Renessanssi sykkii

hovinarrien
ryhdikkään tanssin outo
tunnelma sykkii

Kaksikymmenviisivuotiaat Hovinarrit tanssivat sunnuntaina 19.4.09 Cappella Tibian säestäminä ja Scholares Aeternesin laulujen tauottamina juhlayleisönsä sydämiin. Nautimme tanssista, musiikista, laulusta, pukuloistosta, pienistä yksityiskohdista, jotka avarsivat käsitystämme satojen vuosien takaisen eurooppalaisen hovin elämästä sekä seurustelu- ja huvittelumuodoista. Saimme seurata, miten renessanssin eurooppalaisten hovitanssien piatosat, movimentot, pavanet ja gaillardit muuttivat ja koristivat tansseja yksityiskohdilla ja vaihtelevilla tyyleillä ja tempoilla. Ihailimme taidokkaita pukuja, joista osan olivat tanssijoiden taitavat kädet loihtineet, kuuntelimme barokkikitaraa ja nokkahuilua, yritimme tavoittaa tanssijoiden katseita naamioiden takaa. Tauolla hennot kukat ja 1500-luvun runot lensivät syliimme.

Tauon jälkeen naamiot katosivat, mutta musiikki, tanssi ja laulu jatkuivat. Hovinarrit kiittivät pitkäaikaisia ohjaajiaan suomeksi, ruotsiksi, ranskaksi, englanniksi ja espanjaksi ja lopuksi kukittivat heidät. Yllätyksen liikutus väreili salissa ja tanssi jatkui. Lopuksi yleisökin pääsi mukaan pitkään letkaan, joka tanssien kierteli Balderin salissa.

Musta hohtaa valkoista

jalka ojentuu
tutu kahahtaa, täysi
näyttämö tanssii

Kadonnut sinfonia löytyy kolmen tanssin kimarasta. Christian Spuckin mustat hyrrät pyörivät Mendelssohnin sinfoniassa, suuret tutut maalaavat kadonneen rokokoo-kuvan leijumaan kärkitossuilla kallistuvan kulissin alla. Kenneth Kvarnströmin hohtavat luistelijat ja harmaasudet tanssittavat lumimaisemaan kasvaneita kirjavia pensaita. Uwe Scholzin näyttämöllinen valkeita joutsenpareja liitää klassisen puhtaasti Beethovenin seitsemänteen sinfoniaan.

Jillin muistokonsertti

keho kuuntelee
lihas venyy, vahvistuu
väkivallatta

sytytit meihin
liikunnan riemun, jatkoit
täysillä loppuun

olet poissa ja
läsnä, opetuksesi
sykkii kehossa

Yli kolmesataa Jill Millerin ystävää, kollegaa ja oppilasta kerääntyi tänään Teatterikorkeakoululle muistokonserttiin, jonka runsas ohjelma kertoi Jillin valtavasta elämäntyöstä opettajana eri oppilaitoksissa sekä hänen lämmöstään ja vieraanvaraisuudestaan. Tilaisuuden juontanut Tuomo Railo sanoi, että Jill oli instituutio, hänen tuntinsa olivat turvasatama lomalta palaaville tanssijoille, joiden kehot huusivat treenausta. Hän ei kouluttanut ainoastaan tähtiä vaan oli kiinnostunut kehittämään jokaista, aloittelijaakin, tämän omien lähtökohtien ja mahdollisuuksien mukaisesti.

Jillin opetus herätti alkuaikoinaan 1970-luvulla jonkin verran närkästystä suomalaisten tanssijoiden keskuudessa. Hän joutui perustelemaan tyyliään, tanssijan kehon kuuntelemista ja sen kehittämistä väkivallattomasti. Jillin ansiosta meillä on kokonainen tanssijasukupolvi, joka on edeltäjiään terveempi.

Muistokonsertissa esiintyi Jillin ystäviä ja oppilaita eri oppilaitoksista ja ammattitaiteilijoita. Kuulimme tarinoita Jillistä, pekaanipähkinäkakusta, jonka Jill toi reilu kuukausi sitten viimeisenä sapattinaan ystäväperheeseen, iyengar-joogan opetustutkinnon juhlimisesta viime uudenvuoden aattona ystävien ja perheen kanssa saunassa ja avannossa (muistan, miten innoissaan hän kertoi tutkinnosta tammikuussa), villiriisiaterioista ystäväperheen kanssa parikymmentä vuotta sitten, esityksestä, jossa Jill tanssi jättiläiskilpikonnana ryömien ja luikerrellen lattialla ja samanaikaisesti lauloi täyteläisellä äänellään.

Muistokonsertin musiikki, tanssi ja laulu koskettivat. Kuulimme ensiesityksen laulusta, jonka englanninkieliset sanat herättivät säveltäjän keskellä yötä pari päivää suruviestin jälkeen: “eilen autoit minua… tänään olet kuollut… miksi…” Kuulimme laulun raparperitytölle: “tanssi ja laula kun olet viaton… taivaanrannassa ukkospilvet odottavat salamaniskua”. Jillin pitkäaikaiset oppilaat Tanssivintistä ja Footlightista esittivät hänen tanssillisen koreografiansa Edward Griegin Solveigin lauluun, jota harjoittelimme viime keväänä hänen tunneillaan.

