Sosiaalinen nukketeatteri laineilla

sosiaalinen
media ui, sukeltaa
oppijan arkeen

yhteisöllinen
jaettu tieto kasvaa
tuottaa hedelmää

IT-kouluttajien seminaari “Sosiaalinen media oppimisprosessissa” keräsi pienen yhdistyksen jäsenmäärästä ennätyssuuren, neljänkymmenen viiden hengen osallistujajoukon. Matkanjohtajana en enää en tyytynyt edullisiin tilatakseihin vaan varasin Vikingin luotettavan bussin kuljettamaan meitä hotellille, oopperaan ja takaisin satamaan. Viking XPRS tarjosi meille laadukkaat kokoustilat upeine maisemineen, viihtyisine aulatiloineen ja kahvi-tee-hedelmä-tarjoiluineen. Tutustuimme toisiimme ryhmätöissä alustusten lomassa. Aluksi IT-kouluttajien puheenjohtaja Tarmo Toikkanen esitti sosiaalisen median määritelmän ja minä kerroin kokemuksiani sosiaalisesta mediasta opetuksessa: opiskelijaryhmän asiakasprojektista sosiaalisen median välinein, matkailun kurssista Ning-pienyhteisössä, sosiaalisen median välineiden linkittämisestä oppimisalustalle, opettajan ja opiskelijoiden blogeista, yhteistyöstä Google.docsissa sekä asiantuntijaverkoston löytymisestä LinkedInissä. Tämän jälkeen osallistujat seitsemässä ryhmässä tutustuivat toisiinsa ja muodostivat käsityksen ryhmänsä sosiaalisen median käyttökokemuksista. Kun ryhmätyö oli purettu, Tarmo Toikkanen johdatti seminaarin kirjassamme käsiteltyihin sosiaalisen median aihealueisiin, jonka jälkeen osallistujat muodostivat uudet seitsemän ryhmää ja ihmettelivät, mitkä välineet kuuluvat tai eivät kuulu sosiaaliseen mediaan ja miksi. Viking XPRS kaarsi jo Tallinnan satamaan, kun Tarmo Toikkanen esitteli esikyselyn tulokset sosiaalisen median välineiden tuntemuksesta.

Tieto Virossa

Meriton Grand Hotellin runsaan buffet-lounaan jälkeen Tieto-konsernin edustaja Marek Põldeots kertoi meille Tiedon toiminnasta Tallinnassa, IT-markkinoista ja koulutuksesta. Jatkuva osaamisen kehittäminen on ICT-alalla välttämätöntä. Tähän Tiedossa käytetään itseopiskelua sekä tiedon jakamista ryhmissä, mikä edellyttää ryhmien oikeanlaista muodostamista. Scrum-menetelmää on käytetty menestyksellä, vaikka se on haasteellinen projekteissa, joissa kustannukset ja aikataulu on kiinnitetty.

Tietolaisilla on henkilökohtaiset opiskelubudjetit, joiden käytöstä he voivat kohtalaisen vapaasti päättää. Kaikki eivät hyödynnä niitä, mutta mahdollisuus on kaikille tarjolla. Tiedon henkilöstön koulutustausta on Tarton yliopistossa tai Tallinnan teknillisessä yliopistossa, joissa valtaosa opiskelijoista maksaa itse opintonsa. Ammattikoulu ei riittäisi pohjakoulutukseksi Tiedon ohjelmoijille tai systeemisuunnittelijoille. ICT-alan opiskelijoita houkutellaan liian helposti kesken opintojen työelämään, mutta Tieto-konserni vaatii uusilta työntekijöiltään vähintään kahden vuoden työkokemusta.

Kolme vuotta vanhan kyselytutkimuksen mukaan 18-vuotiaiden virolaisten mielestä ICT-ala on suosituin heti liiketalouden jälkeen.

Viron ICT on kansainvälisesti mitattuna pitkällä erityisesti julkishallinnon online-palveluiden saatavuudessa. Sen sijaan tutkijoiden ja insinöörien määrässä samoin kuin oppimisjärjestelmien laadussa Viro sijoittuu heikommin. Palkkojen vuosikasvu on Viron Tiedossa muutaman vuoden ollut viidentoista prosentin luokkaa. Nyt laman syleilyssä työntekijät tyytyvät nollakasvuun ja ovat onnellisia, että heillä on töitä.

Virtuaalinen nukketeatteri

Perjantain ohjelmaputki huipentui Kansalaisfoorumin Second Life -kouluttajien johdattamaan veneretkeen EduFinland-saaren esitysdiojen ääreen. Avatarten tuunaamiseen meni turhan paljon aikaa niin, että varsinaisesta Second Life -koulutuksesta kuulimme vain kouluttajan kymmenen käskyä, jotka sopisivat kenelle tahansa verkkokouluttajalle – tai perinteiselle kouluttajalle. Seminaariin osallistujista muutamat ilmeisesti näkivät “nukketeatterin” ensimmäistä kertaa ja ihmettelivät näköhavaintoaan ja sen reaalielämän vastinetta, samoin sitä, mitä olennaista uutta avataret toisivat oppimisprosessiin.

Oopperaa ja valkosipulia

Illalla virolaisen säveltäjän Erkki-Sven Tüürin fasismia vastustava Wallenberg-ooppera kontrasteineen herätti keskustelua, joka jatkui vielä ravintola Balthasarin valkosipuliannosten äärellä ja hotellin aulassa.

Vinkkejä sosiaalisen median käyttöön

Lauantaiaamun avasi sosiaalisen median pioneeri Anne Rongas, joka kertoi kesken ikänsä vaihtaneensa ammattia sikojen ja viljan kasvattamisesta Kotkan aikuislukion 17-70-vuotiaiden kasvattajaksi. Tuutorointiblogit helpottavat hajaseudun yksinäistä opiskelua, mutta opettajan työkin on yksinäistä umpihangessa vaeltamista. Kollegat, verkko ja opiskelijat ovat voimavara, joka tarjoaa apuaan koska tahansa – paitsi ehkä kolmen ja kuuden välillä aamuyöstä.

Anne Rongas rytmitti alustuksensa neljään teemaan:

• yksinäinen opettaja – opettajaverkosto
• ketteriä välineitä
• pedagogisia oivalluksia
• jakamisen eetos.

Näistä jokaisesta hän kertoi viisi minuuttia omia ajatuksiaan, jonka jälkeen saimme pari minuuttia miettiä omia oivalluksiamme ja sitten neljä minuuttia jakaa niitä vierustoverimme kanssa.

Anna Rongas muistutti, ettei opettaja voi odottaa välineiden käyttöönotossa sitä, että osaisi kaiken, vaan hänen pitää lähteä kokeilemaan ja varautua matkalla tuleviin vaikeuksiin. Siirtyminen copy-paste-opiskelusta yhteisölliseen oppimisprosessiin, jossa oppilaat innostuvat luomaan novelleja ja runoja ryhmätyönä, on mahtavaa. Oppiminen on aina prosessi, johon kuuluu lähtökohta, matka välineineen sekä maali.

Sosiaalisen median viidakossa RSS-syöte ja kaveriverkosto ovat viidakkoveitsiä; aina löytyy joku, jolta kysyä, mikä toimii tässä tilanteessa. Erilaiset olemassaolon tasot sulautuvat yhteen Sometussa ja Vinkkiverkko kutsuu yhteiskehittelyyn. Sähköpostia pyritään välttämään, avoin ui suljettuun. Liitutaululle kirjoitetun voi kuvata kännykkäkameralla, viedä Flickriin ja ohjata tageilla kurssin sivuille. Nettivideota kunnanvaltuuston kokouksesta voi käyttää monissa oppiaineissa. Kahden kilon siika -pilkkivideo on esimerkki avoimesta informaatiosta, joka tuottaa uutta informaatiota. Erilaiset ihmiset näkevät yhdessä erilaisia ratkaisuja ja saavat oivalluksia, tukevat ja innostavat toisiaan.

