Sosiaalinen nukketeatteri laineilla

sosiaalinen
media ui, sukeltaa
oppijan arkeen

yhteisöllinen
jaettu tieto kasvaa
tuottaa hedelmää

IT-kouluttajien seminaari “Sosiaalinen media oppimisprosessissa” keräsi pienen yhdistyksen jäsenmäärästä ennätyssuuren, neljänkymmenen viiden hengen osallistujajoukon. Matkanjohtajana en enää en tyytynyt edullisiin tilatakseihin vaan varasin Vikingin luotettavan bussin kuljettamaan meitä hotellille, oopperaan ja takaisin satamaan. Viking XPRS tarjosi meille laadukkaat kokoustilat upeine maisemineen, viihtyisine aulatiloineen ja kahvi-tee-hedelmä-tarjoiluineen. Tutustuimme toisiimme ryhmätöissä alustusten lomassa. Aluksi IT-kouluttajien puheenjohtaja Tarmo Toikkanen esitti sosiaalisen median määritelmän ja minä kerroin kokemuksiani sosiaalisesta mediasta opetuksessa: opiskelijaryhmän asiakasprojektista sosiaalisen median välinein, matkailun kurssista Ning-pienyhteisössä, sosiaalisen median välineiden linkittämisestä oppimisalustalle, opettajan ja opiskelijoiden blogeista, yhteistyöstä Google.docsissa sekä asiantuntijaverkoston löytymisestä LinkedInissä. Tämän jälkeen osallistujat seitsemässä ryhmässä tutustuivat toisiinsa ja muodostivat käsityksen ryhmänsä sosiaalisen median käyttökokemuksista. Kun ryhmätyö oli purettu, Tarmo Toikkanen johdatti seminaarin kirjassamme käsiteltyihin sosiaalisen median aihealueisiin, jonka jälkeen osallistujat muodostivat uudet seitsemän ryhmää ja ihmettelivät, mitkä välineet kuuluvat tai eivät kuulu sosiaaliseen mediaan ja miksi. Viking XPRS kaarsi jo Tallinnan satamaan, kun Tarmo Toikkanen esitteli esikyselyn tulokset sosiaalisen median välineiden tuntemuksesta.

Tieto Virossa

Meriton Grand Hotellin runsaan buffet-lounaan jälkeen Tieto-konsernin edustaja Marek Põldeots kertoi meille Tiedon toiminnasta Tallinnassa, IT-markkinoista ja koulutuksesta. Jatkuva osaamisen kehittäminen on ICT-alalla välttämätöntä. Tähän Tiedossa käytetään itseopiskelua sekä tiedon jakamista ryhmissä, mikä edellyttää ryhmien oikeanlaista muodostamista. Scrum-menetelmää on käytetty menestyksellä, vaikka se on haasteellinen projekteissa, joissa kustannukset ja aikataulu on kiinnitetty.

Tietolaisilla on henkilökohtaiset opiskelubudjetit, joiden käytöstä he voivat kohtalaisen vapaasti päättää. Kaikki eivät hyödynnä niitä, mutta mahdollisuus on kaikille tarjolla. Tiedon henkilöstön koulutustausta on Tarton yliopistossa tai Tallinnan teknillisessä yliopistossa, joissa valtaosa opiskelijoista maksaa itse opintonsa. Ammattikoulu ei riittäisi pohjakoulutukseksi Tiedon ohjelmoijille tai systeemisuunnittelijoille. ICT-alan opiskelijoita houkutellaan liian helposti kesken opintojen työelämään, mutta Tieto-konserni vaatii uusilta työntekijöiltään vähintään kahden vuoden työkokemusta.

Kolme vuotta vanhan kyselytutkimuksen mukaan 18-vuotiaiden virolaisten mielestä ICT-ala on suosituin heti liiketalouden jälkeen.

Viron ICT on kansainvälisesti mitattuna pitkällä erityisesti julkishallinnon online-palveluiden saatavuudessa. Sen sijaan tutkijoiden ja insinöörien määrässä samoin kuin oppimisjärjestelmien laadussa Viro sijoittuu heikommin. Palkkojen vuosikasvu on Viron Tiedossa muutaman vuoden ollut viidentoista prosentin luokkaa. Nyt laman syleilyssä työntekijät tyytyvät nollakasvuun ja ovat onnellisia, että heillä on töitä.

Virtuaalinen nukketeatteri

Perjantain ohjelmaputki huipentui Kansalaisfoorumin Second Life -kouluttajien johdattamaan veneretkeen EduFinland-saaren esitysdiojen ääreen. Avatarten tuunaamiseen meni turhan paljon aikaa niin, että varsinaisesta Second Life -koulutuksesta kuulimme vain kouluttajan kymmenen käskyä, jotka sopisivat kenelle tahansa verkkokouluttajalle – tai perinteiselle kouluttajalle. Seminaariin osallistujista muutamat ilmeisesti näkivät “nukketeatterin” ensimmäistä kertaa ja ihmettelivät näköhavaintoaan ja sen reaalielämän vastinetta, samoin sitä, mitä olennaista uutta avataret toisivat oppimisprosessiin.

Oopperaa ja valkosipulia

Illalla virolaisen säveltäjän Erkki-Sven Tüürin fasismia vastustava Wallenberg-ooppera kontrasteineen herätti keskustelua, joka jatkui vielä ravintola Balthasarin valkosipuliannosten äärellä ja hotellin aulassa.

Vinkkejä sosiaalisen median käyttöön

Lauantaiaamun avasi sosiaalisen median pioneeri Anne Rongas, joka kertoi kesken ikänsä vaihtaneensa ammattia sikojen ja viljan kasvattamisesta Kotkan aikuislukion 17-70-vuotiaiden kasvattajaksi. Tuutorointiblogit helpottavat hajaseudun yksinäistä opiskelua, mutta opettajan työkin on yksinäistä umpihangessa vaeltamista. Kollegat, verkko ja opiskelijat ovat voimavara, joka tarjoaa apuaan koska tahansa – paitsi ehkä kolmen ja kuuden välillä aamuyöstä.

Anne Rongas rytmitti alustuksensa neljään teemaan:

• yksinäinen opettaja – opettajaverkosto
• ketteriä välineitä
• pedagogisia oivalluksia
• jakamisen eetos.

Näistä jokaisesta hän kertoi viisi minuuttia omia ajatuksiaan, jonka jälkeen saimme pari minuuttia miettiä omia oivalluksiamme ja sitten neljä minuuttia jakaa niitä vierustoverimme kanssa.

Anna Rongas muistutti, ettei opettaja voi odottaa välineiden käyttöönotossa sitä, että osaisi kaiken, vaan hänen pitää lähteä kokeilemaan ja varautua matkalla tuleviin vaikeuksiin. Siirtyminen copy-paste-opiskelusta yhteisölliseen oppimisprosessiin, jossa oppilaat innostuvat luomaan novelleja ja runoja ryhmätyönä, on mahtavaa. Oppiminen on aina prosessi, johon kuuluu lähtökohta, matka välineineen sekä maali.