Monipuoliset tanssiesitykset huipentuivat Minna Tervamäen esittämään Camille Saint-Saëns‘n Joutseneen.

Etsikkoaika jatkuu

etsikkoaika
kutsuu, kuiskaa nimesi
kuuntele, kuulet

Etsikkoaika tulee silloin kun tulee ja jatkuu niin kauan kuin on elämää, Jorma Heimonen julisti Töölön kirkossa. Se voi tulla elämän käännekohdissa tai vaikka aamu-usvassa verkkojen nostossa. Ihminen kuulee kutsun ja vastaa – tai sitten ei.

Saarna (Luuk 19: 41-48) alkoi raflaavasti tarinalla parista evankelistasta, jotka muinoin hämmensivät satakuntalaisia koululaisia laulamalla ja puhumalla kaidasta ja laveasta tiestä. Nuorten olisi oitis pitänyt valita näiden teiden välillä tai heidän etsikkoaikansa menisi ohi. Tarina konkretisoitui, kun Jorma Heimonen astui alas saarnastuolista laulamaan Mikko Salmen ja kitaran kanssa kaidasta ja laveasta tiestä.

Haltija toteuttaa toiveesi

laulu helisee
kirkkosalissa, hirsi
pysyy silmässä

kivi herättää
sukupolvet tanssimaan
nettimaailmaan

Sastamalan keskiaikainen Pyhän Marian kirkko tarjosi Vammalan Vanhan kirjallisuuden päivien kävijälle perjantai-iltana Vammalan Kamarikuoron Kesäyön konsertin ja sunnuntaiaamuna messun ehtoollisineen. Kamarikuoron vieraana oli lauluryhmä Pekingistä, joka lauloi väliajan jälkeen kaksi kiinalaista kansanlaulua, rakkaudesta ja koti-ikävästä.

Sastamalan keskiaikaisen kirkon akustiikka on ihailtava.

Sunnuntain teksti käsitteli armahtamista (Luuk. 6: 36-42). Rovasti Hannu Kilpeläinen konkretisoi aihetta vanhalla tarinalla miehestä, joka kohtasi haltijan. Haltija lupasi täyttää miehen toivomuksen sillä ehdolla, että miehen palvelija saisi samaa hyvää, mitä mies itse saisi, kaksinkertaisen määrän. Mies mietti, mitä toivoisi, mutta muistaessaan, että palvelija saisi saman tuplana, hän synkistyi. Lopuksi hän toivoi toisen silmänsä sokeaksi. Silmäpuolena hän ei kadehtisi täysin sokeaa palvelijaansa.

Kirkkoa ympäröivä hautausmaa tarinoi pitkästä paikallishistoriasta. Tuttu sukunimi veti puoleensa: rovasti Karl Emil Bergroth. Paikkakuntalaiset Sastamalan Wanhassa Pappilassa ja läheisessä Aittakahvilassa kertoivat, että rovasti Bergroth oli toiminut Karkun seurakunnan kirkkoherrana vuosina 1896-1940, vaikuttanut Sastamalan kirkossa ja asunut pappilassa, samassa, joka nyt tarjosi ystävällisen yösijan saunoineen ja uimarantoineen.

Äidin sydän

nupussa lumen
alla ruusu lämmittää
äidin sydäntä

“Rakas äiti”, Mikko Salmi aloitti äitienpäiväsaarnansa, muisteli elämäänsä syntymästä koulutien alkuun, muuttoja uusille paikkakunnille, murrosikää ja aikuisuutta, pohti äitinsä tunteita ja kertoi omistaan, peloistaan ja irtautumisestaan, kiitti äitiä rakkaudesta, joka piti hengissä ja kantoi. “Sanoit, että hoidat parhaiten nuppuja ja lumen alla olevaa. Mutta äiti, minä en enää ole nuppu ja nyt on kevät!” Mikko Salmi lopetti saarnansa Kahlil Gibranin runoon “Sinun lapsesi eivät ole sinun”. Jousimies näkee kaukaisuuteen, jonne lähettää nuolensa, mutta rakastaa myös nuolen lentoon saattavaa jännittynyttä jousta.

Messun lopuksi kirkkoherra Auvo Naukkarinen kutsui läsnäolevat miehet alttarin eteen. “Tämä on hauskaa eikä tee kipeää.” “Äidin sydän” kajahti komeasti Töölön seurakuntalaisista hetkessä kootun mieskuoron voimin. Muistilaput käsissä auttoivat, jos viimeisimmät säkeistöt Lyydia Koidulan kirjoittamasta ja Hilja Haahden suomentamasta laulusta eivät olleet tuttuja.

Jokainen nainen sai kirkon ovella ruusun papilta.

Helia-kuoron 5-vuotisjuhlakonsertti

graniittikirkon
täyttää Helia-kuoron
keinuva kaiku

yön tumma lintu
avaa valkeat siivet
hetken unelmaan

Helia-kuoron juhlakonsertti Kallion jylhän kauniissa graniittikirkossa herkisti, virkisti kevätkiireiden keskellä kuin keidas hiekkaerämaassa. Helia-kuoron elämyksiä tarjoava hiottu osaaminen ja yhteistyö pysyy muutoksen ja tehokkuuspaineiden keskellä. Vaikka ikäpolvet vaihtuvat ja Fenix-lintu nousee tuhkasta, merkityksellisiä perinteitä kannattaa vaalia.