Eräs seminaariin osallistuja epäili, ettei hänen työnantajansa anna viedä oppimismateriaaleja avoimeen verkkoon. Tähän Anne Rongas totesi, että työnantaja, joka kieltää avoimen verkostoitumisen, voi menettää osan työntekijöistään.

KP-Lab ja sosiaalinen media

Merja Bauters Metropoliasta kertoi sosiaalisen median käyttökokemuksistaan KP-Lab-projektissa, viisivuotisesta neljäntoista maan EU-hankkeesta. Hankkeessa tavoiteltiin oikeita työelämä-caseja eikä simuloituja. Trialogisen lähestymistavan mukaan ryhmissä kaikki osallistuvat tiedonrakenteluun, jonka tuotos materialisoituu esimerkiksi monistenipuksi tai Google.docs-tiedostoksi.

Mikä saa ihmiset kokemaan, että tuotos on yhteinen? Miten tehdään yhdessä? Monivälitteisyydessä työkalut tekevät prosessin näkyväksi ja mahdollistavat yhteisöllisyyden. RSS-syötteet ja tagit ovat perusoletus, jota ilman yhteisöllinen prosessi ei onnistu. Olemassa olevat välineet kuitenkin hajauttavat kokonaiskuvaa. Yrityspartnereiden vuoksi käytetään myös suljettuja ympäristöjä.

KP-Lab-projektin elementtejä ovat oikeat työelämäprojektit, yhteisöllisyys palasiksi jaetun ryhmätyön sijaan sekä tutkijoiden vuorovaikutus jo prosessin aikana. Välineinä käytetään mm. kontekstualisoitua note-editoria, Google.docsia nopeatahtiseen kirjoittamiseen ja wikiä hitaampaan, iteratiiviseen kehittelyyn. Reflektiivinen välittyneisyys syntyy tageilla ja semanttisella haulla. Jos asiat tehdään liian vaikeiksi, ne eivät enää ole hyödyllisiä.

Pelikortit

Leivostauon jälkeen Irmeli Pietilä ohjasi meidät yhteisölliseen työskentelyyn sosiaalisen median käyttöönottoa ideoivalla pelillä, jota varten hotellin aulassa leikeltiin pelikortteja edellisenä iltana pikkutunneille asti.

Kukin ryhmä otti yhden korttipakoista, ryhmitteli välineet niiden tarjoamien toimintojen mukaan yhteisöiksi, blogialustoiksi jne. Ryhmän jäsenille tuntemattomat kortit siirrettiin syrjään. Kun kaikki kortit olivat pöydällä, ryhmä valitsi niistä viisi tärkeintä, joista sosiaalisen median käytön voisi aloittaa.

Loppupaneeli

Paluumatkalla laivan kokoustilassa alustajista muodostettu paneeli yleisöineen kokosi seminaarin antia. Seminaarissa kohtasimme “livenä” monia, jotka ennen seminaaria olivat meille vain nimiä sähköpostissa, laskulla tai iltaohjelmien tilauksissa, muutamia, joiden kanssa olimme toimineet sosiaalisessa mediassa, muttemme kohdanneet kasvokkain.

Paneelissa keskustelimme mm. opettajien yhteisyydestä kollegojen, opiskelijoiden ja verkoston kanssa, sosiaalisen median pedagogiikasta, blogitekstien tuottamiseen kuluvasta ajasta, afrikkalaiselle projektille suositeltavista välineistä sekä Virtuaaliammattikorkeakoulukonseptista ja tulevaisuudesta.

Oppiminen ja innovaatio työelämässä

vuorovaikutus
kysy, vastaa, reflektoi
luota itseesi

konflikti, uuden
opin, luovuuden lähde
osa elämää

innovoi uutta
tagit, wikit, tarinat
folksonomiat

IT-kouluttajien seminaari Oppiminen ja innovaatio työelämässä, 20.11.08, keräsi noin 60 osallistujaa, osan Haaga-Helian Pasilan tiloihin, osan verkkoon Humacin tarjoamalla Connect Pro -yhteydellä.

Luovaa työtä vuorovaikutuksessa

Esko Kilpi aloitti innostavan esityksensä Samuli Parosen sanoin: ”Vastaukset elävät aikansa, kysymykset tulevat uudestaan”.

Miten työn tuottavuutta voitaisiin parantaa? Yleensä tuottavuutta tarkastellaan input-output-mittarein. Terveydenhoitoalalla on kuitenkin todettu, että jos leikkausten määrä kasvaa, niin viipymisaika teho-osastolla kasvaa. Siis suoritteiden määrän kasvattaminen yhdellä osastolla kasvattaa suoritteita muualla. Onko tässä järkeä?

Työsuoritus perustuu kollektiiviseen, yhteisölliseen ajatteluun. Työpahoinvoinnin suurin syy on se, että yksilöltä edellytetään suoritusta, johon tarvittaisiin tiimi. Jos teet hyvin työsi, se tarkoittaa, että teemme yhdessä. Miten tietotekninen työn tuki mahdollistaa tämän?

Tietointensiivinen työ on luovaa työtä vuorovaikutuksessa, puhumista ja kuuntelemista, jonka keskeisiä elementtejä ovat kysymykset ja vastaukset. Haku on kysymistä, mutta hakuja on kolmen tasoisia. Ensimmäinen on Googlen kontekstuaalinen tilannehaku, toinen RSS-syötteet, joilla tilaan tietoa minua kiinnostavien asioiden muutoksista, ja kolmas muiden tekemät haut, sosiaalinen filteröinti, johon kuuluvat tagit ja sosiaaliset kirjanmerkit.

Perinteiset taksonomiat ovat jäämässä folksonomian varjoon. Kun kirjoitat hakukenttään kaksi ensimmäistä kirjainta, näet, mitä tageja muut ovat käyttäneet. Kokosanahakujen rinnalla tagit ovat tärkeitä, koska ne heijastavat toisaalta yhteisiä merkityksiä, toisaalta työn attribuutteja.

Informaatio on yhä visuaalisempaa ja narratiivisempaa. YouTubessa pystyt kertomaan älykkäästi kompakteja lyhyitä hauskoja tarinoita paremmin kuin perinteisillä diaesityksillä.

Kuinka kauan vastausta pitää odottaa? Esimerkiksi Nokian globaalissa verkostossa vastauksen pitäisi tulla parissa minuutissa. Mikään vastaus ei sinällään voi olla oikein. Asiantuntijan vääriksi arvioimat vastaukset tarjoavat organisaatiolle mahdollisuuden oppia. Kyseiset vastaukset olisivat kuitenkin jossain olemassa, näin ne saadaan näkyviksi.

Wiki mahdollistaa yhteisen keskustelun, johon voivat osallistua niin enemmän kuin vähemmänkin osaavat henkilöt. Tämä on vaikeaa monissa yrityksissä, jotka ovat pelon vallassa. Kollektiivinen editointi jää pois, kun ei uskalleta tulla esiin väärien ajatusten kanssa. On olennaista tunnistaa pelon kulttuuri.