Sosiaalisen median viidakossa RSS-syöte ja kaveriverkosto ovat viidakkoveitsiä; aina löytyy joku, jolta kysyä, mikä toimii tässä tilanteessa. Erilaiset olemassaolon tasot sulautuvat yhteen Sometussa ja Vinkkiverkko kutsuu yhteiskehittelyyn. Sähköpostia pyritään välttämään, avoin ui suljettuun. Liitutaululle kirjoitetun voi kuvata kännykkäkameralla, viedä Flickriin ja ohjata tageilla kurssin sivuille. Nettivideota kunnanvaltuuston kokouksesta voi käyttää monissa oppiaineissa. Kahden kilon siika -pilkkivideo on esimerkki avoimesta informaatiosta, joka tuottaa uutta informaatiota. Erilaiset ihmiset näkevät yhdessä erilaisia ratkaisuja ja saavat oivalluksia, tukevat ja innostavat toisiaan.

Eräs seminaariin osallistuja epäili, ettei hänen työnantajansa anna viedä oppimismateriaaleja avoimeen verkkoon. Tähän Anne Rongas totesi, että työnantaja, joka kieltää avoimen verkostoitumisen, voi menettää osan työntekijöistään.

KP-Lab ja sosiaalinen media

Merja Bauters Metropoliasta kertoi sosiaalisen median käyttökokemuksistaan KP-Lab-projektissa, viisivuotisesta neljäntoista maan EU-hankkeesta. Hankkeessa tavoiteltiin oikeita työelämä-caseja eikä simuloituja. Trialogisen lähestymistavan mukaan ryhmissä kaikki osallistuvat tiedonrakenteluun, jonka tuotos materialisoituu esimerkiksi monistenipuksi tai Google.docs-tiedostoksi.

Mikä saa ihmiset kokemaan, että tuotos on yhteinen? Miten tehdään yhdessä? Monivälitteisyydessä työkalut tekevät prosessin näkyväksi ja mahdollistavat yhteisöllisyyden. RSS-syötteet ja tagit ovat perusoletus, jota ilman yhteisöllinen prosessi ei onnistu. Olemassa olevat välineet kuitenkin hajauttavat kokonaiskuvaa. Yrityspartnereiden vuoksi käytetään myös suljettuja ympäristöjä.

KP-Lab-projektin elementtejä ovat oikeat työelämäprojektit, yhteisöllisyys palasiksi jaetun ryhmätyön sijaan sekä tutkijoiden vuorovaikutus jo prosessin aikana. Välineinä käytetään mm. kontekstualisoitua note-editoria, Google.docsia nopeatahtiseen kirjoittamiseen ja wikiä hitaampaan, iteratiiviseen kehittelyyn. Reflektiivinen välittyneisyys syntyy tageilla ja semanttisella haulla. Jos asiat tehdään liian vaikeiksi, ne eivät enää ole hyödyllisiä.

Pelikortit

Leivostauon jälkeen Irmeli Pietilä ohjasi meidät yhteisölliseen työskentelyyn sosiaalisen median käyttöönottoa ideoivalla pelillä, jota varten hotellin aulassa leikeltiin pelikortteja edellisenä iltana pikkutunneille asti.

Kukin ryhmä otti yhden korttipakoista, ryhmitteli välineet niiden tarjoamien toimintojen mukaan yhteisöiksi, blogialustoiksi jne. Ryhmän jäsenille tuntemattomat kortit siirrettiin syrjään. Kun kaikki kortit olivat pöydällä, ryhmä valitsi niistä viisi tärkeintä, joista sosiaalisen median käytön voisi aloittaa.

Loppupaneeli

Paluumatkalla laivan kokoustilassa alustajista muodostettu paneeli yleisöineen kokosi seminaarin antia. Seminaarissa kohtasimme “livenä” monia, jotka ennen seminaaria olivat meille vain nimiä sähköpostissa, laskulla tai iltaohjelmien tilauksissa, muutamia, joiden kanssa olimme toimineet sosiaalisessa mediassa, muttemme kohdanneet kasvokkain.

Paneelissa keskustelimme mm. opettajien yhteisyydestä kollegojen, opiskelijoiden ja verkoston kanssa, sosiaalisen median pedagogiikasta, blogitekstien tuottamiseen kuluvasta ajasta, afrikkalaiselle projektille suositeltavista välineistä sekä Virtuaaliammattikorkeakoulukonseptista ja tulevaisuudesta.

Monikulttuurista insinööritiedettä

väitös perehtyy
monikulttuurisesti
tekniseen imuun

tulos vakuuttaa
kirjoitus siirtyy koodiin
flow osaamiseen

Sähköposti lennätti tiedon luokkatoverini Jaana Holvikiven väitöstilaisuudesta torstaina 26.3.09. Muut menot siirtyivät kun suuntasin TKK:lle, missä tapasin muita luokkatovereitani ja tuttuja eri ammattikorkeakouluista ja yhdistyksistä. Väittelijä ja väitöskirjan aihe, Tekniikan oppiminen monikulttuurisissa ryhmissä, kiinnosti monia.

Jaana Holvikivi käytti alustuksessaan taitavasti autenttisia elementtejä: opiskelijan kuvausta tiedonrakentelukokemuksen fantastisuudesta ja valokuvia eri kulttuureista tulevien nuorten yhteisistä opiskeluhetkistä. Hän kertoi konkreettisia esimerkkejä eri kulttuurien suhtautumisesta laitteisiin ja valoon sekä kirjoitusjärjestelmän vaikutuksesta koodaamiseen; jotkut eivät kykene huomaamaan puuttuvaa hakasulkua tai puolipistettä kun taas japanilaisten koodi on selvästi muita laadukkaampaa. Alustuksensa lopuksi Jaana Holvikivi esitteli kehittämänsä mallin siitä, mitä tarvitaan, jotta sisäistetystä kulttuurikokemuksesta kasvaa insinöörin asiantuntemus.

Toinen vastaväittäjä Kirsti Lonka Helsingin yliopistosta kiinnitti alustuksessaan huomiota aiempien mentaalisten ja kulttuuristen mallien vaikutukseen sekä Suomen homogeeniseen kulttuuriin. Hän toi esiin opettajan ja opiskelijan lähestymistapojen kohtaamisen ja tietämyksen siirtovaikutuksen (transfer), tutkivan oppimisen kehän, jota tuskin tiedonrakentelussa on käytetty puhdasoppisesti, sekä sosiaalisen median, joka vaikuttaa opiskelijoiden arjessa ja joka opetuksessa pitäisi ottaa huomioon. ICT-flow, ihmiset liikkeelle paneva voima, sijaitsee haasteellisuus-osaaminen -akseliston diagonaalin huipussa, kun taas diagonaalin juuressa on apatia ja sivuilla ikävystyminen ja kiukku.

Väitöskirjan läpikäynnissä opponentit Kirsi Lonka ja Judith Green Kalifornian yliopistosta kiinnittivät huomiota aivotutkimuksen ja oppimisen suhteeseen, yhteisöllisen oppimisen hedelmällisyyteen ja erilaisiin totuuksiin. He kysyivät, onko olemassa luokkahuoneessa kehittyvää insinöörikulttuuria ja onko väitöskirjan fokus oppimisessa vai opettamisessa. He totesivat, että algoritminen ajattelu, jota ohjelmointi vaatii, ei ole ihmiselle luonnollista; sen omaksuminen edellyttää vuosien kouluttautumista. He totesivat myös, että Afrikassa ja Aasiassa opiskellaan reprodusoimalla annettua, mikä eroaa Suomessa vallitsevasta oppimistavasta.

