Yhteisöllisen median pilvessä

yhteisöllinen
tarina kasvaa pilveen
visertää twiit, twiit

Haaga-Helian Sosiaalisen median seminaari E-service business! 21.10.09 keräsi Haagan toimipisteen auditorion täyteen aktiivisia osallistujia, jotka läppäreillään ja kämmeköillään kommentoivat esityksiä Twitteriin. Tilaisuuden juontaja, Travelneerin Jaakko Löppönen, lupasi kommentoijille porkkanana arpajaiset.

Ideoita kotiin löytyi jo aamupäivän aikana, tosin lounaspöydässä ihmeteltiin, miten paljon aikaa yrityksessä pitäisi varata hallittuun toimintaan sosiaalisissa yhteisöissä.

Aamupäivä

Aamupäivän ensimmäiset esitykset johdattivat sosiaaliseen mediaan ja sen mittaamiseen.

Viime vuoden seminaarin suosituin esiintyjä Katri Lietsala Gemilosta esitteli meille sosiaalisen median, jota Kotus kehottaa nimittämään yhteisölliseksi mediaksi. Kyse ei ole kurkiaurasta, jota voisit johtaa, vaan lintuparvesta, jonka jäsenet saattavat kiinnostua sinusta.

Sosiaalisen median ydinasiat ovat tagit, uutissyötteet ja profiilit. Uutissyötteiden lukijan avulla voi vaivatta seurata pariakymmentä päivittyvää verkkopalvelua sen sijaan, että käyttäisi koko aamupäivän klikkailemalla palveluita.

Jos haluat sosiaalista mediaa, niin mitä oikeastaan haluat? Poimi monista alustoista yrityksellesi tarkoituksenmukaisin.

Jos haluat jakaa jotain, valitse WordPressin blogi, jonka kommentteihin lähetät vastakommentit, ettet tappaisi keskustelua. Tehokas yhteistyö onnistuu Wikissä. Kuvat ja videot viet Flickriin ja Youtubeen ja linkität sieltä muihin käyttämiisi sosiaalisen median sovelluksiin.

Sosiaalisten kirjanmerkien avulla löydät oikean tiedon: seuraat asiantuntijaa etkä vain googleta. Bloggaamalla tavoitat heikkoja signaaleja, mutta vanhoihin viesteihin on turha odottaa kommentteja.

Facebookista löytyy onnistuneita kampanjoita ja hyvillä avainsanoilla pienetkin yritykset voivat kivuta Facebookin streamien kärkeen ilman näyttäviä mainoksia.

Älä unohda perinteisiä kohtaamisia ja mediaa; elämää on netin ulkopuolellakin.

Sosiaalinen media on avoin ja läpinäkyvä, se ei rajoita vaan antaa mahdollisuuksia.

Mittareina voisi käyttää verkkopalvelun kävijämäärää, myyntiä ja kontakteja. Sosiaalista keskustelua on kuitenkin vaikea mitata.

Tommi Holmgren Mediaedge:ciasta pureutui omassa esityksessään sosiaalisen median mittaamiseen. Valitse bisneksellesi olennaiset asiat ja mittaa niitä. Kiinnitä huomiota ansaittuun mediaan ja tiedä, mistä keskustellaan. Sosiaalisen palautteen kehä mittaa vuorovaikutuksen sisältöä, relevanssia ja vaikutusta.

Informaatiosta ei ole puutetta, mutta miten käytät sitä? Löydät avuksi sekä kaupallisia että vapaita tuotteita kuten Google blogs, Google alerts ja Google analytics. Miten kävijät käyttäytyvät verkkopalvelussasi? Aloittavako he videon katselun vai katsovatko he sen loppuun asti. Opit paljon menemällä ulos ja katsomalla, mitä sinusta puhutaan eri medioissa. Kuuntele ensin, ole jatkuvasti aktiivinen. Päätä, kuka yrityksessänne vastaa sosiaalisesta mediasta, sehän on osa bisnestänne.

Palveluntarjoajat

Aamupäivän seuraavat esitykset keskittyivät palveluntarjoajiin

Robin Bade Active Arkista kertoi Facebookista, jonka myötä matkakuvatkin saavat uuden merkityksen, kun niitä jaetaan ystävien ystäville. Ystäviähän jokaisella Facebookissa on keskimäärin 130.

Facebookissa on yli 300 miljoonaa aktiivista käyttäjää, joista yli puolet käyttää sitä päivittäin, keskimäärin puoli tuntia. Neljännen käyttäjistä päivittää päivittäin statustaan. Suomalaisistakin lähes neljäsosa on Facebookissa.

Mitä ihmiset sitten tekevät verkossa? Viettävät aikaa viihtyena tai luovat aikaa keräämällä informaatiota.

Helene Auramo Zipipopista innosti meidät Twitteristä, jossa ystävien sijaan on seuraajia ja joissa viestit ovat twiittejä. Suoria twiittejä voi lähettää seuraajilleen ja tärkeät twiitit voi lähettää edelleen. Niinpä Twitter tuo tiedot merkittävistä tapahtumista nopeammin kuin perinteinen media. Tweetbeepin avulla voi pyytää joka tweetista sähköpostimuistutuksen.

Twitterissä toimii useita yrityksiä, mm. Tjäreborg ja Finnmatkat. Dell, jolla on 1,3 miljoonaa seuraajaa, kertoo ansainneensa kolme miljoonaa dollaria Twitterin avulla. Helene Auramo puolestaan kertoi, miten hän Twitterin avulla sai tiedon Zipipopin verkkopalvelussa olleesta toimintaa haittaavasta kirjoitusvirheestä, joka korjattiin välittömästi.