Tavoitteet ja suunnitelmat toteutuvat harvoin. Todellinen elämä on epävarmaa. Pitäisi ymmärtää, mitä oikeasti tapahtuu tässä ja nyt. Yrityksissä fokus on ollut strategioissa, tavoitteissa ja tuloksissa, ei siinä, mitä oikeasti tapahtuu. Reflektion systematisointi tarkoittaa sitä, että jokainen kirjoittaa omaa sisäistä blogiaan ja työstää sitä, mitä oikeasti tapahtuu, jolloin toiminta tulee läpinäkyyväksi.

Perinteisesti yrityksessä jokaisella on vastuunsa eikä muiden pidä tulla neuvomaan. Suoritekeskeisyys on ongelmallista, keskustelu on aina rajoja ylittävää. Luova työ on aina valintoja: miksi teen tuon enkä tätä? Kun valintojen perusteet tehdään näkyväksi, voidaan päästä seuraavalle tasolle. Kolmas taso olisi yhteinen editointi. Millainen on yrityksen perusdokumentti? Onko se narratiivinen video- tai äänitiedosto?

Miten organisaatioissa päästäisiin yhteiseen oppimisprosessiin? Tavoitteiden ja suunnittelujen prosessi sinänsä on mielenkiintoinen, mutta ei ainoa vaihtoehto. Voidaan myös edetä improvisoiden tietämättä, minne ollaan menossa. Suunnittelu on tärkeää, mutta suunnitelmien pitää saada elää; suunnitellaan yhdessä ja katsotaan tilannetta koko ajan mukautuvasti.

Moniäänisyys on luovuuden lähtökohta. Ryhmissä on aina soraääniä, joista ei pääse eroon. Mitä enemmän pomotetaan, sitä enemmän toinen alistuu – ja sitä enemmän taas pomotetaan. Jos ihmiseen ei luoteta, hänellä ei ole itseluottamusta. Jos ihmiseen luotetaan, hänen itseluottamuksensa paranee ja hän alkaa luottaa muihin. Vuorovaikutusten verkostossa ongelmatilanteet ohittuvat neuvotellen ja keskustellen.

Yhden ihmisen kontribuutio ohimennen voi olla olennaista. On hyvä, että ryhmä on työskennellyt kauan yhdessä, mutta ohikulkijoiden kommentit voivat tuoda jotain uutta. Kontekstuaalisia verkostoja ei silti pitäisi yhdistellä, koska tekemisen pohjalla oleva tarve on aina kontetekstuaalinen.

Alustuksensa lopuksi Esko Kilpi painotti: Löydä omat kiinnostuksen kohteesi ja mieti, miten kutsut muut mukaan ja saat heidätkin kiinnostumaan! Jalkautusta ei ole olemassa, mukaan ottamista on.

Työn kehitys käsityöstä yhteiskehittelyyn

Yrjö Engeström kuvasi työn historiallisia kehitystyyppejä käsityöstä sarjatuotannon, prosessien parantamisen ja massaräätälöinnin kautta yhteiskehittelyyn. Muutoksessa mikään ei korvaudu kokonaan uudella vaan monikerroksisuus sisältää piirteitä eri aikakausilta.

Esimerkki nykyajan käsityöpajasta, jossa asioita opitaan ja käsitellään kätten kautta opittujen taitojen ja hiljaisen tiedon avulla, voisi olla eräs uusmediayritys, joka kasvoi lyhyessä ajassa muutaman hengen yrityksestä suureksi. Alun luovuus muuttui skaalan kasvaessa pyrkimykseksi tehdä enemmän ja tehokkaammin. Yritys ei enää pysynyt budjeteissa vaan ajautui kriisiin. Alkuun yritys oli markkinajohtaja, nyt kyseistä yritystä ei enää ole olemassa.

Sarjatuotannon maailma on erilainen kuin käsityöpaja. Sarjatuotannossa prosessit kuvataan täsmällisesti. Etulinjan tekijät, toteuttajat, eivät ole kiinnostuneita prosesseista. Seuraavassa, prosessijohtamisen vaiheessa jokainen tarkkailee ja parantaa prosessiaan, mutta tuote on edelleen vakio.

Massaräätälöinnissä aletaan kiinnittää huomiota tuotteen kehittämiseen tyyliin ”räätälöi oma autosi”. Vakuutusyhtiöissä oli ensin erilliset vakuutustuotteet, sitten kehitettiin standardoiduista palasista arkkitehdin taidoin kokonaispaketti. Asiakaspalvelija joutuu entistä enemmän vuorovaikutustilanteeseen, nykyisin usein netissä. Osaaminen on siirtynyt prosessien hallinnasta tuotteen ja asiakkaan miettimiseen.

Yhteiskehittelyssä tavoitellaan monimutkaisia, pitkän elinkaaren tuotteita, joita varten solmitaan pitkäaikainen yhteiskehittelysopimus. Jos aiemmin myytiin vain paperikoneita, niin nyt myydään pitkäaikaista yhteistyömallia, jossa yritys on mukana jatkuvasti kehittämässä ja ylläpitämässä asiakkaalla olevia tuotteitaan. Kokonaisuuteen liittyy tuotteen jatkuva uudistaminen ja kehittäminen. Aiemmin insinööreille laite sinänsä oli myytävä tuote ja vikailmoitukset miellettiin käyttäjävirheistä johtuviksi.

Yhteiskehittelyssä on paljon mahdollisuuksia ja haasteita oppimiselle ja työn organisoinnille. Flunssat voidaan hoitaa sarjatuotantona, mutta pitkäaikaissairaat, jotka yrittävät pärjätä kotona, vaatisivat pitkää yhteistä hoitokaarta; yllätyksiähän voi tulla koko ajan. Ratkaisevaa on määritellä oikea työtapa kohteen mukaisesti. Esimerkiksi flunssapotilaan kanssa ei välttämättä kannata ryhtyä keskustelemaan elämän hallinnasta. Toinen esimerkki yhteiskehittelystä liittyy pitkäaikaissairaiden kotihoitoon, jolloin sairaan ovella muutenkin käyvät posteljoonit voivat tarkistaa, onko kaikki hyvin.

Olennaista on määritellä tuotettava kohde: keille tuotetaan mitä ja miksi – eikä vain: miten? Yhteiskehittelyssä hallitaan nopeasti muuttuvan tuotteen kokonaisuutta, mikä murtaa perinteisiä käsityöläisyyteen liittyviä ammattikuntarajoja. Nyt aletaan vaatia yhä monimutkaisempien toimijaverkkojen yhteistyötä.

Asiakasälykkyys on tapa kirjata asiakkaan kokemuksia tuotteen käytöstä vastavuoroisen oppimisen pohjaksi. Solmutyöskentely edellyttää jazzmaista jammailevaa työtapaa. Ennakoivat elinkaarisopimukset muistuttavat enemmän puitesopimuksia kuin perinteisiä transaktiosopimuksia.

Yhteiskehittelyssä olennainen käyttöhäiriöistä oppiminen edellyttää häiriöiden mahdollisimman monipuolista kirjaamista; merkinnät sinisessä vihossa eivät riitä. Yhteinen suunnittelu ei onnistu, jos kokouksessa jokaisella on nippu papereita, joita he selaavat eri tahdissa.

Muutoslaboratoriossa kohde on erilainen kuin yksittäinen sairausepisodi. Muutosprosessissa henkilöt keräävät tietoa kriittisistä häiriöistä. Oppimishaasteena on uusi, neuvotteleva solmutyöskentely. Enää ei ole vain yhtä pomoa, joka määräisi, mitä tehdään. Kaikilla on kokonaiskuva, mutta kukaan yksin ei voi määrätä seuraavaa toimenpidettä.