Opponentit kaipasivat situationaalista oppimismallia, videoita ja haastatteluja sekä tarinoita laadullisten menetelmien valinnasta.

Jaana Holvikivi kuvasi argumenteissaan ammattikorkeakoulujen insinöörikoulutusta, joka tähtää työskentelyyn tietyissä globaaleissa yrityksissä. Kaikissa maissa teknologia on sama, mutta siitä pitää tietää eri asioita; joissain maissa insinöörin tärkein työkalu saattaa olla ruuvimeisseli. Jotkut insinöörit kokevat helpommaksi keskustella toisen kulttuurin insinöörin kuin oman kulttuurinsa myyntimiehen kanssa.

Verkko auttaa työssä

verkkokokous
tallenne: opettaja
helpottaa työtään

Kymenlaakson ammattikorkeakoulun henkilöstölle tarjottiin 4.3.09 parin tunnin iltapäiväseminaari “Verkko avuksi työhön”, johon pääsi osallistumaan joko Kotkan toimipisteen auditoriossa tai verkossa Connect Pro -videoneuvottelussa. Kerttu Rossi UPM_Kymmenen henkilöstöosastolta kertoi kokemuksiaan verkkokokoustekniikoista, jotka hajautetussa organisaatiossa helpottavat kokousten järjestämistä. Hän sanoi itse työskentelevänsä kolmessa konttorissa, kun mukaan lasketaan kotikonttori. Verkkokokous ei saisi kestää kahta tuntia kauempaa ja siihen pitäisi valmistautua huolellisesti. Äänen käyttö on tärkeää. Osin turhia viestejä sylkevään sähköpostiin hän suhtautui kriittisesti.

Pekka Tervonen Kajaanin ammattikorkeakoulusta esitteli verkko-opettajana kurssejaan, joihin hän antaa pisteet ja kone arvosanan. Vastattuaan tehtävään opiskelija näkee aina oikean vastauksen tai mallivastauksen. Yleisö posautti säkenöimään keskustelun soveltavista tehtävistä, joihin ei löydy oikeaa vastausta.

Kysymys johdatti hyvin omaan esitykseeni sosiaalisen median käytöstä opetuksessa, jossa näytin, miten opiskelijani laati viime keväänä asiakasorganisaatiolle web2-välinein verkkopalvelun ja miten hän on linkittänyt sen omaan verkkoportfolioonsa, miten perustimme avoimen Ning-yhteisön markkinoinnin verkkokurssille ja miten sosiaalisen median välineitä voidaan linkittää Moodleen niin, että opiskelijalle muodostuu luovuuteen kannustava, mutta kokonaisuutena hallittu ja turvallinen oppimisympäristö.

Esityksen pitäminen keittiön pöydän äärestä Connect Prolla soi minulle, keuhkoputkentulehduksesta toipuvana, mahdollisuuden mykistää mikrofoni ja pysäyttää webbikameran kuva yskänpuuskien ja veden hörppäämisen ajaksi. Hetkittäiset tauot saatoivat häiritä kuulijoita, mutta tuskin yhtä paljon kuin esiintyjän yskänpuuskat auditoriossa. Ilman videoneuvottelumahdollisuutta oma esitykseni olisi todennäköisesti jäänyt pitämättä, tuskin olisin toipilaana lähtenyt bussilla Helsingistä Kotkaan.

Lopuksi Osku Kiri Oppimisteknologiakeskus KymiEdusta esitteli luentokaappausjärjestelmää, jolla voidaan tallentaa opettajan normaali luokkaopetus. Kun opettaja ensimmäisellä toteutuksella luennoi perinteisesti ja luennot tallennetaan, niin seuraavilla toteutuksilla opiskelijat seuraavat tallenteita omalla ajallaan ja yhteinen kontaktiaika käytetään keskusteluun ja asian syventämiseen. Luennointihan ei ole opetusta vaan asian läpikäymistä.

Sosiaalinen media opetuksessa, ohjauksessa, oppimisessa

webkaksinolla
avaa koulun maailmaan
arjen verkkoihin

infomaailmaa
innovatiivisuus nyt
vie eteenpäin

vuorovaikutus
yhteistyö, epävarmuus
hallittavissa

(Muokkasin tekstiäni Tarmo Toikkasen 14.1.08 kommentissaan esittämien korjausten ja täydennysten mukaisesti. Tarmon blogissa on jatkopohdittavaa seminaariin osallistuneille.)

Sosiaalinen media opetuksessa, ohjauksessa ja oppimisessa -seminaari keräsi heti joululoman jälkeen, 9.1.08, nelisenkymmentä aiheesta innostunutta opettajaa Pasilaan ja muutaman Connect Pro -videoneuvottelun ääreen.

Vararehtori Teemu Kokon avauspuheen jälkeen esittelin lokakuun alussa toteutetun Verkkoviestintä ja opiskelu -kyselyn tuloksia. Vastausprosentti jäi vähäiseksi, osin teknisistä syistä, joten tuloksia ei voida yleistää. Seitsemästäsadasta vastaajasta lähes puolet käytti päivittäin pikaviestimiä (esim. Skype, Messenger) ja kolmasosa sosiaalisia verkostopalveluja (esim. Facebook, MySpace, Irc-galleria). Näitä toivottiin opetukseenkin. Naiset suosivat sosiaalisia verkostopalveluja enemmän ja pikaviestimiä vähemmän kuin miehet.

Tutkija Tarmo Toikkanen Taideteollisen korkeakoulun Medialaboratoriosta johdatti meidät sosiaaliseen mediaan korostaen, että se tarjoaa vain välineitä ja pedagogiikka on ensisijainen. Tätä näkökulmaa seminaarista vastannut Haaga-Helian Verkko 2010 -ryhmän painottaa: järjestämme opettajillemme pedagogista koulutusta, emme teknologista työvälineohjausta.

Opetus kautta aikojen

Tarmo Toikkanen aloitti katsauksella opetuksen kehitykseen antiikin ajan keskustelevasta opetuksesta keskiajan suljettujen luostarikoulujen kautta teollisen ajan synnyttämään koululaitokseen ja massaopetukseen. Luonnonvaroja oli paljon ja ihmisiä vähän, joten luonnonvarojen tehokas hyödyntäminen edellytti koulutuksen laajentamista koko väestöön.

Nykyisellä informaatioaikakaudella luonnonvaroja on vähän ja ihmisiä paljon. Tuottavuus ei perustu enää luonnonvarojen hyödyntämiseen vaan innovaatioihin. Tarvitaan itsenäisiä, yhteistyökykyisiä, innovatiivisia ja monialaisia asiantuntijoita, jotka hallitsevat ongelmanratkaisun ja tietotyön, palvelualan, tutkimuksen, tuotekehityksen ja etiikan sekä viestintä- ja tietotekniikan.

Innovatiivisuus

Miten koulu vastaa tähän tarpeeseen? Opettajien ammatilliseen koulutukseen panostetaan ja opetustavoitteet uusitaan, arviontia kehitetään ja yhteistyötä koulun ulkopuolisen maailman kanssa lisätään. Oppisisältöjen rinnalla korostetaan mediakriittisyyttä, itseilmaisua, yhteistyötaitoja sekä jatkuvasti kehittyvien tieto- ja viestintäteknisten mahdollisuuksien hallintaa.

