tässä tilanteessa. Erilaiset olemassaolon tasot sulautuvat yhteen Sometussa ja Vinkkiverkko kutsuu yhteiskehittelyyn. Sähköpostia pyritään välttämään, avoin ui suljettuun. Liitutaululle kirjoitetun voi kuvata kännykkäkameralla, viedä Flickriin ja ohjata tageilla kurssin sivuille. Nettivideota kunnanvaltuuston kokouksesta voi käyttää monissa oppiaineissa. Kahden kilon siika -pilkkivideo on esimerkki avoimesta informaatiosta, joka tuottaa uutta informaatiota. Erilaiset ihmiset näkevät yhdessä erilaisia ratkaisuja ja saavat oivalluksia, tukevat ja innostavat toisiaan.

Eräs seminaariin osallistuja epäili, ettei hänen työnantajansa anna viedä oppimismateriaaleja avoimeen verkkoon. Tähän Anne Rongas totesi, että työnantaja, joka kieltää avoimen verkostoitumisen, voi menettää osan työntekijöistään.

KP-Lab ja sosiaalinen media

Merja Bauters Metropoliasta kertoi sosiaalisen median käyttökokemuksistaan KP-Lab-projektissa, viisivuotisesta neljäntoista maan EU-hankkeesta. Hankkeessa tavoiteltiin oikeita työelämä-caseja eikä simuloituja. Trialogisen lähestymistavan mukaan ryhmissä kaikki osallistuvat tiedonrakenteluun, jonka tuotos materialisoituu esimerkiksi monistenipuksi tai Google.docs-tiedostoksi.

Mikä saa ihmiset kokemaan, että tuotos on yhteinen? Miten tehdään yhdessä? Monivälitteisyydessä työkalut tekevät prosessin näkyväksi ja mahdollistavat yhteisöllisyyden. RSS-syötteet ja tagit ovat perusoletus, jota ilman yhteisöllinen prosessi ei onnistu. Olemassa olevat välineet kuitenkin hajauttavat kokonaiskuvaa. Yrityspartnereiden vuoksi käytetään myös suljettuja ympäristöjä.

KP-Lab-projektin elementtejä ovat oikeat työelämäprojektit, yhteisöllisyys palasiksi jaetun ryhmätyön sijaan sekä tutkijoiden vuorovaikutus jo prosessin aikana. Välineinä käytetään mm. kontekstualisoitua note-editoria, Google.docsia nopeatahtiseen kirjoittamiseen ja wikiä hitaampaan, iteratiiviseen kehittelyyn. Reflektiivinen välittyneisyys syntyy tageilla ja semanttisella haulla. Jos asiat tehdään liian vaikeiksi, ne eivät enää ole hyödyllisiä.

Pelikortit

Leivostauon jälkeen Irmeli Pietilä ohjasi meidät yhteisölliseen työskentelyyn sosiaalisen median käyttöönottoa ideoivalla pelillä, jota varten hotellin aulassa leikeltiin pelikortteja edellisenä iltana pikkutunneille asti.

Kukin ryhmä otti yhden korttipakoista, ryhmitteli välineet niiden tarjoamien toimintojen mukaan yhteisöiksi, blogialustoiksi jne. Ryhmän jäsenille tuntemattomat kortit siirrettiin syrjään. Kun kaikki kortit olivat pöydällä, ryhmä valitsi niistä viisi tärkeintä, joista sosiaalisen median käytön voisi aloittaa.

Loppupaneeli

Paluumatkalla laivan kokoustilassa alustajista muodostettu paneeli yleisöineen kokosi seminaarin antia. Seminaarissa kohtasimme “livenä” monia, jotka ennen seminaaria olivat meille vain nimiä sähköpostissa, laskulla tai iltaohjelmien tilauksissa, muutamia, joiden kanssa olimme toimineet sosiaalisessa mediassa, muttemme kohdanneet kasvokkain.