Sairaaloissa kaikki kirjoittavat, mutta kukaan ei lue, koska kukaan ei ehtisi lukea; kroonikon sairauskertomus saattaa hyllyssä olla puolen metrin mittainen. Jotkut potilaat pitävät pientä mustaa vihkoa siitä, mitä heille on tapahtunut. Ihminen on usein vain yhden lääkärin varassa eikä tiedä muita vaihtoehtoja eikä sitä, millaisia hoitoja hän voisi saada.

Miten kiteyttää olennainen nopeasti kaikille näkyväksi ajantasaiseksi kokonaiskuvaksi? Vuonna 2002 ei vielä ymmärretty wikeistä mitään, mutta nyt voitaisiin rakentaa mahdollisimman aktiivisesti tuettu sosiaalisen median verkko. Useimmissa organisaatioissa ei ole infrastruktuuria jatkuvaan reflektointiin vaan keskustelu on mielipiteiden heittämistä eikä todellista keskustelua, johon sisältyisi analyysia.

Yhteiskehittämiselle tarvitaan hyvää neuvottelupohjaa, ei sanelua. Ekspansiivisessa oppimisessa joku tekee jotain, mistä seuraa laajeneva oppimisprosessi. Kansan opettaminen valistuskampanjoilla ei toimi. Aitoa yhteiskehittelyä tuskin löytyy, mutta askeleita siihen suuntaan on paljon. On totta, että monet asiat kannattaa tehdä suoraviivaisesti, eikä yhteiskehittely korvaa kaikkea, mutta olennaista olisi ymmärtää vanhojen lähestymistapojen rajat.

Loppukeskustelu

Ammattikorkeakoulujen pitäisi miettiä, miten voisivat toimia kumppaneina yrityksille ja rakentaa opetustaan sen pohjalle. Suljetut luokkatilat perinteisine tuoliriveineen ovat kaukana yritysten nykyisyydestä, tosin näissä tiloissa yritykset ehkä joskus reflektoivat omaa toimintaansa.

Meillä olisi mahtava vuorovaikutuksen potentiaali vastata haasteisiin, mutta meidän pitäisi panna asiat tapahtumaan, havaita elämässämme toistuvat toimintamallit ja kysyä niiden tarkoituksenmukaisuutta. Kuinka paljon saamme informaatiota, joka kyseenalaistaa ajatteluamme?

Oppimisessa keskeinen asia on perusturvallisuus, ilman sitä yritämme suojautua. Kukaan ei pysty oppimaan yksin, tarvitsemme vuorovaikutusta, jossa rajoitamme ja mahdollistamme toisiamme. Jatkuva konflikti on oppimisen ja luovuuden lähde. Mistään asiasta ei voi olla yhtä totuutta, yksi totuus kertoo aina valtarakennelmasta. Oppiminen on osa elämää ja missä tahansa saavutettu osaaminen pitäisi voida todentaa missä tahansa.

Mitä enemmän olet valmis tekemään ilmaiseksi, sitä enemmän tienaat. Ongelmat ovat vanhentuneissa asenteissa ja ansaintamalleissa.

Oppitorille oppimaan

yhteisöllisyys
innostaa aikuisia
syväoppimaan

ludologia
ja edutainment tuovat
pelit tarjolle

tarina kiehtoo
synnyttää tunteet ja flown
autaa oppimaan

WebEx, Moodle ja
verkkolabra kutsuvat
oppijat HAMKiin

IT-kouluttajien syysseminaari Tieturin oppitorilla 24.9.08 tarjosi kimaran verkko-oppimisen eri mahdollisuuksia verkkotuetusta itseopiskelusta ja sulautetusta opiskelusta digitaaliseen peli- ja simulaatio-oppimiseen ja etäläsnäoloon video- ja audiokonferenssin sekä virtuaalilaboratorion avulla.

Tieturin sulautetun oppimisen ratkaisuja

Arja Sippola, joka vastaa Tieturin sulautuvan oppimisen (blended learning) ratkaisuista ja järjestelyistä, kertoi yhteisöllisyyden toteuttamisesta verkko-opetuksessa. Mitä syvällisempää osaamista tavoitellaan, sitä enemmän tarvitaan vuorovaikutusta ja asiantuntijuuden jakamista.

Tuettu itseopiskelu verkossa tarkoittaa sitä, että verkko-ohjaaja seuraa tarkasti oppimista ja tukee sitä, antaa piiskaa ja porkkanoita. Projektikoulutuksessa perusasiat opiskellaan tuetusti verkossa ja projektipäälliköksi valmentaudutaanlähiopetuksessa. Muutosagenttien valmennuksissa käytetään vastaavaa mallia. Tavoitteena on koulutuksen oikea-aikaisuus: opiskellaan silloin, kun osaamista oikeasti tarvitaan eikä opiskella varastoon.

Tieturi tarjoaa elinikäistä oppimispolkua yrittäjyystietouteen, johon kuuluu osaamistarpeen ja -vajeen kartoitus. Se on luonteeltaan sosiaalisen median välineitä hyödyntävää verkkokoulutusta yksilöllisesti yhteisössä. Yhteisöllinen oppiminen parhaimmillaan on yhteisöllistä tiedon luontia ja jäsentelyä, isoihin, syvällisiin ongelmiin pureutumista yhteisten tavoitteiden mukaisesti, jaettua asiantuntijuutta verkkoyhteisössä.

Lähes kaikki parikymppiset ovat IRC-Galleriassa. Kun he tulevat oppilaitoksiin ja työelämään, heille pitää tarjota välineitä, joihin he ovat tottuneet. Luentojen kuuntelu lähiopetuksessa ei enää toimi; sisällöt voidaan kahlata verkossa ja pureksia lähikontaktissa yhdessä.

Nykyisin blogeissa jaetaan asiantuntijuutta, wikeissä työstetään yhteisiä tekstejä ja seminaarien antia voidaan seurata verkossa. Näitä välineitä käytetään erillisinä, mutta Tieturin uudessa konseptissa ne yhdistetään verkkoyhteisökokonaisuuteen, johon kuuluu myös perinteinen, suljettu oppimisalusta.

Opetus sulautuu työelämään; yrittäjä saattaa haluta opastaa oppijoita ja oppia samalla itsekin. Tieturin verkkokoulutuskonseptin pilotointi merkonomiopiskelijoiden kanssa on lähdössä liikkeelle. Ideana on, että opiskelu aloitetaan verkkoyhteisössä ennen kuin mennään oppimisalustalle, johon viedään kaikki oppimiseen liittyvä. Sillisalaatti ei pysyisi kenenkään hallussa. Tarvitaan selkeät mallit ja toimintatavat, jotta jokainen tietää ilman selityksiä, mitä hänen pitäisi tehdä. Parin vuoden kuluttua voidaan katsoa, miten konsepti on onnistunut.

Yleisöstä kysyttiin, voiko opiskelija osallistua oppimiskokonaisuuteen omalla, jo olemassa olevalla blogillaan, vai pitääkö hänen perustaa jokaista opiskelukokonaisuutta varten uusi virtuaalipersoona blogeineen. Arja Sippola totesi, että Tieturin konsepti perustuu sosiaalisen median työvälineisiin ja kurssikohtaisiin blogeihin, ei oppijoiden omiin blogeihin.