Innovatiivisuuteen kuuluu uteliaisuus, kokeileminen, kaikkien aistien käyttö, epävarmuuden hyväksyminen, tieteen ja taiteen tuntemus, hyvä fyysinen kunto, kokonaisvaltainen näkemys, energia, halu, tavoittelu, riskinottokyky sekä itsenäisyys. Innovatiivinen ihminen tai ryhmä tuottaa jotain, mitä muut eivät osaa.

Oppikirjat esittävät absoluuttisen totuuden ja unohtavat metakriittisen näkemyksen totuuteen. Netissä tilanne on toinen. Jos oppija on vuosia koulun suljetussa totuusmaailmassa, miten hän pärjää sen ulkopuolella?

Ryhmätyö

Ryhmissä pohdimme, miten voisimme edistää innovatiivisuuden elementtejä opetuksessamme. Avoimet tehtävät, elämykselliset elementit ja yhteiset verkkokeskustelut sekä opiskelijoiden laatima oppimismateriaali nousivat keinoiksi useissa ryhmissä. Kuitenkin osa opiskelijoista odottaa edelleen opettajan auktoriteettia, opettajan esittämää lopullista totuutta käsiteltävästä asiasta.

Psykologisista teorioista

Behaviorismia tarvitaan edelleen esimerkiksi käden taitojen ja kertotaulun opettelemisessa. Fenomenologia korostaa elämyksiä: jos opittavasta syntyy tarina, se pysyy paremmin mielessä kuin irralliset faktat. Kognitiivisen ja konstruktivistisen oppimisnäkeymyksen kautta olemme tulleet sosiokonstruktivistiseen oppimisnäkemykseen: uusia tietoja rakennetaan aiempien päälle yhteistyössä muiden kanssa. Ilman vuorovaikutusta ei tapahdu mielekästä oppimista ja tutkiva oppiminen on sosiokonstruktivismia parhaimmillaan.

Oppimisteot voidaan kuvata portaina alhaalta ylös: muistaminen, ymmärtäminen, soveltaminen, analysointi, arvioiminen ja luominen. Mitä ylemmäs päästään, sitä enemmän opitusta säilyy oppijan mielessä.

Oppimisympäristö

Oppimisympäristöön kuuluu fyysinen tila, jossa opiskellaan, teknologia, jota oppimiseen käytetään, sosiaalinen tila eli oppijan omat tavoitteet, kulttuurinen ympäristö kuten kuuluminen tiettyyn kouluun, kognitiivinen tila kuten väsymys ja virkeys sekä affektiivinen tila, joka käsittää tunne-elämykset ja innostumisen.

Vuosituhannen vaihteessa oppimisalustat olivat keskiössä ja oppijat ja oppimissisällöt liitettiin niihin. Nykyään PLE eli Personal Learning Environment on oppijan oma oppimisympäristö, jonka keskiössä hän on itse. Laidoilla ovat työvälineet ja sosiaaliset verkostot, kuten opettajat, opiskelutoverit, sukulaiset ja kaverit, joita oppija käyttää oppimisessaan. Informaali oppiminen sisältyy PLE:een, kouluhan ei ole oppijan koko elämä. Jotkut oppijat sanovat, että tuntuu oudolta kirjoittaa kouluprojektista omaan blogiin: “Onko se oikeasti mun omaa elämää?” Samoin tuntuu oudolta, että omat kaverit kommentoivat kouluprojektia.

Sosiaalinen media

Sosiaalinen media voisi Haaga-Heliassa olla sekä oppimisen väline että kohde, nykyäänhän pienyritykset markkinoivat itseään blogosfäärissä.

Asynkronisten eli eriaikaisten viestintävälineiden joukkoon on tuttujen keskustelufoorumien, sähköpostin ja sähköpostilistojen sekä tekstiviestin lisäksi tullut blogi, weblogi. Se on toimiva, yksinkertainen ja helppo väline, josta emergoituu paljon. Blogin omistaja kirjoittaa merkintöjä, jotka näkyvät aikajärjestyksessä kivasti muotoiltuina. Niitä voidaan kommentoida ja niistä voidaan linkata tietolähteisiin kaksisuuntaisilla linkeillä, joista syntyy blogosfääri.

Blogilista.fi-palvelussa on suomalaisiin liittyviä blogeja. Boingboing lienee yksi maailman suosituimmista blogeista. Medialaboratorion tutkimusryhmä käyttää tiedottamiseen blogia.

Blogeja ja median verkkopalveluja voi seurata uutissyötteiden eli RSS-feedien avulla. Tätä varten kannattaa hankkia itselleen uutisvirtojen lukulaite eli RSS-lukija, joita löytyy esim. Bloglinesilta ja Googlelta.

Pikaviestinnän käsitteeseen kuuluvat Irc, Jaiku sekä käynnyllä toimiva mikrobloggaus, joka jakaa mielipiteitä: “Kiinnostaako minua, mitä joku viiden minuutin välein on tekemässä?” Audiokonferenssin voi toteuttaa puhelimella, jota nykynuoriso kutsuu kännyksi. Medialaboratoriossa tutkimushanketta rakennettiin jaikussa parveillen.

Julkaisuun ja jakamiseen yleisin teknologia on nykyisin blogi. Kirjanmerkkejä voi jaella palvelussa del.icio.us ja linkkejä palveluissa del.icio.us, Digg, StumbleUpon ja Reddit.

Tagipilvissä tagin koko kertoo, kuinka paljon sitä on käytetty. Tarmo Toikkasen blogissa vasemmalla on esimerkki sekä tagipilvestä että hänen keräämistään kirjanmerkeistä.

Mashupeissa yhdistellään tietoa useasta tietolähteestä, usein karttapohjaan.

Podcastaus on äänitiedostojen jakelutekniikka. Nimi tulee Applen musiikkisoittimesta, mutta podcast-lukijat hakevat verkosta äänitiedostoja muihinkin musiikkisoittimiin.

Videopalveluista YouTube on suosituin ja “youtubaus” on yleistermi, jolla tarkoitetaan myös muiden videopalveluiden käyttöä.

Julkisen kalenterin voi tehdä esim. Google Calendar -palvelussa.

Yhteistuottamiseen on tarjolla wiki (termi on hawai’in kieltä ja tarkoittaa “nopea”). Wikispaces-palvelussa voi perustaa oman wikin ja kutsua sinne opiskelijansa. Blogi sopii väittelyihin, tilanteisiin, joissa asioista ollaan eri mieltä, wiki taas yhteisymmärrykseen. Google Docs on Wordin näköinen palvelu yhteistuottamiseen.

Avoimia oppimisaihiovarantoja on mm. verkkopalveluissa LeMill, Connexions, Wikibooks, Wikiversity ja OERcommons.

Verkkoyhteisöjä on eri kohderyhmille: MySpace koululaisille, Facebook teini-ikäisille ja LinkedIn ammattilaisille. Verkkoyhteisöjen suosiosta kertoo, että valtaosa suomalaisista teini-ikäisistä tytöistä on vienyt kuvansa Irc-galleriaan.

Verkkoyhteisöjä syntyy myös peleissä kuten World of WarCraft ja GuildWars.

Sosiaalisella medialla voidaan panostaa “edutainmentiin”, opetukselliseen viihteeseen, elämykselliseen opiskeluun.

Seminaarin järjestelyistä

Seminaarissa kokeiltiin ensimmäisen kerran Haaga-Heliassa käyttöönotettua Connect Pro -videoneuvotteluohjelmistoa, jota varten luokan työasemaan oli tuotu langallinen kuulokemikrofoni ja webbikamera.