Paneelissa keskustelimme mm. opettajien yhteisyydestä kollegojen, opiskelijoiden ja verkoston kanssa, sosiaalisen median pedagogiikasta, blogitekstien tuottamiseen kuluvasta ajasta, afrikkalaiselle projektille suositeltavista välineistä sekä Virtuaaliammattikorkeakoulukonseptista ja tulevaisuudesta.

Etiikkaa tietojenkäsittelyn opettamiseen

tavoitteletko
universalismia
vai mielihyvää?

miten toiminta
vaikuttaa muihin, kysy
kun teet päätöksen

eettinen herkkyys
roolinotto auttavat
laajaan ratkaisuun

TTL:n Tietojenkäsittelyn etiikan opettamisen seminaarin 29.9.2008 aluksi toiminnanjohtaja Robert Seren pohdiskeli virtuaalimaailman ja todellisen maailman häiriytymistä sekä yritysmaailman epävarmuutta, ja muistutti TTL:n roolista etiikan ohjeistuksessa.

Tero Vartiainen Turun kauppakorkeakoulusta ja Jyväkylän yliopistosta pohdiskeli teknologioiden muovautuvaisuutta ja sitä, ettemme vielä ole nähneet kaikkea yhteiskuntaamme sulautuvasta tietoteknologiasta. Geeni-, nano- ja neuroteknologioiden yhdistyminen synnyttää uusia ilmiöitä. Kaikki tietojenkäsittely palautuu kuitenkin Turingin universaalikoneeseen, mikä johtaa normityhjiöön ja käsitteellisiin sekaannuksiin.

Tietojärjestelmä koostuu ohjelmistosta ja ihmisistä ja on aina alisteinen suuremmalle systeemille kuten toimialalle. Palveleeko tietojärjestelmämme terveydenhoitoa vai armeijaa? Saavutetaanko automatisoinnilla resurssien säästöä tai irtisanomisia? Miten reagoidaan ulkoa tulevaan sääntelyyn?

Ohjelmiston mittaamiseen laadittu kaavio, joka kuvaa laadun osatekijöitä sekä ohjelmiston ulkoisia, käyttäjälle näkyviä osioita, on täynnä eettisiä arvoja. Perinteisesti ajatellaan, että teknologia on vain väline. Välineet ovat kuitenkin ihmisten luomia. Etiikan pitäisi paljastaa arvoja tietojärjestelmän suunnittelusta, toteutuksesta ja käytöstä.

Tero Vartiainen esitti Airaksisen ammatillisen viitekehyksen ja totesi tietojenkäsittelijän toimivan asiakkaan ja työnantajan hyväksi, jolloin hänellä sinänsä ei ole ammattiin liittyviä arvoja. Yleisöstä muistutettiin Airaksisen näkemykseen kohdistuvasta kritiikistä.

Aikuisopiskelija on töissä ja opiskelemassa samanaikaisesti. Nostetaanko eettiset kysymykset esiin muun opiskelun ohella vai pitäisikö etiikkaa opiskella erikseen? Projektioppimisessa yhteisöllinen reflektointi voisi nostaa esiin eettisiä kysymyksiä. Jos projektioppimisessa olisi mukana liike-elämän edustajia, opiskelijoita ja opettajia, niin opiskelijat voisivat jopa välittää kriittistä ajattelua liike-elämään.

Tutkija Ian Soodley Queenslandin teknisestä yliopistosta esitti loistavasti ja vuorovaikutteisesti, mistä opettajien it-etiikan malleissa on kysymys. Hän piirsi kaavion, jossa näkyi perinteinen tietojärjestelmäkehitys ja uusi tietotekniikka avoimine lähdekoodeineen, insinööritieteet ja mekaniikka, matematiikka ja sosiologia. Hän pyysi ensin meitä piirtämään oman ammattietiikan mallimme ja keskustelemaan siitä vierustoverimme kanssa. Sen jälkeen hän laajensi kuvaansa yksilön omasta maailmasta yrityksen maailmaan, yksilön ja yrityksen jaettuun maailmaan, asiakkaiden maailmaan ja tätäkin laajempaan, kaikki ihmiset huomioon ottavaan maailmaan.