Jokaisessa yrityksessä pitäisi olla oma sosiaalisen median tiimi ja yrityksen pitäisi itse olla vahvasti mukana sosiaalisessa mediassa.

Yrityksen omat yhteisöt

Tuomo Meretniemi Aurinkomatkoista kertoi Paikkaa auringossa -palvelusta, jossa asiakkaat voivat jakaa kuvia ja videoita kohteista, ja antaa yrityksellee risuja ja ruusuja. Lähes kaikki asiakkaat kuitenkin suosittelevat yrityksen palveluita.

Matkailualalla ei enää kilpailla perusasioilla, nehän ovat kaikilla kunnossa, vaan palveluilla. Ihmiset kokevat saavansa uudesta verkkopalvelusta hyötyä: yhteisössä on 11 000 jäsentä, joiden keski-ikä on 52 vuotta, 35 000 kuvaa ja 850 keskustelua. Verkkopalvelu tarjoaa online-apua suoraan kohteista ja kysyjä saa vastauksen viikon sisällä.

Aurinkomatkoilla on erikseen virallinen verkkopalvelu eikä pitkän tähtäimen suunnitelmiin kuulu aktiivisuus Facebookissa tai Twitterissä.

Harriet Karlsson Suomen Lähikaupasta kertoi Neuvonantajat-palvelusta. Palveluun on rekisteröitynyt jo 5000 sitoutunutta asiakasta, jotka ovat tuottaneet 600 suoraa ehdotusta. Yhden neuvonantajan vierailu palvelussa kestää keskimäärin 2 minuuttia 20 sekunttia.

Neuvonantajat-palvelun käynnistämisestä opittiin, että odotusten hallintaa pitäisi parantaa, toiminnasta tehdä näkyvämpää ja keskustelujen hallintaan varata lisää aikaa.

Käyttäjien generoimat sisältöyhteisöt

Juha Huttunen kertoi personalisoidusta matkailupalvelusta TripSaysta, joka auttaa matkailijaa saamaan vinkkejä samalla tavalla ajattelevilta, esimerkiksi vaeltelusta ja historiasta kiinnostuneilta, löytämään olennaisen irrelevantin tiedon hajautuneesta suovasta.

Osa ihmisistä viettää toistakymmentä tuntia viikoittain sosiaalisessa mediassa. Twitterissä murto-osa käyttäjistä tuottaa kolme neljäsosaa twiiteistä, joten palvelun demokraattisuus on harhaa, valtaosa käyttäjistähän vain lukee eikä tuota sisältöjä.

Paneeli

Aamupäivän lopuksi esiintyjät kokoontuivat paneeliin vastaamaan kysymyksiin. Ota huomioon yrityksen, kumppaneiden ja asiakkaiden luoma kokonaisuus. Varaudu sosiaalisen median dialogin viemään aikaan joko resurssoimalla henkilö tai henkilöt, jotka vastaavat siitä, tai vastuuttamalla koko tiimi sosiaalisessa mediassa toimimiseen. Ei riitä, että lähetät paljon viestejä, jos et lue, mitä sinusta kirjoitetaan. Pienyritykselle blogit tai Facebook voisivat olla toimivia sosiaalisen median sovelluksia. Olennaista ei ole kanavien lukumäärä vaan se, haluatko ihmisten keskustelevan tuotteistasi.

Sosiaalisen median yritys- ja privaattihahmot herättivät keskustelua. Mitä kerrot julkisesti ystävien ystäville? Älä käsittele arkaluontoisia asioita kuten uskontoa tai politiikkaa äläkä kerro mitään negatiivista, sellaista, mitä et voisi sanoa asiakkaille kasvokkain.

Paneelin lopuksi ihmeteltiin, että vaikka monet suomalaiset hotellit ovat saaneet kommentteja TripAdvisoryssa, ne eivät ole kommentoineet niitä – toisin kuin ulkomaiset hotellit. Ihmeteltiin myös, että jotkut yritykset eivät aavistakaan, että asiakkaat ovat perustaneet niiden fanisivustoja.

Iltapäivä

Mario Ascencao Haaga-Heliasta lennätti meidät virtuaalimaailmojen saloihin. Jo faxit ja puhelut vievät meidät virtuaalimaailmaan, videoneuvottelut vielä syvemmälle, mutta nyt astutaan itse luomiimme kolmiulotteisiin virtuaalimaailmoihin, joissa aikaa voi vierähtää jopa enemmän kuin reaalimaailmassa.

Pikalento virtuaalimaailmoissa näytti niiden läkähdyttävän kirjon lasten Habbo-hotellista Haaga-Helian Second Life -kampuksen kautta talouselämää opettavaan Bankintersiin, virtuaaliseen potilashoitoon ja Irakin sodan veteraaneja kuntouttaviin virtuaalimaailmoihin, joiden näkymät, äänet ja jopa hajut voivat vapauttaa muistin lukkoja.

Pellervo Kokkonen, Turism and Experience Management Cluster -ohjelmasta kertoi käyttäjävetoisen e-turismi markkinapaikan strategioista. Olemme vielä kokeilemassa, tuskin tunnemme edes muutamaa prosenttia sosiaalisen median mahdollisuuksista. Pelkkä tietoisuus ei riitä, pitää toimia asiakkaiden kanssa, jakaa asioita ja löytää yhteisiä arvoja.

Miten toimimme isäntinä vieraidemme kanssa? Miten yhteistuotamme asiakkaidemme kanssa? Miten tuotamme yhteisöllisesti elämyksiä ja jaamme kokemuksia? Onko Facebook tehokkaampi markkinointiväline kuin paikallislehti?