Aikaa meni kuulokemikin äänen säätelyyn ja oikean seisomapaikan etsimiseen niin, että ääni ja webbikameran kuva välittyivät etäpisteisiin, samoin verkkopalveluiden etsimiseen ja niihin kirjautumisiin, kun linkit ja kirjautumiset olisivat olleet valmiina kouluttajan kannettavassa. Luovuutta kysyttiin kouluttajalta RSS-syötteiden esittelyssä luokan työaseman IE6-selaimella, joka ei sellaisia osaa käsitellä.

Tilaisuuden tekniset järjestelyt hämmästyttävät. Teknologian pitäisi palvella ihmistä, mutta nyt se rajoitti ihmisen toimintaa. Muitakin vaihtoehtoja olisi ollut.

Haaga-Helian tiloissa on järjestetty IT-kouluttajien seminaareja, joihin on voinut osallistua myös netissä, viime syksyisiin Connect Pro -videoneuvotteluohjelmistolla. Tilaisuuksissa on ollut liikkumisen ja keskustelun mahdollistavat Haaga-Helian langattomat mikrofonit miksereineen sekä TaiKin laadukas ja liikuteltava kamera. Kouluttaja on voinut käyttää omaa kannettavaansa ja siinä olevia sovelluksia.

Tarmo Toikkanen, IT-kouluttajien puheenjohtaja, on paitsi ollut mukana näiden tilaisuuksien järjestelyissä ja juontanut ne, myös editoinut ja vienyt tallenteet verkkoon. Niitä voi kuunnella ja katsella IT-kouluttajien verkkopalvelun kohdasta Tapahtumat.

Verkko 2010 -ryhmässä pohdimme seminaarin järjestelyjä ja mahdollisia vaihtoehtoja.

Kouluttajien puolestaan on hyvä varautua siihen, että tekniset järjestelyt tutussakin paikassa voivat sisältää uskomattomia yllätyksiä. Tästä saattaisi saada hyvän ryhmätyön aiheen IT-kouluttajien Oppimisen ohjaus -seminaariin 11.-12.4.08.

Muistan, miten Klaus Oesch reilut kymmenen vuotta sitten esitteli viimeiseksi jääneessä NordData-konferenssissa silloisen yrityksensä uusimpia multimediasovelluksia perinteillä kalvoilla, koska Finlandia-talon konferenssitilassa ainoa esitysväline, joka silloin saatiin toimimaan, oli piirtoheitin.

Yhteisöllistä oppimista opiskelijoiden ehdoilla

yksilö oppii
verkostossa, rynnätkää
opet porukkaan

TieVie-asiantuntijakoulutuksen toinen lähiseminaari pidettiin Turun yliopiston Educariumissa 1.-2.11.07.

Mari Murtonen luennoi opettajan uusista haasteista korkeakoulussa, siirtymisestä 1900-luvun perinteisestä opettajakeskeisestä oppimisnäkemyksestä opiskelijakeskeiseen, tiedonsiirrosta oppimisympäristöajatteluun. Opiskelijat innostuvat ja opettaja kasvaa tiedon jakajasta oppimisen tukijaksi ja asiantuntijuuden mallintajaksi.

Pohdimme vierustovereiden kanssa, millaisilla tieto- ja viestintätekniikan ratkaisuilla tätä voitaisiin edistää? Vastausten kirjosta pystyimme luennolle varatussa aikaikkunassa poimimaan vain osan kuten portfoliot, keskustelufoorumien kiertävät vastuut, Fle3:n tyyppiset opiskelijoiden tiedonrakentelua tukevat ympäristöt sekä omien mielipiteiden perustelut. Verkkokyselytehtävät toimivat oppijoiden aiemman tietämyksen herättelijöinä. Entä milloin työskentely on yhteisöllistä? Silloin, kun se ei toimisi ilman ryhmän jokaista jäsentä.

Oppimisaihiot

Tomi Jaakkola kertoi, miten oppimisaihioilla voidaan täsmentää ja eriyttää opetusta, miten niistä kootaan oppimismateriaaleja. Oppimisaihioita on kehitetty avoimiin ja suljettuihin aihiopankkeihin tai -varantoihin panos-tuotos-ajattelulla: kun jaat omaasi, saat muilta. Vaikka tietotekniikan peruskouluopettajat valittavat valmiin verkkomateriaalin heikkoutta, sillä hyödynnetään tehokkaasti olemassa olevia resursseja nykykiireessä.

Oppimisaihiot ovat skaalautuvia ja kustannustehokkaita, pieniä materiaalipaloja voidaan helposti jakaa eri paikkoihin. Standardit metatiedot ja rajapinnat varmistavat, että aihiot löytyvät ja ovat käytettävissä alustariippumattomasti.

Opettaja tekee materiaaleja yleensä omiin tarkoituksiinsa. Oppimisaihiovarannoissa on moderaattori, joka varmistaa materiaalin tasokkuuden – toki virheellisiäkin aihioita löytyy varannoista. Yleensä varantoon siirtyy vain tieto toisessa paikassa olevasta aihiosta, josta yksittäinen opettaja tai opiskelija sitä hakee.

Opettaja voi käyttää aihioita monin tavoin, koota niistä oman oppimateriaalinsa tai lähettää opiskelijat etsimään ja opiskelemaan itse tiettyyn aiheeseen liittyviä aihioita.

Kansainvälinen Celebrate-projekti on kehittänyt oppimisaihioita ja EU rahoittanut yli seitsemällä miljoonalla eurolla Euroopan oppimisaihioiden tietopankkia. Suomessa aihioiden tuotannosta ovat pääosin vastanneet eWSOY ja Opetushallitus (WSOY:n OPIT-materiaalipankki).

Miten aihiot löydetään? Miten niitä ylläpidetään? Aihio-templateista ja tekijänoikeuksista keskustellaan. Jos aihio on verkossa, niin sitä pitäisi voida käyttää tekijän oikeuksia kunnioittaen linkittämällä. Muutamien alojen oppimisaihioita on koottu yhteen ja Virtuaaliyliopistossa Referee-palveluhanke arvioi materiaaleja.

Erilaisia yhteisöllisiä verkko-kursseja

Marjut Johansson esitteli vuorovaikutteisen sulautetun oppimisen (blended learning) kurssin. Merkityksiä rakennetaan kielellä, mutta miten teknologia vaikuttaa viestintään? Kurssilla lähdettiin opiskelijoiden ongelmista, joiden työstämistä kasvokkaiset vastaanotot ja verkkotuutorointi tukivat. Selkeä aikataulutus ja läsnäolovaatimukset ryhdistivät opiskelua ja miellyttivät opiskelijoita, vaikka niistä jonkin verran nuristiin. Kurssia ei jätetty kesken osaamattomuuden tai aikapulan vuoksi.

Kaarina Merenluoto kertoi matematiikan yhteisöllisestä ongelmanratkaisusta verkossa. Kouluaikana matematiikan luennoilla istuessaan hän kaipasi parempaa tapaa opettaa tätä mielenkiintoista aihetta ja päätyi opiskelemaan kasvatustieteitä ja kehittämään epätavallisia matematiikan tehtäviä. Ne perustuvat yhteistoiminnalliseen tehtävän aloitukseen, ratkaisun suunnitteluun, toteutukseen sekä ratkaisun mielekkyyden tarkasteluun. Verkkoympäristössä ajattelu tulee näkyväksi: osa opiskelijoista ryntää oitis ratkaisemaan tehtävää eivätkä ehdi auttaa apua pyytävää ennen kuin ovat saaneet oman ratkaisunsa valmiiksi.