Yleisöstä todettiin, että sosiaalinen media perustuu vapauteen ja vapaaehtoisuuteen. Käskytetty blogimerkintä ei ole samanlainen kuin vapaa. Hukka-ajoilla ihmisellä on vieressään känny eikä läppäri, joten myös kännyllä pitäisi päästä oppimisympäristöön.

Pelioppiminen

Reetta Koski Tieturilta kertoi pelaamalla oppimisesta. Esityksen aikana hänelle saattoi lähettää anonyymisti SMS-viesteinä kysymyksiä, jotka tulivat näkyviin seminaaritilan seinälle.

Mitä peleistä opitaan ja voidaanko sitä hyödyntää työssäoppimisessa? Pitäisikö oppimisen olla viihteellistä? Viihteellisen oppimisen käsite “edutainment” tunnettiin jo 1990-luvun alkupuolella ja ludologia, pelitutkimus, etenee vauhdilla. Pelimaailmassa pyörii tällä hetkellä enemmän rahaa kuin elokuvateollisuudessa.

Pelit näkyvät uutisotsikoissa. “Ihmisoikeusjärjestö puuttui WoW (World of Warcraft) -pelin lapsityövoimaongelmaan Kiinassa.” “Hollannissa 17-vuotias poika pidätettiin Habbo-hotellin huonekalujen varastamiseseta.” “WoW-taidot pelastivat hengen Norjassa.”

Onko WoW maailman kehittynein projektinhallintaohjelma? Tiedät, missä heimolaisesi ovat, paljonko voimaa heillä on jäljellä ja mitkä ovat heidän varustuksensa. Pelin on jopa todettu edistävän tieteellistä ajattelua.

Tempaako lautapeli mukaansa paremmin kuin verkkopeli? Kun PC-, mobiili- ja konsolipeleissä viestimiseen alettiin chatin sijaan käyttää puheen mahdollistavaa Skypea, pelaajat keskittyivät aiempaa enemmän ongelmaan ja pelkkä höpöttely väheni.

Mitä on pelaamalla oppiminen? Mitä on oppiminen? Itse osallistumalla muistaminen kasvaa. Peli tarjoaa mahdollisuuden kokemukselliseen oppimiseen, johon voidaan hypätä Kolbin vuonna 1984 esittämän mallin mistä tahansa kohdasta: kokemus, pohdinta, käsitteellistäminen tai aktiivinen kokeilu.
Aktiiviset osallistujat oppivatkin parhaiten pelien avulla.

Peleillä on paljon vahvuuksia oppimisessa. Pelissä syntyy tarina, joka tempaa mukaansa, innostaa perehtymään asiaan ja luo näin oppimismotivaation. Uuden oppiminen vaatii ponnisteluja, samoin pelaaminen. Tunteet kuten pelko ja stressi, uteliaisuus ja pystyvyys, vaikuttavat oppimiseen. Peleistä voidaan sivutuotteina oppia vieraita kieliä, historiallisia faktoja sekä silmä- ja käsikoordinaatiota. Parhaimmillaan pelissä syntyy flow-kokemus.

Etäläsnäolo WebExin, Moodlen ja virtuaalilaboratorion avulla

Lasse Seppänen kertoi HAMKin verkko-opiskelusta, jossa lähitapaamisia tarvitaan ainoastaa käyttäjätunnusten hakemiseen ja lopputyön tekemiseen, muuten opiskellaan verkossa. Tätä mallia käytetään tradenomiopiskelussa sekä e-learning-osaajan opinnoissa.

Kaikki on joustavasti verkossa: materiaalit, palautteet, ohjaus, arviointi sekä lyhyet WebEx-tallenteet, joita on laadittu esimerkiksi asennuksista. Oppimisalusta Moodlea käytetään yhdessä sovitulla tarkalla tavalla, koska Moodlen villistä käytöstä on saatu ikävää palautetta. Kaikki tehtävät näkyvät päätasolla ja kalenterista yhdellä silmäyksellä ja kaikilla opintojaksoilla käytetään samaa avainta.

Moodlen ja WebExin lisäksi HAMKin verkko-opiskelutyökaluihin kuuluu itse rakennettu virtuaalinen atk-luokka, johon kuuluu satoja virtuaalisia työasemia oppilaitoksen palvelmilla. Työasemien varauslistasta yksittäiset opiskelijat tai ryhmät voivat varata työaseman haluamanaan aikana. Samaa virtuaalista atk-luokkaa käytetään myös lähiopetuksessa, jolloin ei tarvitse asennella erilaisia ohjelmistoja laboratorioiden työasemille.

Luokassa opiskelutilanteessa on kaiuttimet ja opettajalla langaton mikrofoni. Opiskelijat puhuvat työasemansa kuulokemikrofoniin, joka roikkuu kaulalla, koska ääni kuuluu luokan kaiuttimista. Opiskelijoista 60 % kokoontuu yleensä luokkaan, 40 % osallistuu opiskelutilanteeseen kotoaan. Valmiin oppimismateriaalin lisäksi voidaan piirtää tussilla WebExin valkotaululle. Webbikameroita ei käytetä, koska tietojenkäsittelyn opiskelussa puhuvasta päästä saatava lisäinformaatio on kohtalaisen vähäinen. Kokemuksen mukaan opiskelijat ovat enemmän äänessä kuin opettaja.

Jos opiskelijaryhmä haluaa käyttää WebExiä kokouksissaan, opettaja avaa heille WebExin virtuaalihuoneen. Lisenssiointi on host-kohtainen, joten opiskelijoille ei perusteta omia WebEx-huoneita. Työpöydän jakaminen WebExissä on yleisesti käytössä ja opiskelijat voivat ladata välilehdille omia tiedostojaan.

Juuri kukaan ei keskeytä neljä ja puoli vuotta kestävää aikuisten tradenomikoulutusta. Vuoden erikoistumisopintoja, jotka ajoittuvat tammikuusta joulukuuhun, saatetaan keskeyttää kesällä: opiskelijat kokevat saaneensa riittävästi osaamista kevätkaudella eivätkä ole kiinnostuneita opintokokonaisuuden tarjoamasta muodollisesta pätevyydestä.

E-learning-osaajan opintokokonaisuus on alkanut yhä enemmän kiinnostaa yrityselämää. Neljän hengen tiimille suurin haaste on yhteisten kokoontumisaikojen löytäminen. Jokainen ryhmä esittää WebExissä kymmenen minuutin kokonaisuuden, jonka tallenne viedään Moodleen vertaisarviointia varten. WebExin tallenteessa ei näy osallistujalistaa eikä chattia, jotka jäävät eri näytölle.

Opiskelun verkkovaihtoehto on lisännyt hakijamäärää. Ilman sitä Hämeenlinnassa ei ehkä olisi aikuisopintoja, koska alueella ei ole riitävästi potentiaalisia tietojenkäsittelyn aikuisopiskelijoita.

Loppuyhteenveto

Anne Karjalainen Tieturilta veti lopuksi yhteen seminaarin annin. Koko seminaarin ajan olimme voineet SMS-viestein äänestää kolmen vuoden kuluttua vallitsevinta verkko-opetusmuotoa. Etäläsnäolo audio- ja videoneuvotteluin keräsi äänisaaliista lähes puolet, 45,5 %. Peli- ja simulaatio-oppimiseen uskoi kolmasosa, 31,8 % ja loput 22,7 % äänesti verkkotuettua itseopiskelua.