Ari Ojansivu Mediacomista kertoi sosiaalisen median ansaintamekanismeista. Miksi ihmiset haluavat olla aktiivisia neuvonantajat- tai paikka auringossa -palvelussa? Yleensä lisätuotteet tuovat rahaa, mutta nyt tarvitaan laajempaa näkemystä.

Yrityksen pitäisi ensin perustaa suljettu, moderoitu yhteisö, jossa se voisi tutkia sosiaalisen median vaikutuksia. Sen jälkeen se voisi siirtyä monilta monille yhteisöihin, joita ei itse pysty kehittämään eikä pääse kovin paljon näkyviin, mutta joissa ehkä oppii jotain.

Usein aliarvioidaan aika ja ponnistukset ja epäonnistutaan. Satojen ideoiden ja rajoitetun rahamäärän kanssa saatetaan antaa ulkopuolisille katteettomia lupauksia. Sosiaalisessa mediassa jakaminen on olennaista eikä jälkihoitoakaan saa laiminlyödä.

Sosiaalisella medialla voi ansaita rahaa joko laajentamalla liiketoimintaa, myymällä oman verkostonsa tai omistamalla alustan, jolla palvelut istuvat.

Seuraavat aallot

Ilkka Immonen Lapland Studiosta esitteli pelimaailman mahdollisuuksia sosiaalisessa mediassa. World of Warcraftin tekijät ovat lukeneet Kalevalansa moneen kertaan. Pelibisnes, joka yhdistää tanssia, urheilua ja arkkitehtuuria, päihittää elokuva- ja musiikkibisneksen. Online-pelit tuottavat rahaa.

Lukuisat hyvät peli-ideat, erityisesti matkailuun yhdistettyinä, odottavat toteutumistaan, mutta kilpailu on kovaa. Lapland Studiolle, joka ei käytä printtimediaa lainkaan, Facebook on tärkein markkinointikanava ja siellä tapahtuu jotain päivittäin. Tuotteiden elinkaari on pari vuotta, kliimaksit osuvat julkaisuviikkoon ja jouluun.

Teemu Arina Dicolesta visioi lopuksi mobiilista sosiaalisesta mediasta palvelubisneksessä. Netin kiehtova fraktaali rakenne avaa informaatioverkon syvälle ja kauas. Kevin Kellyn yksi kone kattaa tulevaisuudessa koko planeettamme. Entä kuka käyttää tuota konetta? Me, mobiililaitteillamme, kyseisen koneen sensoreilla.

Mobiili verkko on harhaa, palvelut nousevat samaan pilveen. Emme ole kuluttajia vaan asiakkaita, osallistujia. Yritys ei luo arvoa vaan asiakkaat luovat sitä vuorovaikutteisesti. Yritykset luulevat palvelevansa asiakkaita, mutta palvelevatkin sosiaalisia käytäntöjä. Niiden pitäisi nousta asiakkaiden miellyttämisestä uusien käytäntöjen luomiseen, kuuntelemaan tarinoita, joita ihmiset haluavat kertoa.

Printtimedia on vallinnut puoli vuosituhatta, radio sata vuotta, televisio viisikymmentä vuotta, netti viisitoista vuotta, mutta mobiililaitteet vasta kymmenen vuotta. Mobiili on aina mukana, sillä voi dokumentoida tapahtumat oitis ja välittää eteenpäin.

Mobiilin lyhyt historia voidaan jakaa kolmeen vaiheeseen: ennen vuotta 2000 puhuttiin, sen jälkeen keskityttiin sisältöihin ja vuodesta 2008 lähtien kontekstiin, palveluihin, aktiivisuuteen ja yhteyksiin. Mobiili näyttää ympäristömme kartan, tietoa näkemistämme kohteista, myös kommentteja ja arvioita.

Kehitys on nopeaa, mukaan voi heittäytyä oitis. Älykoodit löytyvät jo käyntikorteista ja kartoista. Pian mobiililaitteilla voi tehdä mitä tahansa, avata ovia ja aamulla googlettaa kadoksissa olevia kenkiään.

Nyttismi ei tarkoita nopeutta vaan yhtaikaisten tapahtumien koordinointia, joustavuutta ja adaptiivisuutta.

Pienet yritykset voivat tehdä itsestään merkittäviä kuten tuhansia seuraajia Twitterissä kerännyt crème brûléen myyjä.

Kaiken takana on huumori

kratti palvelee
ovelaa isäntäänsä
pilke silmässä

Andrus Kivirähkin vierailu 21.4.09 keräsi Tuglas-seuran seminaarihuoneen täyteen väkeä. Lisää tuoleja kannettiin ovensuuhun ja naapurihuoneisiin, jotta kaikki pääsivät istumaan ja ainakin kuuntelemaan Juhani Salokanteleen ja Andrus Kivirähkin keskustelua.

Andrus Kivirähk opiskeli journalistiikkaa Tarton yliopistossa, jossa opiskelijaelämä oli mukavaa, vaikkei luennoille juurikaan ehtinyt. Historia ei häntä juurikaan houkutellut, mutta kirjallisuus viehätti ja erityisesti Marju Lauristinin sosiologian luennot. Kun 1990-luvun alussa uusia lehtiä perustettiin uudelleen itsenäistyneeseen Viroon vilkkaasti, alan opiskelijoilla oli jatkuva kysyntä, ja ensimmäisen vuoden opiskelija saattoi päästä päätoimittajaksi. Andrus Kivirähk itse ryhtyi kulttuuritoimittajaksi ja huumorisivun täyttäjäksi. Nykyisin hän tuottaa viikoittain kolumninsa lehteen.