Verkossa käsitteellisen vaikeudet ja vahvat ennakkouskomukset paljastuvat. Joskus ryhmän itsepintaisuus ei päästä innovatiivista ratkaisua pinnalle. Verkko näyttää myös, miten paljon ratkaisun mielekkyyden tarkasteluun panostetaan.

Koen Veermans kertoi kansainvälisestä sosiaalisen verkostoanalyysin kurssista, jossa ongelmia tuottivat aikavyöhykkeet, videoyhteyksien määrä, kurssisuunnitelma, palvelimet ja videotallenteiden omistajuuskysymykset. Jos kaikki videomateriaalit voisi työntää YouTubeen, erillistä videopalvelinta ei tarvittaisi.

Juonneryhmätyöskentely

Rakenteiden ravistelijat -juonneyhmässä ruodimme Markku Närhen opastuksella ensimmäisen aamun luentoja, työstimme kehittämishankkeitamme ja keskustelimme laatimistamme reaktiopapereista.

Luentojen herättämiä ajatuksia

Spekrti-vertaisryhmässä ihmettelimme, miksi konstruktivismista puhutaan behavioristisin luennoin. Olisimme kaivanneet erilaisia tapauskertomuksia paitsi yliopistoista myös ammattikorkeakouluista. Esityksen mukaan opiskelijoita tuettiin oikoluvun käytössä ja istuttiin atk-luokassa tämän vieressä, mutta tarvitseeko pro-seminaarivaiheessa oleva opiskelija tällaista tukea ja eikö häntä tueta lainkaan oppiaineen sisällöllisissä kysymyksissä? Hyvä ohjeistus on toki tärkeää, mutta mistä tiedämme, saavuttaako opiskelija syvällistä oppimista, jos hän kysyy vain, montako sivua esityksessä tai raportissa pitäisi olla?

Yhteisöllisessä oppimisessa pyritään oman käsityksen rakentamiseen toisten ajatuksista oppimalla. Mutta entä jos opiskelijat eivät keskustele? Mistä opettaja ottaa ajan kaikkien opiskelijablogien lukemiseen? Paljonko aikaa TieVie-koulutuksen asiantuntijoilta meni edellisen verkkojakson satojen viestien yhteenvedon laatimiseen? Pitäisikö opettajankin kirjoittaa pinnallisesti? Mitä on asiantuntijuus?

Juonneryhmässä pohdimme, voiko opiskelija näytellä oppimista ilman syväoppimista. Opetuksen yhteisöllisyys tarkoittaa muuta kuin ryhmätyön jakamista osiin porukan kesken. Opiskelijoiden pitäisi tuntea kuuluvansa yhteen ja luottaa toisiinsa. Keinotekoisesti jaetuissa ryhmissä voi olla vaikea selvittää, onko jokainen tehnyt osuutensa. Ryhmä pystyy halutessaan myös suojelemaan vapaamatkustajaa.

Jos ryhmätöissä käytetään tiedonrakentelua, blogeja tai wikejä, on helppo nähdä, mitä kukin on tehnyt.

Vertais- ja itsearviointi voisi parantaa ryhmätöitä. Olisi hyvä suhtautua kriittisesti omaan tekemiseen edes jälkeenpäin: Missä onnistuin? Mitä olisin voinut tehdä paremmin? – Kunhan ei perfektionistina aloita alusta. Onko urheilussa ryhmädynamiikkaa? Onko se yksilö- vai ryhmätyötä?

Mitä tavoitellaan? Oppimista vai suoritusmerkintää? Oppimisen tunnistaminen ja tunnustaminen on noussut entistä tärkeämmäksi. Mikä on oppilaitosten rooli tulevaisuudessa? Avointa koulutusta on jo runsaasti ja monille riittää oppia työssä tarvittavat taidot. Verkossahan oppijalla on pääsy globaaleihin koulutusresursseihin. Miten opettaja saa oppijoita kursseilleen? Tilanne on räjähtänyt, kohta on tärkeintä, kenellä on parhaat verkostot ja yhteistyökorkeakoulut.

Pitääkö kaikki opetus tarjota englanniksi ollakseen kilpailukykyinen? Jokainen oppii parhaiten omalla äidinkielellään, mutta englanninkielistä opetusta ja opettajien kielitaitoa pitää kehittää.

Sosiaalisessa mediassa valta on ihmisillä, oppimisalustoissa niiden hallinnoijilla. Web 2.0 tarjoaa helppoja välineitä, joita oppijat käyttävät oppilaitosten ulkopuolella – miksei sitten oppilaitoksissa? Oppimisen pitäisi lähteä oppijasta itsestään ”Oppimisella on väliä!” julistaa Tony O´Driscoll blogissaan.

Kehittämishankkeet

Olen analysoimassa kyselyä opiskelijoiden viestintämuodoista arjessa ja opinnoissa ja pilotoimassa uusia viestintämuotoja omilla kursseillani. Näiden pohjalta on tarkoitus laatia kehittämissuunnitelma yhdessä opettajien, tukihenkilöiden ja johdon kanssa, johon liittyy jatkuva seuranta ja kehittäminen. Hyötyjen pitää olla näkyviä, jotta uusiin asioihin ehditään paneutua oppilaitoksen kiireisessä arjessa.

Keskustelumme toi uusia eväitä organisaation muutosagentille. Kehittämistarve nousee organisaatiosta. Dialogi, aidosti avointen kysymysten esittäminen edistää kehitystä paremmin kuin pelikentälle heitetty valmis paperi. Mitä opetuksemme on ja mitä sen pitäisi olla? Muutama ihminen hoitaisi muutoksen nopeasti, mutta pikkulusikalla syöttäen iso porukka sitoutuu.

Kyse on johtajuudesta. Puhutaan vallassa olevan kieltä, tarjotaan hankkeella lisäarvoa, joka koskettaa johtajan todellisuutta. Eri tieteenaloilla käytetään aidosti erilaista kieltä, joten muutosagentti etsii kielen, joka puhuttelee. Parasta olisi, jos voisi syöttää ajatuksensa niin, että toinen osapuoli luulisi keksineensä ne itse.

Mikä saa verkostot toimimaan? Luottamus ja tuttuus, se, että päätäntävalta on lähellä operatiivista toimintaa. Nämä ovat kantaneet Tietie-verkko-opetusyhteistyötä jo kaksitoista vuotta. Resurssit ja raha tuovat kiinteyttä, mutta resurssit voivat tulla myös perustoiminnasta eikä vain ulkopuolisesta rahoituksesta. Tietie-yhteistyössähän sovittiin jo vuonna 1999, jolloin OPM:n tietoyhteiskunta-projektirahoitus loppui, että jatkamme hyviksi koettujen yhteisten verkko-opintojen järjestämistä ammattikorkeakoulujen perusrahoituksella ja sovimme yhdessä hallinnollisista käytännöistä resurssihyvityksineen.

Verkosto toimii, kun tehdään jotain, mikä ei onnistuisi ilman verkostoa. Yliopistojen tutkimus ja Tietie-yhteistyö ovat tästä hyviä esimerkkejä.