Kuvan laajentaminen vähä vähältä auttoi oivaltamaan, miten pitkä tie yksilön sisäisestä maailmasta on inhimillisyyteen ja humanismiin, kun se kuljetaan organisaation ja asiakkaan tavoitteiden kautta. Tänä päivänä pitäisi yhä enemmän katsoa ammatin ulkopuolelle laajempaan maailmaan. Esimerkiksi, jos asiakas pyytää räjäyttämään muita, tarvitaan riittävän laaja perspektiivi oikeaan eettiseen ratkaisuun. Oikea näkökulma on tilannesidonnainen, mutta jokaisen tason pitäisi näkyä toiminnassamme.

Projektioppimisessa oppijoiden huomion pitäisi suuntautua omiin ja toisten kokemuksiin sekä niiden välisiin eroihin, mikä auttaisi it-ammattilaisia omien näkemysten arvioinnissa. Kokevatko projektioppijat it-maailman liian kovaksi?

Tutkijatohtori Liisa Myyry Helsingin yliopiston Sosiaalipsykologian laitokselta kertoi meille moraalipsykologian perusteista.

Eettinen herkkyys, pääätöksenteko, motivaatio ja toimeenpanotaito liittyvät ja vaikuttavat toisiinsa. Miten toimintamme vaikuttaa muihin? Mitkä ovat eri toimintavaihtoehdot? Mitkä ovat niiden seuraukset? Eettisiä tilanteita pitäisi osata tulkita, mikä edellyttää empatiaa, asettumista toisten asemaan ja roolinottoa. Jos osapuolia on useita, saattaa olla, että ihminen tuntee empatiaa vain jotakuta kohtaan, mistä syntyy empaattinen vääristymä.

Kantin mukaan tunteet häiritsevät rationaalista ajattelua, mutta nyt ollaan tulossa toisiin ajatuksiin. Tehdäänkö päätöksiä järjen vai tunteen pohjalta? Uskommeko refleksiiviseen etiikkaan vai intuitionistiseen päätöksentekoon? Ihmisellähän on vaistonvaraisia tuntemuksia siitä, mikä on oikein.

Yleismaailmalliset arvot ja elämää ohjaavat periaatteet voisi asettaa henkilökohtaiseen tärkeysjärjestykseen. Pyrkiikö ihminen suoriutumiseen ja itsensä korostamiseen vai universalismiin ja itsensä ylittämiseen? Ian Soodleyn aiemmin esittämässä mallissa jälkimmäinen olisi tasolla viisi, edellinen tasolla yksi.

Eettinen toimeenpanotaito edellyttää pystyvyyttä ja itsesäätelyä. Jos ihminen kiihtyy palaverissa, hänen pitäisi mietiä, miten tunnereaktiota voisi säädellä, jotta päästäisiin suotuisaan lopputulokseen. Jo pienillä lapsilla on keskenään erilainen taito säädellä tunteitaan. Sensitiivisyys on tilannesidonnaista ja siihen vaikuttavat mm. kuormitus ja keskittyminen.

Opetuksen haasteina ovat vuorovaikutus, uudet näkökulmat ja roolinotto.

Yliopettaja Soile Juujärvi Laureasta johdatti meitä ryhmätyön avulla dilemmakeskusteluun moraaliajattelun kehittäjänä. Hän on väitellyt Kohlbergin moraalin tasoista, joita ovat:

1. totteleminen ja rangaistus
2. reilu vaihto
3. hyvät ihmissuhteet
4. yhteiskunta ja moraali
5. sosiaalinen sopimus
6. universaalit moraaliperiaatteet.

Reilun vaihdon tasoa voidaan pitää liiketoiminnan moraalina. Korkeimmalle, kuudennelle tasolle lienevät nousseet vain Martin Luther King ja Kant. Kohlbergin tutkimuksen mukaan 35-vuotiaista amerikkalaisista vain 13 % olisi saavuttanut viidennen tason.