SMS-viestit tarjoavat kaksisuuntaisen kanavan, jota voidaan käyttää markkinointiin, muistutuksiin ja tiedottamiseen. Yritysten väliseen viestintään ei tarvita lupaa, sen sijaan kuluttajaviestintään tarvitaan. Saimme kaikki tervetuloviestin mobiililaitteeseemme ennen seminaaria. Seminaarin arvonnassa palkinnon voittanut, jo tilaisuudesta lähtenyt kollega palasi tekstiviestin saatuaan ruuhkan läpi Tieturille noutamaan palkintoaan.

Erilaisten viestintäkanavien käyttäminen vaatii suunnittelua ja puhelinnumeroiden ylläpitoa: SMS-viestin pitää olla lyhyt ja ajoituksen oikea.

Seminaarin aikana SMS-viestein voi esittää anonyymisti kysymyksiä, jotka tulevat kaikille näkyviin. Tämä häiritsee esiintyjää vähemmän kuin puheenvuorojen pyytäminen. Puheenvuoropyyntöjä saattaa esityksen päätyttyä olla niin paljon, ettei kaikkia ehditä esittää eikä käsitellä. SMS-viestein kaikki kysymykset ja kommentit tulevat näkyviin ja esiintyjä voi valita niistä ne, joihin voi vastata heti. Luonnollisesti hän kertoo myös, miten aikoo vastata muihin kysymyksiin.

Oppimisen ohjauksen aalloilla

verkko-ohjaus
suunnitellaan välttäen
vaanivat karit

nuori, ketterä
Webmedia laajenee
osaamisellaan

etäyhteys
Kuopiosta Tallinnaan
toimi lennossa

pelisääntöjen
läsnäolo viiveineen
kelluu verkossa

koulutus tähtää
suljetusta avoimeen
avaten tunteet

IT-kouluttajien risteilyseminaariin Oppimisen ohjaus 11.-12.4.08 osallistui parisenkymmentä aktiivista kouluttajaa. Ensikertalaisetkin tunnistivat sinisen lierihattuni ja kukallisen hartiahuivini Katajanokan terminaalissa. Viking Linen vanha Rosella tarjosi meille kokoustilansa, kun XPRS:n valmistuminen oli viivästynyt.

Verkko-ohjauksen suunnittelu

Hanne Koli kertoi verkko-ohjaussuunnitelmasta. Opettaja suunnittelee verkko-oppimisprosessin, jossa oppimistehtävät nousevat osaamisen tavoitteista ja oppimisen kohteista, sekä prosessiin liittyvän tuetun ohjauksen, jossa varautuu uhkaaviin karikkoihin. Oppimis- ja työskentelystrategioissa oppijat kuvaavat, miten jakavat aikaansa ja miten työskentelevät ryhmissä.

Verkossa luetaan silmäillen, joten verkko-viestinnässä selkokieli toimii parhaiten: lyhyet lauseet, teonsanat, kuten ”tee!”, ”valitse!”, ei adjektiiveja eikä sivulauseita. Opettajan viestien tarkoitus on ohjata työtä, ei kertoa kirjoittajansa kaunokirjallisesta osaamisesta. Verkko-ohjaaminen on johtamista; opettaja johtaa oppijoita oppimaan, luo oppimiselle suotuisat olosuhteet.

Opiskelun ja ohjauksen suunnitteluun on hyvä varata aikaa. Ohjausta helpottavia välineitä ovat esimerkiksi Skypen tai TeamSpeakin äänikonferenssit tai reflektio- ja ohjauspyyntölomakkeet.

Miten ohjausprosessi rakennetaan verkkoon tukemaan opiskelua ja oppimista? Kuinka paljon ohjaus on ennakointia ja valmistelua? Paljonko tarvitaan ohjausta ja paljonko arviointia ja kehittämistä? Syntyykö osaaminen hiljalleen toiminnassa? Ohjataanko sisältöjä, prosesseja vai oppimistapoja? Mitä ohjauksen muotoja käytetään eri medioilla ja miten rutiininomaista ohjausta voisi vähentää? Kuka ohjaa? Opettajan kannattaisi pyrkiä mahdollisimman pitkälle automaattiseen ohjaukseen sisällyttämällä ohjausta kaikkeen materiaaliin ja käyttämällä vertaisohjausta. Hyvin suunniteltu ja toteutettu ohjaus johtaa yleensä hyviin oppimistuloksiin. Peilaus, reflektointi tai palaute, jonka voi antaa opettaja, toinen opiskelija tai opiskelijaryhmä, syventää oppimista. Opiskelijat voivat ohjata itseään tai toisiaan. He voivat arvioida omaa osaamistaan, arvioida yhdessä ryhmätenttejä tai laatia toimeksiantoja toisille opiskelijaryhmille ja arvioida ne. Ryhmäprosessit vaativat ohjausta, oppijathan eivät välttämättä hallitse ryhmätyöskentelyn rooleja ja työnjakoa.

Ohjausmuotoja on useita: ennakolta strukturoitu, ennakolta päätetty, on demand -ohjaus, ad hoc -ohjaus sekä vuorovaikutustilanteen ohjaus, joista viimeksi mainittu lienee haastavin. Opettajan konsultatiivisesta osaamisesta ja sanoista verkossa on hyviä ja opettavaisia esimerkkejä Minna Lakkalan väitöskirjassa.

Emootioita pitäisi kuunnella ja käsitellä, ei kysellä suoraan, mutta auttaa opiskelijaa avaamaan ongelmiaan. Jos opiskelijan puheet ja teot ovat ristiriidassa keskenään, niin opettaja voi konkretisoida tilannetta leikkaamalla ja liimamalla verkkotekstiä ja näyttämällä oppijalle, mitä sovittiin ja missä nyt ollaan.

Hanne Koli esittelee kehittämiään ja opettajakoulutuksessa testattuja oppimisen ohjauksen työkaluja pian ilmestyvässä, Finn Lecturan kustantamassa Verkko-ohjauksen käsikirjassaan.

Tutkiva oppiminen yritysprojekteissa

Kerroin ohjauskokemuksistani Haaga-Helian Virtuaalitiimit ja viestintäteknologia – pilottikurssilla, jossa opiskelijat tekevät todellisille yrityksille näiden virtuaalitiimitoiminnan nykytilakartoituksen ja kehittämissuunnitelman käyttäen tutkivaa projektioppimista. Pilottikurssilla ohjaussuunnitelma elää ja muuttuu tilanteiden myötä, mutta kevään kurssitoteutuksessa uusia elementtejä oli runsaasti, niiden ajoitus ontui ja korjausliikkeitä tehtiin turhan tiuhaan.

Webmedia

Yritysvierailu Webmediassa, jonka yhteystiedot sain Toomas Tärkiltä Viron matkailun edistämiskeskuksesta, onnistui yli odotusten. Isäntämme Tiit Anmann esitteli meille toimistoaan, joka on vuonna 2005 sisustettu tiimityötä silmälläpitäen Tallinnan lentokentän lähelle vanhaan tiilirakennukseen, sekä Webmedian dynaamista liiketoimintaa. Yrityksen pääkonttori sijaitsee Tartossa, joten etätyön käytännöt ovat tuttua. Webmedia on alan markkinaykkönen Virossa. Kotimarkkinana on Baltia, tavoitteena laajentuminen Itä-Eurooppaan. Asiakasyritykset ovat lähellä, korkeintaan parin tunnin lentomatkan päässä.