Reaktiopaperit

Reaktiopaperia laatiessani pohdin, mitä eroa on yhteistoiminnallisuudella ja yhteisöllisyydellä. Päivi Häkkisen mukaan yhteistoiminnallisuus, cooperation, tarkoittaa tapaa tehdä, kun taas yhteisöllisyys, collaboration tarkoittaa edellistä syvällisempiä ryhmän toiminnallisuuteen liittyviä rakenteita kuten vastavuoroisuutta, motivaatiota ja yhteistä tiedonrakentelua.

Opiskelu voidaan toteuttaa joko opettajajohtoisesti niin, että opettaja on miettinyt kaiken valmiiksi kuten oppimisaihioissa, tai opiskelijalähtöisesti. Miten rakennetaan tila, jossa ihminen motivoituu? Onko motivointi lapiolla rakentamista?

Voisiko jokainen rakentaa itse oman merkitysperustansa? Missä tilanteissa tekniset elementit tuovat lisäarvoa vuorovaikutukselle tai ajattelulle? Onko oppiminen saavutettu, kun asia ymmärretään, vai pitäisikö tapahtua oivallus, ajatuksen muutos?

Miten keskustelualueet saataisiin toimimaan mielekkäästi? Vaikka opiskelija esittäisi aitoja työelämän ongelmia, saattaa olla, että aihe ei kiinnosta muita. Tiedonrakentelu Fle3-ympäristössä on tavoitteellisempaa ja jäsentyneempää kuin perinteinen keskustelu oppimisalustoilla.

Miten opiskelijaryhmät muodostuvat? Tutkimusten mukaan tulokset ovat parempia heterogeenisissa kuin homogeenisissa ryhmissä. Alkukyselyssä voidaan selvittää, missä opiskelijat kokevat olevansa vahvoja, missä heikkoja ja missä haluaisivat kehittyä.

Pelillisissä ympäristöissä näkee, missä vaiheessa ryhmä kulloinkin on, ja voi käyttää jatkuvaa vertaisarviointia ja äänestyksiä siitä, mihin suuntaan jatketaan. Opiskelija voi laatia itselleen Googlen Vidgetteihin henkilökohtaisen oppimisympäristön RSS-feedein.

Pedagoginen muutos -verkkojakso

Seminaarin päätteeksi Tomi Jaakkola ja Päivi Laine avasivat pedagoginen muutos -verkkojakson, jonka aikana kehittämishanke sidotaan pedagogiseen ajatteluun ja oman organisaation opetuksen kehittämiseen ja opetukseen. Turun yliopiston Moodlessa toimii Haka-login niille, joiden korkeakoulut ovat mukana Haka-sopimuksessa – muut, kuten minä, ovat saaneet erillistunnukset.

Sosiaalinen oppiminen

verkosto oppii
jalostamaan rönsyjä
blogiväittelyin

Jari Laukia HAAGA-HELIA Ammatillisesta opettajakorkeakoulusta (AOKK) muisteli ensimmäisiä sähköpostejaan 1990-luvun puolivälissä ja päivitteli verkko-opetustekniikan huimaa kehitystä oppimisalustoista nykyiseen sosiaaliseen mediaan. Hän arveli verkkopedagogiikan tulevaisuudessa sulautuvan opetuksen yleiseen kehittymiseen.

Teemu Leinonen Taideteollisesta korkeakoulusta luotsasi meidät sosiaalisen webin mahdollisuuksiin formaalissa ja informaalissa oppimisessa. Hän muisti kasvatustieteen opintojen SPSS-harjoitusten maustuneen sähköpostilla, ircilla ja keskusteluryhmillä, jotka massaluentoja hedelmällisempiä mahdollisuuksia keskusteluun, väittelyyn ja inttämiseen. Luennoilla saatu syöte antoi toki tietämystä verkkoväittelyihin.

Taideteollisen korkeakoulun Medialaboratoriossa tutkitaan oppimisympäristöjä, niiden ulkoasua, luovuuden oppimista ja toteuttamista. Tutkivan oppimisen tiedonrakentelualusta Fle3 kehittyy Fle5:ksi ja LeMill tarjoaa wikipediamaisen ympäristön oppimismateriaalien tekemiseen ja jakamiseen.

Web 2.0 -käsitteeseen sisältyvät blogit, wikit, videoiden jakelu sekä 3D-avatar-maailmat. Second Lifen markkinointi toimii, mutta todellisia käyttäjiä on niukasti. Käsite blogi juontuu weblogista, surffailulokista: tätä löysin netistä. Nettijulkaisu syntyy vaivattomasti blogi-tekniikalla. Yksittäisten päiväkirjojen ohella verkossa kasvaa ammatillisia ryhmäblogeja kuten Flosse posse.

Wikipedia on jatkuvasti muuttuva yhteisöllinen julkaisu, jonka tekijät ovat luopuneet tekijänoikeuksistaan. Sen voi asentaa erilaisiin päätelaitteisiin kuten kommunikaattoriin ja selata ilman verkkoyhteyttä. Versionhallinta toimii ja vanhat sivut ovat tallessa. Mahdollinen vandalismi hiipuu, kun vanha päivitetään oitis turmellun tilalle. Wikipedia ei houkuttele hakkereita, sitähän voivat kaikki muokata. Keskustelupalstoilla voidaan väitellä artikkelien sisällöstä.

Wiki-tekniikalla on paljon sovelluksia. Konfabulaari 2007 -seminaariin ilmoittaudutaan päivittämällä yhteystiedot wikiin. David Wileyn oppimisaihio-kurssi on toteutettu wikitekniikalla ja opiskelijat julkaisevat oppimistehtävien tuotokset blogeissaan.

YouTube tarjoaa mahdollisuuden videoiden tallettamiseen ja jakamiseen. Ryhmäblogissa Brief History of New Media on esimerkkejä YouTube-videotallenteista.

Sosiaalinen media on kaksisuuntainen mediapalvelu, jossa kaikki toimijat lukevat, kuuntelevat, katselevat ja toimittavat. Osallistumista ja verkottumista varten on RSS-syötteitä, aggregaattoreita eli syötteiden lukuohjelmia, sosiaalisia kirjanmerkkejä, tageja ja folksonomioita.

Oppiminen voidaan käsittää tiedon hankkimiseksi (“hauki on kala”), osallistumiseksi (“mestari – oppipoika”) tai tiedon luomiseksi, tietoiseksi pyrkimykseksi tuottaa uutta tietoa. Jos opiskelija ymmärtää oppimansa, hän voi uusintamisen sijaan kehittää alaansa eteenpäin.

Blogeja voidaan Jere Majavan mukaan käyttää opetuksessa opettajan kurssipäiväkirjana, opiskelijoiden avoimena dialogityökaluna ristiviitteineen, opiskelijoiden luentopäiväkirjoina tai reflektiona, kumuloituvana e-portfoliona, henkilökohtaisena oppimisympäristönä, pikajulkaisualustana ja verkostoitumiskanavana tai identiteetin ja julkisuuden hallintatyökaluna. Blogi muistuttaa laajalle yleisölle kirjoittajansa olemassaolosta.

Wikit mahdollistavat oppimismateriaalin pikajakelun, yhteisten luentomuistiinpanojen julkaisun ja yhteiset tutkimusraportit. Wikin versiohistoria paljastaa kunkin yksilön tuotteliaisuuden, myös vapaamatkustajat.