Andrus Kivirähkin teksti vilisee viittauksia muuhun kirjallisuuteen, traditioon, jonka tuntemusta edellytetään lukijalta. Viron kansanperinteessä ihmiset eivät pyri kuninkaiksi vaan pysymään elossa ja pärjäämään maailmassa. Kansalliseepoksen asemaa tavoitteleva Rehepapp (Riihiukko) kratteineen kuvaa ovelan rahvaan ja tyhmien kartanherrojen maailmaa. Kratti tai para on ihmisen tekemä olento, joka saa hengen paholaiselta ja palvelee isäntäänsä, ei tee muille pahaa vaan omistajalleen hyvää. Kyse on alhaalta päin hallitsemisesta, mikä on Viron historiassa olennaista, ovathan virolaiset saaneet moneen kertaan vallitsevan luokan muualta. Valtiaiden määräyksistä huolimatta virolaiset useimmiten tekivät kuitnekin niin kuin itse halusivat.

Andrus Kivirähkin kaksi muuta romaania ovat Estonia-teatterin syntyä kuvaava Liblikas (Perhonen), ja erään kansan sukupuuttoon kuolemisesta kertova Mees kes teadis ussisõnu (Mies, joka osasi käärmeenloitsut). Romaanien lisäksi hän on kirjoittanut lastenkirjoja. Hän laatii viikoittain improvisoituja radiokeskusteluja, joita voi Suomessakin kuunnella.

Pohjimmiltaan Andrus Kivirähk pitää itseään näytelmäkirjailijana, olivathan hänen vanhempansa näyttelijöitä ja isä myös nukketeatterin johtaja. Draamateaternin ohjelmistossa on parhaillaan neljä hänen näytelmäänsä, joista Aabitsa kukk (Aapiskukko) on hänen ohjaamansa. Näytelmät liittyvät Viron kulttuuriin, joten niitä olisi vaikea kääntää muille kielille muihin kulttuureihin.

Yleisö innostui kyselemään. Kysymykseen, muuttaisiko kirjailija Suomeen, hän vastasi, että yhteiskunta harvoin menee niin huonoon jamaan, että kirjailijan pitäisi jättää isänmaansa. Pakolaiskirjailijoista kuten Karl Ristikivestä hän totesi, ettei heillä ollut helppoa, eivätkä he aavistaneet, miten pitkä hetkelliseksi tarkoitetusta maanpaosta tulisi. Kysymykseen Neuvosto-Viron oloista hän totesi, ettei nuori polvi enää välttämättä ymmärrä, millaista silloin oli. Sofi Oksasen ja Imbi Pajun kirjoista hän totesi, että niissä varmasti käsitellään asioita oikealla tavalla, mutta virolaiset ovat kuulleet kyydityksistä kyllästymiseen asti. Suomalaisille taas nämä kirjat avaavat tapahtumia, joista emme ole tienneet.

Aureettinen nykyhetki

elämä virtaa
eteenpäin, tarinat
luovat tunnelmaa

lapsella taivas
päässä, empaattisuutta
meritähdelle

Tony Dunderfeltin Elämäntaitotreenit 12.3.09 Savonlinnasalissa hämmensivät. Odotuksemme olivat korkealla, kun ennalta jaetussa ohjelmassa puhuttiin vaikeista ajoista ja myönteisestä ajattelusta, yhteistyöstä, motivoinnista, asenteista, menestyksestä ja luovuudesta.

Tony Dunderfelt pudotti meidät kuitenkin pilvistä heti alkumetreillä kertomalla, ettei hänellä enempää kuin kellään muullakaan ole onnellisen elämän reseptiä.

Hän kuvasi ihmisyyden henkistä, fyysistä, sosiaalista ja psyykkistä ulottuvuutta. Hän kehotti meitä olemaan ystäviä itsemme kanssa ja vakuutti, että jokainen yksilö voi ohjata itseään kehittymään ihmisenä työssään. Hän johdatti meidät kehittämäänsä kolmenkymmenen sekunnin läsnäolotaidon harjoitukseen, jossa tiedostimme oman kehomme ja hengityksemme silmät auki, tunsimme kehomme lämmön ja nautimme siitä.

Elämä virtaa jostain jonnekin, ihminen voi olla nykyhetkessä läsnä ulkoisista tekijöistä riippumatta. Muistoja kelataan ja tarinat luovat tunnelmaa, ne siirtyvät toimintamalleiksi kehoon – mutta ne voi myös tietoisesti kytkeä pois kuten tekstinkäsittelyn oikolukuominaisuuden. Osa ihmisen ongelmista saattaa perustua virhetulkintoihin, pahoihin sanoihin tai epäilyksiin, joita on jääty märehtimään, skripteihin, jotka hallitsevat ihmistä.

Tony Dunderfelt tarjosi meille kehittämänsä uudissanan “aureettinen” kuvaamaan ihmistä, joka on sinut työnsä kanssa, jonka silmät loistavat kuin aurinko. Hän kehotti meitä luomaan vision itsestämme lähitulevaisuudessa. Yleensä ihmiset yliarvioivat lyhyen tähtäimen saavutuksiaan ja aliarvioivat pitkän tähtäimen saavutuksiaan. Suunnitelmat ja visiothan toteutuvat hitaasti.