Loppupaneelissa pohdittiin, onko koulutusjärjestelmän tavoitteena snellmannilaisittain kasvattaa yhteiskuntakelpoisia kansalaisia. Voidaanko etiikan perusteissa laajentaa perspektiiviä ja ottaa huomioon koko yhteiskunta? Keskustelu huipentui Kantin kategoriseen imperatiiviin:

• toimi sen periaatteen mukaan, joka voit toivoa tulevan yleiseksi laiksi
• toimi aina niin, että kohtelet itseäsi ja toista päämääränä etkä välineenä
• kaikkien moraalisten valintojen pitää olla vapaaehtoisia.

Mielikuvittelu sytytti lainehtivat ideat innovaatioiksi

jaat osaamista
olet Sytyke-pankin
kokemustili

tuotekehitys
patentoi illuusiot
liukuhihnalle

tiedon lisäksi
ultrakevyt YubiKey
käsilaukussa

Sytyke-yhdistyksen perinteisen seminaarin tämän syksyn aihe ”Mielikuvittele – Ideoista innovaatioiksi!” keräsi tavallista vähemmän osallistujia Viking Gabriellalle 10-12.9.08. Viime metreillä kilpaillut aiheidea ”Ohjelmistotuotteen hankinta – itse tekemällä vai ostamalla” olisi ehkä purrut paremmin sytykeläisiin.

Sytyke

Puheenjohtaja Mitro Kivinen pohti Sytykettä. Sytykkeessä puhutaan mukavia ja asiaa sopivassa suhteessa, saadaan asioita syttymään. Kipinät löytävät tarttumapintaa, syttyvät, lämmittävät, voivat kehittyä innovaatioiksi. Sytyke yhdistää osaamisyhteisöihin ohjelmistokehityksen asiantuntijat tuottamaan ja jakamaan toisilleen osaamista ja tietoa sekä oppimaan toistensa kokemuksista.

Ensimmäisen kerran Mitro Kivinen kuuli Sytykkeestä opiskellessaan vuonna 1992 ATK-instituutin perillisessä, silloin vielä väliaikaisessa Heliassa. Sytyke syntyi organisaatioiden tietojenkäsittelyn tarpeisiin. Perinteisesti systeemityöllä on tarkoitettu räätälöityjen ohjelmistojen suunnittelua ja toteutusta, kun taas ohjelmistotuotannolla tarkoitetaan valmisohjelmistojen valintaa, ostamista, räätälöintiä ja käyttöönottoa. Nykyisin systeemityö kattaa koko tämän kentän.

Sytykkeessä parasta on asioista keskustelu osaamisyhteisöissä, syys- ja kevätkokouksissa sekä Systeemityölehdessä. Sytyke on aktiivinen tietotekniikka-alan ja ohjelmistokehittämisen tieto- ja kokemuspankki, jossa jokainen meistä on kokemustili. Sytyke-pankissa kokemus ei jakaessa vähene vaan lisääntyy. Mitro Kivinen kannustikin meitä etsimään seminaaripäivinä uusia keskustelukumppaneita.

US-patentit

Pentti Juhala, Suomen Keksijäin Keskusliiton puheenjohtaja kertoi US-patenttien hyväksikäytöstä ja tekijänoikeuden osoittamisesta. Wattia pidetään höyrykoneen ja Edisonia sähkölampun keksijöinä, vaikka todellisuudessa he kehittivät muiden keksinnöt hyödyllisiksi tuotteiksi eli innovaatioiksi. Jälkimaailma muistaa innovaattorit keksijöinä.

Patenteista saatavaa tietoa voidaan käyttää mm. tutkimuksessa, kilpailijaseurannassa ja tuotekehityksessä. Jos patenttitietoa ei osata käyttää, saatetaan kehittää uudestaan sellaista, mikä on jo kehitetty. Patenttijulkaisuista voi seurata, mitä kilpailijat tekevät ja mitä teknologiaa he kehittävät. Jos uusi tuote havaitaan vasta messuilla, saatetaan olla kilpailijaa kymmenen vuotta jäljessä.

USAn patenttikäytännöt poikkeavat jonkin verran muun maailman käytännöistä. Ääriesimerkki USAn patenttikäytännöstä lienee patentti tavalliselle riippukeinulle, jota joku keksi keinuttaa sivusuuntaan!