Java- ja .net-osaaminen ovat yrityksen vahvuusalueita. Webmediassa on kehitetty oma metodologia, joka ei ole mikään yleisistä ketteristä menetelmistä. ITIL-yhteensopivuus on varmistettu. Kaikki ohjelmistot suunnitellaan protoillen, jotta saadaan käsitys tuotteesta jo ennen kuin ohjelmointi alkaa; näin virheet huomataan aiemmin ja niiden korjaaminen on halvempaa. Optimoiduissa sprinteissä ohjelmistosta syntyy joka kolmas tai neljäs viikko uusi versio. Asiakkaalle toimitetaan tämän testausresursseista riippuen uusi versio joka kuudes tai kahdeksas viikko.

Toimitus on tehokas ja prosessi kontrolloitu ja läpinäkyvä. Tilaamista ei pidä ulkoistaa, sehän nollaisi asiantuntijoiden motivaation. Testausta ei vielä voida ulkoistaa, mutta automatisoitu testaus muuttaa tilannetta. Käytettävyystestit alkavat heti vaatimusmäärityksen päätyttyä.

Jokainen asiakas on erilainen eikä ole olemassa projektia, jossa ei tulisi muutoksia prosessin aikana. Asiakkaan pitää perustella liiketoiminnan muutoksista johtuvat ohjelmistokehityksen muutokset.

Uudet työntekijät tulevat yliopistosta it- tai liiketoiminta-alalta. Useimmille heistä Webmedia on ensimmäinen työpaikka. Nuoret ihmiset ovat valmiita tekemään paljon työtä, mutta tarvitsevat ympärilleen kehykset. Osa työntekijöistä täydentää osaamistaan yliopistossa. Pitkällä tähtäimellä henkilöstön koulutukseen panostaminen parantaa laatua, vaikka henkilöt siirtyisivät toimeksiantajan leipiin. Ohjelmistoprojekteissa virolaiset työskentelevät arkkitehtuuritasolla; laadukasta koodausta ostetaan muualta, esimerkiksi Romaniasta. Tämä on asiakkaalle edullista.

Henkilöstöhallinnon virallisia prosesseja on parannettu. Kehityskeskustelut urasuunnitteluineen toteutetaan kahdesti vuodessa. Jos joku nuori lähtee ”etsimään itseään”, hän yleensä palaa; työilmapiiri Webmediassa on hyvä ja loppuunpalaminen harvinaista. Iltatöitä ei suosita, projektit budjetoidaan kahdeksan tuntisina työpäivinä, mahdolliset ongelmat ratkaistaan korjausaskelin.

Joka roolissa on juniori- ja senioritaso, joka heijastuu palkkoihin. Sisäiseen koulutukseen panostetaan. Tuutorointiohjelmassa määritellään tavoite ja selvitetään kokemus, johon kuuluvat myös sosiaaliset taidot oluen juonteineen. Luonnollisesti tuutorilla pitää olla osaamista. Entä miten tuutorointi palkitaan? Viimeksi kaikki tuutorit saivat tyylikkäät takit.

Webmedialla on hyvää kokemusta it-koulutuksesta, joten koulutus onkin yrityksen uusi liiketoiminta-alue.

Näyttelykävely

Toisen seminaaripäivän aamuna Irmeli Pietilä organisoi näyttelykävelyn Kolmen sisaren hotellin kirjastoon. Ryhmissä lehtiötaulujen ääressä pohdimme, kuka tekee, mitä, milloin, millä välinein ja onko tietokoneesta mitään apua. Sen jälkeen kiersimme tutustumassa muiden ryhmien ideoihin ja täydentämässä niitä.

Videoneuvottelu

Risto Korhonen Humacilta kertoi Connect Pro -videoneuvotteluohjelmasta Connect Prolla. Hän istui toimistossaan Kuopiossa ja me Tallinnassa kokoushuoneessa.

Connect Pro on käytössä jo kolmessakymmenessä Suomen viidestäkymmenestä korkeakoulusta ja leviämässä vauhdilla yrityksiin. Palvelimella voi olla puolitoistatuhatta yhtaikaista yhteyttä. Esitykset voidaan tallentaa ja materiaalit viedä valmiiksi virtuaalihuoneen eri välilehdille. Toukokuussa julkaistaan Connect Pron uusi versio uusine ominaisuuksineen.

eLearning-osaaja

Lasse Seppänen kertoi Hamkin eLearning-osaajan koulutuksesta, joka sisältää sekä pedagogiikkaa että tekniikkaa. Käyttäjätunnukset haetaan Hämeenlinnasta, muuten opiskellaan joustavasti verkossa. Verkkovaihtoehto on selvästi lisännyt hakijamäärää. Webex-audioneuvottelu ja itse tehty virtuaalinen atk-luokka mahdollistavat monipuolisen verkko-opiskelun. Olennaista on työkalujen yhdenmukainen käyttö, samoin opettajien yhteiset menettelytavat; pienikin ero huomataan.

eLearning-osaajan koulutus perustuu kehittämisprojektiin, jonka jokainen koulutukseen hyväksytty laatii omalle työpaikalleen. Aiemmin kehitysprojektista kerrottiin vasta aloitustilaisuudessa, mutta nyt jo pari kuukautta aiemmin, jotta opiskelijat ehtivät ajoissa neuvotella projektista työpaikallaan ja hauduttaa ideaansa.

Jokainen kertoo kymmenen minuuttia projektistaan Webexissä. Esitykset tallennetaan ja niitä vertaisarvioidaan Moodlessa. Opettajan kirjallinen palaute on olennaista; se annetaan puoli päivää palautuksen jälkeen – myös myöhästyneistä palautuksista.

Ohjaustaidot

Pekka Ihanainen puhui verkko-opetuksen ohjaustaidoista. Läsnäolo on välttämätöntä, mutta miten allokoida aikaa verkko-ohjaukseen? Pelisäännöissä kerrottu vastausviive suojelee opettajaa. Hän voi reagoida ja uida virrassa; jos keskustelu on karkaamassa, sen kuuluu karata. Yhteistyö ja yhteisöllisyys ovat tärkeitä – aivan kuten yhteisen lounaan valmistamisessa.

Yhteisohjaus

Irmeli Pietilä purki ajatuksiaan yhteisohjauksen haasteista ja mahdollisuuksista. Ihmiset ovat eri vaiheissa hyviä ja innokkaita. Tehtäville määriteltyjen palautusaikojen molemmin puolin ohjaajien pitäisi kokoontua yhteen keskustelemaan vaihtoehtoisista etukäteisstrategioista ja purkamaan välittömästi palautuksia.

Kulttuurit ovat erilaisia, samoin opettajat ja työvälineet. Käytetäänkö suljettua oppimisalustaa vai avointa sosiaalista mediaa? Paheksuvatko toiset liian innokkaasti palautetta antavaa kollegaansa? Miten sivistynyt keskustelu räjähtää?

Irmeli Pietilä kertoi saaneensa heittäytymällä paljon vertaisiltaan. Niinpä hänelle oli yllätys, että monet tyytyivät vain annettujen tehtävien suorittamiseen. Osa opiskelijoista halusi selkeän tehtäväkokonaisuuden yhdessä paikassa eikä ollut innostunut tunnuksia vaativista erilaisista palveluista. Kun ohjaajien yhteinen näkemys puuttui, palattiin vähitellen yksinkertaiseen ja tuttuun oppimisympäristöön; vain blogit ulottuivat maailmalle.

LeMill

Tarmo Toikkanen kertoi LeMillistä, joka on kehitetty neljän maan opettajien kanssa opettajia varten. LeMillissä on materiaaleja, menetelmäkuvauksia ja työkaluja. Käyttöliittymä on riittävän yksinkertainen opettajallekin. Osa materiaaleista voi olla tutkivassa oppimisessa käytettäviä aiheeseen johdattelevia pilotteja.