Myönteisyys on taitoa tulla läsnäolevaksi missä tahansa tilanteessa, taitoa työntää vanhat skriptit syrjään. Tony Dunderfelt kertoi tarinan lapsesta, joka heitti hiekkarannalle ajautuneita meritähtiä takaisin mereen. Aikuinen tuli katsomaan ja totesi, että työ on turhaa, kun meritähtiä on rannalla niin paljon ja niitä tulee koko ajan lisää. Lapsi heitti seuraavan meritähden mereen ja totesi: “Siitä on hyötyä ainakin tälle meritähdelle.”

Jokaisella on monta eri minuutta, mutta miten ihmisen yksilöllisyys voitaisiin ottaa huomioon arjessa? Ulospäin suuntautuvia suositaan nykykulttuurissa, jolloin he vilkastuvat entisestään, kun taas sisäänpäin kääntyneet hiljenevät entisestään.

Aikuisuuteen liittyy ihmisen ydinminän taito tehdä valintoja. Tony Dunderfelt kertoi esimerkin, miten oli tietoisesti kasvattanut itsensä introvertista ekstrovertiksi tultuaan nuorena huijatuksi autokaupassa.

Empaattisuus on taitoa asettua toisen asemaan kun taas jämäkkyys on omien tarpeiden esittämistä. Tunteet tulevat ja menevät, emootiot jäävät pyörimään. Menestyksestä kolmasosa selittyy asenteilla.

Pitkän päivän lomassa esitettiin runoja ja paikalliset toimijat kertoivat työstään, asenteistaan siihen ja menestyksensä avaimista.

Mieleeni jäi Tommy Tabermannin runo, jossa kysyttiin, onko ihanampaa paikkaa kuin oma sänky. Toisilla ihmisillä on taivas päässä, toiset elävät lätäkössä, eivätkä vangit lähde häkin avoimesta ovesta, koska pelkäävät elämää ilman vartijaa.

Kun olen koko ikäni myynyt näitä tossuja

balettitossu
sopeutuu jalkaan, tanssii
jää eläkkeelle

Anna-Maija Lehdon ja Hanna Sutelan Vieraskynäkirjoitus “Eläkeikää nostetaan harhaanjohtavin perustein” Helsingin Sanomissa herätti minussa eläkevakuutusalaan perehtyneen väestötieteilijän. Kansainväliset ja ajalliset vertailut ikääntyneiden työllisyysasteen myönteisistä muutoksista Suomessa olivat ilahduttavia, mutta erityisesti kiinnitin huomiota eläköitymisajatusten muutoksiin.

Muistan vapaaehtoisten eläkevakuutusten esiinmarssin Suomessa 1980-luvun puolivälissä, kokoukset, joissa suunniteltiin tuotteita ja kiisteltiin niiden myyntiargumenteista. Kuunneltuani aikani keskustelua eläkevakuutuksesta verotuksellisesti edullisena säästökohteena siirryin mielekkäämpiin töihin.

Vähitellen mainokset varhaiseläkkeen ihanuudesta alkoivat kävellä vastaan, aluksi vakuutusyhtiön näyteikkunassa, vähitellen muuallakin. Itse uskoin edelleen sosiologien tarveteorioihin (esim. Erik Allardtin tiivis “Having, Loving, Beeing”), joiden mukaan ihmisen korkein tarve on itsensä toteuttaminen. Siihenhän työ tarjoaa parhaan mahdollisuuden.

Parinkymmenen vuoden takaista asennemuutosta kuvannee keskustelu Ballerina-shopissa Fredrikinkadulla, jossa olin ostamassa balettitossuja kuluneiden tilalle. Ovesta astui ehkä parikymppinen tyttö äitinsä kanssa. Rupattelu eteni jouhevasti, kunnes viittaus tulevaan sai myymälänhoitaja, Greta Mattsoffin, huokaamaan: “Kun tässä pitäisi jäädä eläkkeelle.” “Mutta eikö se ole ihanaa!” nuori tyttö riemastui. “No en minä tiedä. Kun olen koko ikäni myynyt näitä tossuja.” Greta käänsi selkänsä ja meni tossuhyllylleen.

Ensimmäiset balettitossuni ostin häneltä jo 1960-luvun alussa ja sen jälkeen aika monet. Hän osasi valita asiakkaalle sopivat tossut vain vilkaisemalla tämän jalkaa.

Lukiossa 1970-luvun alussa uskonnon opettaja kysyi meiltä, pitkää matematiikaa opiskelevilta, kuinka moni meistä ei menisi töihin, jos yhteiskunta takaisi kansalaispalkan, esim. 2000 silloista markkaa. Yli neljänkymmenen oppilaan joukosta nousi ainoastaan yksi käsi. Kaveri tosin totesi, että hän tarvitsisi suuremman rahasumman, koska hän ostaisi ison kimpaleen marmoria ja ryhtyisi kuvanveistäjäksi.

Innostavaa aamiaisoppia

jatkuva muutos
hengästyttää hitaaseen
palautumiseen

faarao haastaa
projektimuurahaiset
pyramideille

aalto tasoittaa
hiekkalinnan, opettaa
muutoksen luonnon

Wakarun Marskin aamiaisseminaari Innostava oppiminen keräsi aamiaispöydän täyteen innostuneita oppijoita 18.9.08.

Toimitusjohtaja Anni Vepsäläinen HRM Partnersista kertoi, miten innostaa ihmiset mukaan muutokseen. Esimies, tiedätkö, mikä motivoi tiimisi jäseniä, mikä saa heidät innostumaan? Jos rahalla ei olisi merkitystä, mikä saisi heidät tulemaan huomenna töihin?