USAssa voidaan patentoida pelkät tietokoneohjelmat ja bisnesmetodit ja patentti myönnetään aina keksijälle, kun se muualla myönnetään hakijalle. USAn käytäntö edellyttää tarkkaa laboratoripäiväkirjaa, josta käy ilmi, kuka tutkijayhteisöstä keksinnön on tehnyt. Laboratoriopäiväkirja on siis sidottu kirja, jonka sivut on numeroitu ja korjaukset tehty yliviivaamalla ja jonka jokaisen sivun on allekirjoittanut kaksi todistajaa. Laboratoriopäiväkirjassa kuvataan tavoite ja tulokset, mitä keksittiin milloin ja ketkä keksivät.

Euroopassa tietokoneohjelmien ja bisnesmetodien patentointi edellyttää, että keksintöön liittyy fyysinen laite, jota ohjelmisto käyttää. Hoitotoimenpiteitä ei voida patentoida, mutta niissä käytettävät laitteet voidaan. Yleensä ohjelmistojen patenttihakemukset liittyvät analysointilaitteisiin. Modulaarisessa ohjelmassa mahdollinen patenttia loukkaava kohta voidaan helposti korvata jollain muulla.

Keskustelussa ihmeteltiin Microsoftin saamaa patenttia page-up- ja page-down-näppäimiin, jota se oli hakenut vuonna 2005.

Illuusiot romahtavat

Lauri Laitinen Nokialta kertoi kokemuksiinsa perustuen illuusioiden romahtamisesta patentoinnissa ja standardoinnissa. Nokialle tullessaan hän ajatteli patenttien olevan keksintöjä, mutta totesi, että valtaosa patenteista tuotetaan liukuhihnalta normaalina insinöörityönä (esimerkiksi käyttämätön bitti ja sille keksitty käyttö). Hänellä itsellään on jo kuusi hyväksyttyä keksintöä.

Lauri Laitisen toi selkeästi esiin, että patentit, merkantilismin viimeiset jäänteet, liittyvät omistusoikeuteen. Patentti ei ole tuote vaan yksinoikeus käyttää tiettyä teknologiaa tuotteessaan. Analogiatelevision patentit ovat vanhentuneet, joten kuka tahansa voisi tehdä televisioita – niinpä siirrytään digitaaliseen televisioon. Patentoimalla jokin teknologia voidaan pitää poissa markkinoilta. Patentoinnin sijaan keksintö voitaisiin julkistaa, jolloin muut eivät enää voisi sitä patentoida.

Patentointi-ikkuna on tilanne, jossa kaikki näkevät, mihin speksit ovat menossa. Kun joku istuu alas ja kirjoittaa eri vaihtoehdot patenttihakemuksiksi, niin varmasti jokin niistä menee lävitse. Patenttien käsittelyaika on kohtalaisen pitkä: Lauri Laitisen vuonna 1997 laatima Umts-patenttihakemus tuotti palkkion vasta pari kuukatta sitten.

Nokiassa on tavoitteena, että jokainen työntekijä saisi vähintään yhden keksintöhakemuksen läpi puolessa vuodessa. Keksinnön pitää ratkaista jokin ongelma, pelkkä tekniikka tai tarve ei riitä. Keksinnön taustalla on usein kahden asian yhdistäminen uudella tavalla.

Huippututkimus

Petri Myllymäki Helsingin yliopiston Tietojenkäsittelytieteen laitokselta kertoi tieteellisestä huippututkimuksesta ohjelmistoalan innovaatioiden synnyttäjänä, joista esimerkkejä ovat hänen parinkymmenen hengen CoSCo (Complex Systems Computation) -tutkimusryhmänsä kehittämät tuotteet.