Tauno Tertsunen Hämeen Ammatillisesta opettajakorkeakoulusta kertoi kokemuksia verkkokurssista, jossa käytettiin mm. Moodlea, Sisua ja Skypea. Ryhmän Moodle-etusivu toi mieleeni Veli-Pekka Lifländerin kurssimateriaalien selkeät matriisit.

Tekniikka ei yllättänyt tuutoreita vaan pohjaton ohjauksen hinku, kun opiskelija soitteli neuvojen perään joululomallakin. Selkeät pelisäännöt helpottavat verkko-opetuksessa, mutta miten opettajan työaika resurssoidaan, jos opiskelijat hamuavat ohjausta iltaisin ja viikonloppuisin?

Pekka Ihanainen HAAGA-HELIA AOKK:sta ja Heli Nurmi Jyväskylän ammattikorkeakoulun AOKK:sta puhuivat oikea-aikaisesta ohjauksesta, tutustumisen ja motivoitumisen tuesta sekä opiskelijan kokemasta opettajan läsnäolosta. Tutkimusten mukaan verkossa olisi enemmän avautumista ja vähemmän sosiaalisia pelkoja kuin kontaktiopiskelussa.

Iltapäivän workshopeista valitsin sosiaalisen webin, jota luotsasivat Kari Kiviniemi Oulun seudun ammattikorkeakoulun AOKK:sta ja Vesa Vuorimaa Jyväskylän ammattikorkeakoulun AOKK:sta. Tässä on muutamia helmiä keskustelun poimuista:

• Digisukupolvi tulee ja meidän digisiirtolaisten pitäisi olla valmiina.
• Muotoa luodaan itse eikä matkita muita.
• Informaali aineisto tunkee formaaliin opiskeluun, kun opiskelijat tuovat viihteellisen vapaa-aikansa oppitunneille, kuten Teemu Leinonen aamupäivällä kuvasi.
• Osaamisen tunnistamisessa kysymme, annammeko arvoa opiskelijan informaalille oppimiselle.
• Datanomitutkintoa kehitetään verkkoon sosiaalisen webin välinein.
• Oppimisympäristöt salasanoineen edustavat rautaesirippumaailmaa kun taas sosiaalisen webin vapaa kenttä tarjoaa kaikille avoimen osallistumisoikeuden.

Tilaisuuden annista voi lukea lisää Sisukas-verkkolehdestä.

Tutkivaa oppimista

kritiikki nostaa
uudet ideat vanhan
tiedon tilalle

(Muokkasin tekstiäni Tarmo Toikkasen 27.8.07 kommentissaan esittämien korjausten mukaisesti.)

Tarmo Toikkanen perehdytti meitä, vasta kesälomilta palanneita HAAGA-HELIAn opettajia, tutkivan oppimisen saloihin. Aamupäivä lensi liimalappujen kera tutkivan oppimisen ryhmissä ja iltapäivä täsmensi lappujen sisällöt Fle3-tiedonrakenteluympäristöön.

Tutkivassa oppimisessa oppijat ottavat itse vastuun oppimisestaan, tutkimusongelmastaan ja tiedonrakentelustaan. Mikä sitten on opettajan rooli? Opettaja, kyseisen aiheen asiantuntija, varmistaa tutkimusongelman hedelmällisyyden. Hänen ei tarvitse tietää vastausta tutkimusongelmaan; hänkin voi oppia tiedonrakentelussa.

Miten ryhmäytyminen onnistuu? Ongelma lienee sama missä tahansa oppimisessa. Heterogeeninen ryhmä, jossa hajautettu asiantuntijuus pääsee oikeuksiinsa, toimii hedelmällisemmin kuin homogeeninen.

Tutkivan oppimisen kehässä olennaista on työskentelyteorioiden luominen, jokaisen omien naiivien ajatusten selvittäminen ja kirjoittaminen näkyviin ENNEN KUIN uppoudutaan teoreettisen tiedon mereen tai loikataan opettaja asiantuntemuksen pelastuslautalle. Kun oppija vertaa tietämystään muutamaa kuukautta aiempiin käsityksiinsä, hän havaitsee itse oppimisensa. Näin opittu siirtyy elävään elämään, arkeen ja työhön liittyvien ongelmien ratkomiseen.

Kriittisen arvioinnin vaiheessa opitaan antamaan ja vastaanottamaan kritiikkiä, esittämään väitteitä ja perustelemaan niitä. Näitä taitoja tarvitaan oikeassa elämässä: kaikkihan tekevät joskus virheitä ja saavat kritiikkiä. Oppilaitos on virheiden tekemiselle turvallisempi ympäristö kuin ensimmäinen työpaikka.

Kriittisen arvioinnin ja työskentelyteorioiden luonnin vaiheiden välillä on iteratiivinen kehä: oppija puolustaa aiempia teorioitaan kritiikkiä vastaan tai muuttaa niitä, jos kritiikki on riittävän hyvin perusteltua.

Kun omat eväät loppuvat, siirrytään ulkoisten lähteiden ja asiantuntijatiedon ääreen. Tästä jatketaan edelleen aliongelmiin ja tutkivan oppimisen kehän seuraavaan kierrokseen ja sitä seuraavaan – kunnes koko maailma on ratkaistu tai aika loppuu. Tavallisesti päädytään jälkimmäiseen.

Tutkiva oppiminen edellyttää tiivistä yhteistyötä ryhmien sisällä ja välillä.

Tutkivan oppimisen katsotaan vähentävän opettajan työtä, koska hänen ei tarvitse valmistella oppimismateriaalia – ehkä alun virikevideota tai -artikkelia lukuunottamatta. Opettajan työ muuttuu aiempaa haasteellisemmaksi: kalvosulkeisten sijaan opettaja joutuu improvisoimaan, koska jokainen opintojaksototeutus on erilainen. Oppijat pystyvät opettamaan toisiaan ja heille siirtyy vastuu niin omasta oppimisesta kuin ajankäytöstäkin; heidän pitää vastata lupauksistaan.

Perinteisessä opetuksessa käsitellään opintojaksolle määritelty aihealue kokonaisuudessaan, mutta kohtalaisen pinnallisesti. Tutkivassa oppimisessa oppijat valitsevat kyseiseltä aihealueelta heitä kiinnostavat teemat, joihin he perehtyvät syvällisesti. Tällöin jotkin perinteisellä tavalla opitut asiat saattavat jäädä käsittelemättä, mutta toisaalta käsitellyt asiat on omaksuttu syvällisesti, jolloin osaaminen voidaan tarvittaessa laajentaa asioihin, joita tutkivassa oppimisessa ei käsitelty.

Tarmo Toikkanen kertoi Knowsleysta, pienestä kunnasta Britanniassa. Koulut lakkautetaan ja niiden tilalle perustetaan oppimiskeskuksia, joissa oppijat ratkovat heille mielekkäitä ongelmia. Rutiiniluentoja ei poisteta, mutta oppija osallistuu niille, kun kokee tarvitsevansa niiden tarjoamaa tietoa todellisessa ongelmanratkaisussaan. Ensimmäiset tulevaisuuden oppimiskeskukset käynnistetään tänä vuonna. Suunnitelmien mukaan viimeinen vanhanaikainen koulu suljetaan 2020.