Mitä tarkoitamme, kun puhumme muutoksesta? Olisiko parempi puhua ilmastokriisistä eikä ilmastomuutoksesta? Entä jatkuvasta muuntautumisesta ja suurista muutosprojekteista? Lenkkeilijä tietää tarvitsevansa juoksemisen jälkeen lepoa ja palautumista, jotta kunto kehittyisi. Työelämässäkin hitaus ja palautuminen ovat entistä tärkeämpiä.

Sitoutuvatko ihmiset työtehtäviin vai työyhteisöön? Ihmisen persoonallisuus ja kokemukset vaikuttavat muutostilanteessa. Uudet asiat kuormittavat aina. Pohjoinen ilmasto tarjoaa luonnollisen palautumissyklin vuodenaikojen vaihtelussa.

Kotterin teoria muutoksen portaista toimii – kuin junan vessa (ennen). Oletko muutoksessa subjekti vai objekti? Mieti, mitkä asiat eivät muutu. Viesti siitä! Anna tilaa tunteille!

Viestinnän merkitys on suuri. Ihmiset voidaan saada mukaan muutosprosessiin esimerkiksi käyttämällä verkon erilaisia osallistumismahdollisuuksia.

Jaakko Kuosmanen heitti, että uusi johtaja saattaa olla kuin hyttynen hyytelössä: heiluu, kunnes vaimenee. Hyytelö pitäisi pehmentää. Jos juokset liian kovaa, muut eivät pysy perässä.

Petri Väyrynen johdatti meidät simulointipelien mahdollisuuksiin muutostilanteissa. Hän näytti kuvia jälkikasvustaan simuloimassa keijua tai pääsiäisnoitia. Wakarun blogissa on tarina hiekkalinnoja rakentavasta pojasta, joka valmentautuu luontevasti ulkoa tuleviin muutoksiin.

Tarinat ovat hyvä tapa oppia, mutta niiden lisäksi tarvitaan faktoja. Simulaatiopeli tarjoaa turvallisen oppimisympäristön, josta ulkopuoliset tekijät on siivottu pois. Päätöksenteon ja seurausten ketju on helppo havaita. Peleissä annetaan tilaa luovuudelle ja ryhmätöille, mutta tehtävillä on selvät aikarajat.

Wakarun Apollo 13 -peli johdattaa ITILin käyttöönottoon. Eri pelaajaryhmät voivat keskustella ratkaisuistaan – ja muutoksen merkityksen avautumisen myötä “ITIL free zone”-kyltit saattavat vähentyä toimitiloista. Egyptin haaste on projektipäällikköakatemia, joka tarjoaa ahaa-elämyksiä erilaisissa projektirooleissa.

Jaakko Kuosmanen luonnehti työuraansa konehuoneesta kulmahuoneeseen toimisto repussa ja vakuutti, että töissä on hauskaa, vaikka toimitaankin tiukasti prosessin mukaan. On helpompi tulla näytelmään, kun tietää, mitä näytellään ja mikä on oma rooli.

Hän avasi meille simulaatiopelejä käytännössä ja pukeutui Apollo 13 -pelin mukaiseen avaruuspukuun. Usein ei auta, vaikka ITILiä kaadetaan korvista, mutta pelin avulla ihmiset voivat ymmärtää, ettei astronautteja olisi saatu hengissä alas ilman hallinnassa olevia prosesseja. Peliin kuuluu vastuukortit ja tapahtumat, joihin pitää reagoida. Peliä pelataan neljä kierrosta, jotta oppimiselle ja oivaltamiselle olisi riittävästi tilaa.

Egyptin haastetta voidaan pelata riippumatta yrityksen projektijohtamismallista, koska eri malleissa on paljon yhteistä: projektiorganisaatio, riskienhallinta sekä työkäytännöt ja niiden soveltaminen. Yleensä saadaan epätäydellisiä toimeksiantoja, joita pitää täydentää. Projektiympäristö on tyypillinen: faaraon oikulliset toiveet, hyvät ja huonot ajat, onni ja onnettomuus, ilmasto ja Niilin tulvat aiheuttavat muutoksia, joihin on reagoitava neljän pelikierroksen ajan.

Opitaan työssä luomaan muutos

luodaan yhdessä
muutos, taotaan kivet
katedraaliksi

Teemu Arinan johdattelema IT-kouluttajien tilaisuus Oppiminen työelämässä 6.11.07 Haaga-Heliassa jäsentyi vuorovaikutteiseksi monipuolisten ryhmätöiden ja asenteita ravistelevan multimediaesityksen myötä. Ryhmissä pohdimme työelämän trendejä ja visioimme parempaa, jota haluaisimme yhdessä luoda. Neljän ryhmän iskulauseiksi muotoutuivat:

• YouTube, MySpace, OurWorld
• Ilo olla
• Löydän aina oikean mestarin
• Älyllä ja tunteella muutoksessa mukana.

Eettinen yritystoiminta ja muutoksen luominen soivat ryhmien vuoropuhelussa.

“Kieli on talo, jossa ihminen asuu”, Teemu Arina siteerasi Heideggeria. Tulevaisuus luodaan itse. Koulu kaipaa vuorovaikutusta ja reflektiota opettajan monologin tilalle.

Teemu Arina kertoi tarinan kuudesta sokeasta miehestä ja norsusta. Kaikki olivat väärässä ja tavallaan oikeassa, jokainen miehistä kuvaili tunnustelemaansa norsun osaa, mutta yksikään ei hahmottanut kokonaisuutta.

Kaikilla työtätekevillä on velvollisuus unelmoida paremmasta. Pienet muutokset monimutkaisessa järjestelmässä merkitsevät paljon. Kukaan ei ole asiantuntija eikä tulevaisuutta voi ennustaa.