Koptimi-algoritmin avulla voidaan optimoida paperirullien pakkaamista konttiin. Algoritmia kehitettäessä opittiin, mitä kaikkea asiakkaalta pitää kysyä, jotta päästään käytännössä toimivaan ratkaisuun. Kontti ei saa olla epätasapainoinen, koska sellainen voisi tippua nosturista. Rullat pitää pakata niin, etteivät ne heilu merenkäynnissä eivätkä paperin reunat vahingoitu. Algoritmi ei toiminut kaikissa tilanteissa, joten päädyttiin heuristiseen ratkaisuun. Se toimi ällistyttävän hyvin. TietoEnator tuotteisti ratkaisun ja se on ollut StoraEnsolla tuotannossa jo kymmenisen vuotta. Suurin voitto on kertynyt tilauskokojen kasvusta, kun lisätilaus voidaan mitoittaa algoritmin kertoman konttiin jäävän tyhjän tilan mukaiseksi.

BayesIT on ollut käytössä Helsingin Sanomien vaalikoneessa vuosina 2003, 2004, 2007 ja 2008. Ekahau tarjoaa ratkaisuja sisätilapaikannukseen. Aino on uudentyyppinen hakukone, joka käyttää tekstidokumenttien analysoinnissa samoja menetelmiä kuin paikannuksessa.

Menetelmien menestyksellinen räätälöinti edellyttää niiden syvällistä ymmärtämistä; oppikirjamenetelmä ei riitä käytännön ongelmien ratkaisuun. Ongelman keksiminen voi olla innovaatio. Huippututkimuksessa on aina epäonnistumisen riski; projektin kestoa ja tulosten laatua on vaikea ennakoida. Parhaat tulokset ovat usein suunnittelemattomia. Kun tutkijat innostuvat, he paiskivat töitä hullun lailla, mutta välillä tarvitaan laiskuusvaiheitakin.

Suomeen tarvitaan nykyistä enemmän menestystarinoita. Miten huippututkijat ja huippubisnesosaajat kohtaisivat?

Yhteistyön uudet välineet

Perttu Karvinen ja Mikko Holmberg CodeBakersilta kertoivat, miten uudet välineet auttavat kuvittelusta yhteistyöhön. Perttu Karvinen ravisteli esiin nykytilan tutut ongelmat: systeemityön vaiheet ovat toisistaan erillisiä eikä kokonaiskuva ei ole kenenkään hallinnassa. Yhteistyössä käytetään palavereja, sähköposteja, dokumentteja, wikejä ja katselmointeja. Tieto hukkuu sähköpostimassaan, wikin kirjoittaminen vie työaikaa, dokumentit tiedonvälityksessä edellyttävät katselmointeja, mutta nämä eivät takaa faktoja. Miten projektipäällikkö voisi selvittää projektin tilan vain dokumenttien perusteella?

Ratkaisuksi Perttu Karvinen ehdotti projektin tehtävien hallinnan ja tekemisen nivomista yhteen niin, että kaikki tieto olisi kerralla sopivassa muodossa kaikkien nähtävissä. Tämän jälkeen Mikko Holmberg näytti vakuuttavan, etukäteen ohjelmoidun demon pilotista, jota sovellettiin scrum-projektin hallintaan ja toteuttamiseen.

YubiKey

Ensimmäisen seminaaripäivän päätteeksi Ilkka Pirttimaa kertoi tervejärkisestä hypetyksestä YubiKeystä. YubiKey on pieni, avaimenperään liitettävä laite, jonka avulla voidaan autentikoitua mihin tahansa OpenId-kirjautumista tukevaan järjestelmään, joita web 2.0 on täynnä. YubiKey on helppokäyttöinen ja turvallinen eikä tarvitse ajuria missään ympäristössä. YubiKey käyttää avointa rajapintaa, jolloin koodin tekeminen on yksinkertaista. Lyhyessä ajassa onkin syntynyt satoja sitä hyödyntäviä valmisratkaisuja.