LeMill ei ole oppimisalusta. Sieltä löytyneitä materiaaleja voi siirtää tai linkittää oman oppilaitoksen oppimisalustalle.

Loppupaneeli

Loppupaneeli laivan kokoussalissa rönsyili, mutta toimi. Miksi oppimista ohjataan verkossa? Siksikö, ettei se syystä tai toisesta ole mahdollista kasvokkain? Opitaanko verkossa tehokkaammin ja paremmin kuin lähiopetuksessa? Onko tavoitteena valmentaa oppijoita tietotekniikan käyttöön, kun sen osaamista edellytetään kuitenkin joka ammatissa?

Verkossa palautteet dokumentoituvat, tekeminen on läpinäkyvää, niin, mikäli kaikki tehdään verkossa. Opiskelijaryhmäthän voivat kokoontua kasvokkain ja viedä vain lopputuotteen verkkoon, jolloin varsinainen prosessi ei siellä näy. Audio- ja videoneuvotteluissa työskentely on usein tehokkaampaa kuin luokassa, kun yleinen säpinä jää pois ja kaikki työskentelevät ja voivat yhdessä muokata tuotosta. On tyhmää tulla luokkaan lukemaan iltapäivälehteä tai surffaamaan. Virtuaalineuvotteluista pitäisi kuitenkin tuottaa muistiot, joihin tiivistetään olennaiset vaiheet prosessista.

Verkkokurssin rungon pitäisi olla selkeä. Materiaaleissa pitäisi olla esimerkkejä ja oppimisen tukirakenteita.

Mikä jäi päällimmäiseksi anniksi IT-kouluttajien seminaarista Oppimisen ohjaus? Yritysvierailu oli myönteinen yllätys. Luentoja pitäisi olla vähemmän ja aikaa kysymyksiin ja keskusteluihin enemmän. Yrityskoulutukseen pitäisi jatkossa panostaa enemmän. Tarvittaisiin vinkkejä, miten synnyttää läsnäolon kokemusta verkossa ja mikä olisi verkkokurssin hyvä toimintamalli. Jatkossa voitaisiin tuoda esiin osallistujien omia ongelmia, joihin etsittäisiin ratkaisuja yhdessä. Kysymys ”Miksi koulutamme?” jäi ilmaan.

Opitaan työssä luomaan muutos

luodaan yhdessä
muutos, taotaan kivet
katedraaliksi

Teemu Arinan johdattelema IT-kouluttajien tilaisuus Oppiminen työelämässä 6.11.07 Haaga-Heliassa jäsentyi vuorovaikutteiseksi monipuolisten ryhmätöiden ja asenteita ravistelevan multimediaesityksen myötä. Ryhmissä pohdimme työelämän trendejä ja visioimme parempaa, jota haluaisimme yhdessä luoda. Neljän ryhmän iskulauseiksi muotoutuivat:

• YouTube, MySpace, OurWorld
• Ilo olla
• Löydän aina oikean mestarin
• Älyllä ja tunteella muutoksessa mukana.

Eettinen yritystoiminta ja muutoksen luominen soivat ryhmien vuoropuhelussa.

“Kieli on talo, jossa ihminen asuu”, Teemu Arina siteerasi Heideggeria. Tulevaisuus luodaan itse. Koulu kaipaa vuorovaikutusta ja reflektiota opettajan monologin tilalle.

Teemu Arina kertoi tarinan kuudesta sokeasta miehestä ja norsusta. Kaikki olivat väärässä ja tavallaan oikeassa, jokainen miehistä kuvaili tunnustelemaansa norsun osaa, mutta yksikään ei hahmottanut kokonaisuutta.

Kaikilla työtätekevillä on velvollisuus unelmoida paremmasta. Pienet muutokset monimutkaisessa järjestelmässä merkitsevät paljon. Kukaan ei ole asiantuntija eikä tulevaisuutta voi ennustaa.

Kuuntelemisen taito on tärkeä, vaikka kokemukset omista ajatuksista kuuluisivat voimakkaimpina. Analoginen malli, jota käytämme vuorovaikutuksessa, rajoittaa ilmaisua; tiedämme enemmän kuin pystymme muille välittämään.

Teknologia vaikuttaa tekemiseen. Kuvitelkaa maailma, jossa olisi Beethoven ilman pianoa, da Vinci ilman sivellintä tai Linus ilman tietokonetta. Tulevaisuuden työ voi olla tyystin toista kuin nykyiset toiveammatit.

Moderni koulujärjestelmä on teollisen ajan tuote. Kokeeko yksittäinen oppija hakkaavansa kiveä tai rakentavansa katedraalia, on sivuseikka. Ihmiset lokeroidaan koulutuksen mukaan eikä huomata heidän monipuolista osaamistaan muilla alueilla. Ihmiset eivät ole koneen vaihdettavia osia, heille ei kannata opettaa “pankkiin” asioita. Parasiitti etsii opettajansa eikä odota, että koulu antaa sen hänelle. “Teknologiat ovat ruumiimme jatke”, Teemu Arina siteerasi McLuhania ja katsoi silmälasejaan.

Erään epäonnistuneen projektin jälkeen projektipäällikkö totesi, että projekti olisi ollut hyvä, jos kaikki olisi mennyt suunnitelmien mukaan. Niin. Tuosta tuli mieleeni 1980-luvun vakuutusmatemaatikko, joka selitti, ettei eläkelaskelmissa ole virhettä, väestö ei vain jostain syystä käyttäydy laskelmien mukaisesti.

Teemu Arina hymähteli, että nykyisin tehdään jopa tutkimusta Web 2.0:sta, joka alunperin oli hype-termi. Puhumme sosiaalisesta mediasta, mutta mitä on epäsosiaalinen media?

Jakaessamme kokemuksiamme verkostossa tuotamme muille metakokemuksia uudella tavalla. Yhteistyö on olennaista – vaikka sitä koulussa kutsutaankin lunttaamiseksi. Olennaista ei enää ole, mitä itse tiedän, vaan keitä on verkostossani, joita voin käyttää hyväkseni. Tässä tarvitaan taitoja, joita ei opeteta missään.

Kirjassa Yritys 2.0 keskustellaan uudesta tavasta tehdä töitä. Kuka tekee innovaation? Post-it-laput syntyivät, kun yritettiin keksiä maailman pitävin liima. Tavoitteeseen ei päästy, mutta saavutettiin jotain muuta.

Homo contextus on yhteenverkostunut ihminen. Oppiminen ei ole muistamista vaan uusien yhteyksien muodostumista. Kai Hakkaraisen mukaan asiantuntijaksi kasvamiseksi pitäisi toimi 10 000 tuntia oman lähikehityksen vyöhykkeen äärirajoilla. Miten tämä onnistuu oppilaitoksen tiukoissa opetussuunnitelmissa, joissa aikaa oppimistavoitteiden saavuttamiseen on yhä vähemmän? Fast food ja slow food, kumman valitsemme?

Jos koulujärjestelmää ei olisi olemassa, millaisia oppimisen tiloja rakentaisit? Korostaisitko vuorovaikutusta vai sisältöjä? Mitä pieniä variaatioita voisit omassa elämässäsi tehdä? Miten luot ideaviruksen, joka leviää kuin rutto? Kirjoitatko sitä varten 500-sivuisen väitöskirjan? Parhaiten verkostossa leviää väite, jota ei perustella loppuun. Täydellinen selitys ei synnytä keskustelua.