Kuuntelemisen taito on tärkeä, vaikka kokemukset omista ajatuksista kuuluisivat voimakkaimpina. Analoginen malli, jota käytämme vuorovaikutuksessa, rajoittaa ilmaisua; tiedämme enemmän kuin pystymme muille välittämään.

Teknologia vaikuttaa tekemiseen. Kuvitelkaa maailma, jossa olisi Beethoven ilman pianoa, da Vinci ilman sivellintä tai Linus ilman tietokonetta. Tulevaisuuden työ voi olla tyystin toista kuin nykyiset toiveammatit.

Moderni koulujärjestelmä on teollisen ajan tuote. Kokeeko yksittäinen oppija hakkaavansa kiveä tai rakentavansa katedraalia, on sivuseikka. Ihmiset lokeroidaan koulutuksen mukaan eikä huomata heidän monipuolista osaamistaan muilla alueilla. Ihmiset eivät ole koneen vaihdettavia osia, heille ei kannata opettaa “pankkiin” asioita. Parasiitti etsii opettajansa eikä odota, että koulu antaa sen hänelle. “Teknologiat ovat ruumiimme jatke”, Teemu Arina siteerasi McLuhania ja katsoi silmälasejaan.

Erään epäonnistuneen projektin jälkeen projektipäällikkö totesi, että projekti olisi ollut hyvä, jos kaikki olisi mennyt suunnitelmien mukaan. Niin. Tuosta tuli mieleeni 1980-luvun vakuutusmatemaatikko, joka selitti, ettei eläkelaskelmissa ole virhettä, väestö ei vain jostain syystä käyttäydy laskelmien mukaisesti.

Teemu Arina hymähteli, että nykyisin tehdään jopa tutkimusta Web 2.0:sta, joka alunperin oli hype-termi. Puhumme sosiaalisesta mediasta, mutta mitä on epäsosiaalinen media?

Jakaessamme kokemuksiamme verkostossa tuotamme muille metakokemuksia uudella tavalla. Yhteistyö on olennaista – vaikka sitä koulussa kutsutaankin lunttaamiseksi. Olennaista ei enää ole, mitä itse tiedän, vaan keitä on verkostossani, joita voin käyttää hyväkseni. Tässä tarvitaan taitoja, joita ei opeteta missään.

Kirjassa Yritys 2.0 keskustellaan uudesta tavasta tehdä töitä. Kuka tekee innovaation? Post-it-laput syntyivät, kun yritettiin keksiä maailman pitävin liima. Tavoitteeseen ei päästy, mutta saavutettiin jotain muuta.

Homo contextus on yhteenverkostunut ihminen. Oppiminen ei ole muistamista vaan uusien yhteyksien muodostumista. Kai Hakkaraisen mukaan asiantuntijaksi kasvamiseksi pitäisi toimi 10 000 tuntia oman lähikehityksen vyöhykkeen äärirajoilla. Miten tämä onnistuu oppilaitoksen tiukoissa opetussuunnitelmissa, joissa aikaa oppimistavoitteiden saavuttamiseen on yhä vähemmän? Fast food ja slow food, kumman valitsemme?

Jos koulujärjestelmää ei olisi olemassa, millaisia oppimisen tiloja rakentaisit? Korostaisitko vuorovaikutusta vai sisältöjä? Mitä pieniä variaatioita voisit omassa elämässäsi tehdä? Miten luot ideaviruksen, joka leviää kuin rutto? Kirjoitatko sitä varten 500-sivuisen väitöskirjan? Parhaiten verkostossa leviää väite, jota ei perustella loppuun. Täydellinen selitys ei synnytä keskustelua.

Tarina rakkaudesta, kateudesta ja anteeksiannosta

tarina avaa
nappisilmille menneen
eväät tulevaan

Pienet nappisilmät herättivät sunnuntaiaurinkoon, joka kamppasi harmaan päivän pimeän yön. Virvatuli patjojen pomppulinnasta ehti mukaan aamun trikon- ja mahamudra-asanaan ja tutustui yöpöydän kynien käyttöliittymiin surya namaskarin aikana.

Töölön kirkon kellojen helinä lämmitti huurteista asfalttia. Auvo Naukkarinen kertoi alaluokilta tuttua Joosefin tarinaa, tarinaa rakkaudesta, kateudesta ja anteeksiannosta. Miksi nuori polvi ei enää lue Raamatun suuria kertomuksia? Eihän niissä kerrota vain Jaakobista, Labanista ja Joosefista, vieraasta kulttuurista menneenä aikana, vaan meistä itsestämme tämän päivän maailmassa. Osallistuvassa verkostoyhteiskunnassa tunnemme edelleen rakkautta ja kateutta, annamme anteeksi ja tarvitsemme anteeksiantoa.

Minkä tarinan kerrot, kun pieni lapsenlapsi tulee syliisi ja pyytää: “Mummi, kerro, millaista oli ennen”? Kerrothan oman sukusi tarinan, joka liittyy ketjuna suuremman, koko ihmiskunnan tarinan kaareen; itsesi tarinan ilmentymänä tässä ajassa?

Taidolla tulevaan – pirstaleiseen epävarmuuteen

lumihiutale
pirstoo formaalin opin
informaaliksi

yhteistyöverkko
kylvää laatua tiedon
sirpalemereen

Virtuaaliammattikorkeakouluseminaari Tampere-talolla 24.10.07 ravisti yleisöään uusilla ja vanhoilla ajatuksilla, sosiaalisilla verkostoilla, strategioilla ja visioilla, uudenlaisella tavalla oppia. Ehkä kysymyksiä syntyi enemmän kuin saimme vastauksia.