Toisen seminaaripäivän aamuna saimme sormituntuman YubiKey:iin, kun Simon Josefsson Yubicosta vieraili laivalla. EU-palkinnon voittaneen innovaation kehittäminen alkoi vuonna 2007. Kyse on helppokäyttöisestä ultrakevyestä, painikkeella varustetusta USB-tikusta. Siinä ei ole näyttöä, paristoja eikä mekaanisia osia. Käyttäjän ei tarvitse ylläpitää tietokantaa eri verkkopalveluiden tunnuksistaan ja salasanoistaan. Nopea kosketus saa tikun generoimaan kertakäyttöisen salasanan, jonka alussa on tikun yksilöivä pysyvä tunniste. Simon Joseffsonin kokemuksen mukaan perinteisten pankkikorttien tunnukset ja salasanat aiheuttavat huomattavasti enemmän ongelmia kuin YubiKey.

Sytytä

Tukholmassa käynnin jälkeen Mitro Kivinen kertoi meille, miten asiat saadaan tapahtumaan. Usein ajattelet, että jonkun pitäisi hoitaa homma. Kuka se joku on? Sinä itse. Laadi johdolle perusteltu esitys, kenties kaksi vaihtoehtoa, joista johto voi valita. Kun päätös on tehty, jonkun pitää se toteuttaa. Taas sinä itse olet se joku. Saat porukan tekemään kanssasi. Luota tekijöihin, mutta tarkista ja pidä langat käsissäsi. Kun homma on valmis, muista kiittää.

Avoin yhteistyö

Kari Aho Elisalta ja Sami Kettunen Samcomilta kertoivat kokemuksiaan avoimuudesta asiakkaan ja toimittajan yhteistyössä.

Samcomin slogan ”tulisieluisia tietojärjestelmiä inhimillisellä otteella” korostaa, että kyse on ihmisten välisestä työtä, mikä vaatii henkilökemiaa ja ihmisten välistä vuorovaikutusta. Jos henkilökemia ei toimi, henkilöitä pitää uskaltaa vaihtaa. Perinteisistä yhteistyösopimuksista pitäisi päästä avoimuuteen kannustaviin kumppanuussopimuksiin. Perinteisiä sopimuksiahan katsotaan nimenomaan silloin, kun jokin menee pieleen, kun taas kumppanuussopimuksilla pyritään jo ennalta estämään kitkatilanteet.

Tavoitehintamallissa yritys ottaa projektiriskin kannettavakseen, mikä on tuottanut hyviä asiakassopimuksia. Yhteistyön apuvälineinä käytetään irc-kanavia, blogeja, wiki-intraa, asiakas-extraa ja tuotannonohjausta. Wikejä käytetään projektikohtaiseen tiedonkeruuseen, blogeja sisäiseen tiedottamiseen. Asiakkaan kanssa on jo ryhdytty tekemään yhteistä wikiä ja asiakas-extraan on avattu tuotannonohjausjärjestelmä, johon kerätään testaushavaintoja ja tietoja korjauksista.

Kari Aho Elisalta vahvisti Sami Kettusen myönteisen kuvauksen asiakkaan ja toimittajan välisestä avoimesta yhteistyöstä. Elisan yritysasiakkaiden palvelutuotannossa sovellusylläpito ja hallinta on ulkoistettu Samcomille, jonka osaamiseen luotetaan.

Navitas-palvelu, terveydenhuollon alueellinen tietojärjestelmä, jolla on n. 7000 käyttäjää ja johon on tallennettu 1,5 milj.kansalaisen potilastiedot ja röntgenkuvat, on yksi esimerkki Elisan ja Samcomin yhteistyöstä. Tiedon pitäisi kulkea terveyskeskuksen ja sairaalan välillä suljetuissa yritysverkostoissa, joissa voi käyttää myös tunnusta ja salasanaa.

Monitoimittajaympäristössä vastuu ylläpidosta on yhdellä toimittajalla, Samcomilla. Ulkoistaminen vapauttaa aikaa palvelujen kehitystoiminnalle. Toimittajalta vaaditaan toimivaa sovelluskoodia, relevanttia ja ajantasaista dokumentaatiota sovellushallinnasta ja ylläpidosta sekä kokemusta osaamisesta. Koodaajien ja arkkitehtien pitää voida istua loppuasiakkaan kanssa samassa pöydässä ja osata käyttäytyä. Tämä tarkoittaa, että itsehillintä toimii, ei sallita iskuja vyön alle, mutta sallitaan tyhmät kysymykset ja jaksetaan selostaa. Esimerkiksi, ei sanota ”Sä et osannut” vaan sanotaan ”Se röntgenkuva ei tule tuonne näkyviin”.

Liimataan IT liiketoimintaan

Ilkka Pirttimaa ja Antti Everi Stockmannilta kertoivat, mistä saadaan liimaa IT:n ja liiketoiminnan väliin yrityksen kokonaisarkkitehtuurin mallintamisessa.

Stockmannin tietohallinto huolehtii yli kuudestasadasta myymälästä eri puolilla maailmaa eri kielillä ja aikavyöhykkeillä. Yritysarkkitehtuuri voidaan mallintaa käyttämällä monipuolisesti Arista ja sen olioita, suhteita ja attribuutteja.

Järjestelmäkuvauksen vanha malli perustui moniin tuotteisiin kuten Microsoftin Visio, Excel, Word, IBM:n Rational ja sähköposti, joista syntyi paljon irrallisia dokumentteja. Uudessa, vajaa vuosi sitten käyttöönotetussa mallissa Aris tuottaa suoraan tietokannan ajantasaisista tiedoista valmisraportteja palvelimista, järjestelmistä, teknologioista ja niiden riippuvuuksista.

Stockmannille ei perustettu Aris-projekteja vaan mallinnuskerho. Siihen ovat tervetulleita kaikki, joilla tarve mallintaa ja vähentää Excel-dokumentteja.

Tietohallinnolta pyydetään usein lausuntoja järjestelmistä. Arisilla tuotetaan suoraan havainnolliset kaaviot – sen sijaan, että kirjoitettaisiin tekstiä käsin. Jos pitäisi kartoittaa, missä järjestelmissä liikkuu sensitiivistä tietoa, kuten asiakkaan kotiosoite tai henkilötunnus, raportti etsii prosesseja ja integraatioita ja kertoo, mitkä roolit näkevät tiedon ja missä se kulkee. Tämän perusteella arkkitehtuuria voidaan muuttaa entistä tietoturvallisemmaksi.

Miten motivoidaan henkilökuntaa päivittämään tietoja järjestelmään, jotta se olisi aidosti reaaliaikainen? Sellaistahan yrityksessä työskentelevät ihmiset tarvitsevat omassa työssään. Entä miten löydetään sopiva mallinnustarkkuus, ettei mallinneta turhaan?

Esitetty demo ei toiminut parhaalla mahdollisella tavalla, kun attribuutit unohtuivat laivalle tuodusta demokoneesta.

Ketterä tietovarastointi

Tomas Stenlund Ineolta puhui korkealentoisesti Data Vaultista ja ketteristä menetelmistä tietovarastoinnissa, jotka voivat tuottaa esimerkkejä liiketoimintaa parantavista innovaatioista.

Aiemmin lautatarhassa mies osasi heti sanoa, paljonko varastossa on minkälaista lautaa ja ottaa tilauksen vastaan. Nykyisin siihen tarvitaan tietojärjestelmiä. Data Vaultissa liiketoiminnan tietoja ja niiden välisiä suhteita kuvaavaa oliomallia käytetään mallinnuksessa, toteutuksessa ja ylläpidossa. Kapselointi mahdollistaa palastelun. Mallia ylläpidetään hyvällä muutoshallinnalla: Jos jokin liiketoimintasääntö muuttuu, se heijastuu dataan.

Tekninen näkökulma liitetään liiketoimintaymmärrykseen ja tuotetaan ajasta riippumatonta dataa. Laskenta- ja jalostussäännöt ovat lähellä liiketoimintaa. Olioiden yksinkertaisuus helpottaa niiden tuottamista ja ylläpitoa, jolloin niiden suuri lukumäärä ei ole olennainen ongelma. Menetelmä toteuttaa vaiheistettua kehitysmallia, jossa päästään nopeasti liiketoimintakysymyksiin.

Onko enää kyse innovaatiosta, jos sovelletaan valmista mallia?