Verkostoyhteistyöllä valinnanvapautta

Esko Ala-Peijari toi seminaariin opetusministeriön terveiset. Verkko-opetuksen kymmenvuotistaipaleen alun hype-vaiheen jälkeen opetuksen ydinprosesseja on tuettu tieto- ja viestintätekniikan avulla. Ministeriö panostaa erityisesti erikoisalojen ja oppilaitosten verkostojen yhteistyöhön.

Valtionhallinnon tuottavuusohjelma painottaa rakenteiden ja prosessien uudistamista tieto- ja viestintätekniikan avulla. Korkeakoulut liukuvat valtion budjetista säätiöihin, yksiköt suurenevat, oppimisprosessit yhtenäistyvät ja palvelukeskukset yhdistyvät sähköisen asioinnin, yhteisten tietojärjestelmien ja teknisen infrastruktuurin avulla. Valtionhallinnon it-tavoitteet selviävät monista lähteistä, mm. “Kansallinen tietoyhteiskuntastrategia vuosille 2007-11” ja “Tietoyhteiskuntakehityksen yhteisten menettelytapojen ja koordinoinnin kehittäminen opetustoimessa“. Visiossa tietohallintoyhteistyö määrittelee käsitteet, prioriteetit, toimintamallit ja rajapinnat, joilla rakennetaan innovatiivisia palveluja.

Miten taataan opiskelijoiden valinnanvapaus? Miten liikkuvuutta lisätään? Esko Ala-Peijari mainitsi nähneensä hetki sitten tilastoja, jotka kertoivat liikkuvuuden kasvaneen vuoden aikana yli sadalla prosentilla. Oliko kyse Virtuaaliammattikorkeakoulun Joustavan opinto-oikeuden asianomistajaryhmän laatimista tilastoista, jotka kuvaavat Virtuaaliammattikorkeakoulun portaalin opiskelijavaihdon kasvua viime vuoden keväästä tämän vuoden kevääseen? Koko valtakunnassa hyväksyttyjen hakemusten määrä on vuodessa kasvanut 118 % ja hyväksyttyjen opintopisteiden määrä 130 %. Valitettavasti portaalin Opintopalvelut, jota IT Moon, nykyinen Uoma on vuosia rakennellut, ei toistaiseksi kerro suoritettuja opintopisteitä, joten niiden kehitystä valtakunnan tasolla voinemme seurata vasta vuosien kuluttua, mikäli muutaman vuoden jäissä ollut järjestelmäkehitys joskus pyrähtäisi uuteen lentoon.

Virtuaaliammattikorkeakoulun valinnat ovat osoittautuneet kestäviksi: opetuksen sisällön kehittäminen yhdessä opettajien kanssa ja johdon tuki ovat keskeisiä. Virtuaaliammattikorkeakoulu on uudistanut opetuksen ja oppimisen rakenteita ja vahvistanut verkostomaista toimintamallia, tiivistänyt opetuksen ydinprosessien tukea, kehittänyt pedagogisia menetelmiä ja toimintamalleja, toteuttanut yhteentoimivat ja yhteiset tietojärjestelmät, luonut tietopohjat ja standardit yhteisille käsitteille sekä tukenut sähköistä asiointia.

Verkko-opetus kaipaa lisää yhteistyötä kirjaston ja tietohallinnon kanssa, pedagogisen perinteen vahvistamista ja sosiaalisia verkostopalveluja. “Ehkä jatkossa nuoriso jää koukkuun Virtuaaliammattikorkeakoulun sivustolle”, Esko Ala-Peijari heitti.

Kaksisuuntainen verkostoyhteistyö

Teemu Arina, verkostossa asuva parasiitti, joka ehkä juuri nyt käyttää sinua oppiakseen, kertoi informaatiomäärän kasvusta ja opitun tiedon merkityksestä tulevaisuudessa. Lukion jälkeen hän päätti, ettei mene korkeakouluun tuhlaamaan aikaansa. Keskustelemalla oppii tehokkaammin kuin kuuntelemalla monologia (broadcast).

Jakamalla saa enemmän kuin panttaamalla osaamistaan. Teemu Arina julisti, että kaikki ideat ovat varastettuja, hänenkään kalvonsa eivät ole hänen vaan kulttuuriperintöä. Tärkeintä on, mitä muut niistä saavat. Verkossa jaettu EU:n konferenssin luento poiki hänelle useita kansainvälisiä esiintymispyyntöjä.

Francis Baconin ajatuksen “Tieto on valtaa” tilalle Teemu Arina tarjoaa omansa “Uuden tiedon ja yhteyksien luominen on valtaa”.

Opetellaanko koulussa tulevaa menneisyyden malleilla? Perustuuko moderni koulujärjestelmä teollisen ajan ihanteille johtajasta ja tämän ohjeita noudattavista alaisista? Muutoksen luovat epästandardilla tavalla toimivat ihmiset. Verkostot elävät jatkuvasti, niiden ilmiöitä ei voi palastella syy-seuraus-suhteisiin – eihän lumihiutalettakaan voi palastella – eikä ihminen ole 1980-luvun aivotutkijoiden mallintama osista koostuva kone.

Oppimistyylit vaihtelevat tilanteen mukaan luokkahuoneesta sosiaaliseen mediaan. Emme opi virkamiestyön kompromissein luoduista parhaista käytänteistä vaan huonoista käytänteistä; oivallamme, että asiat voi tehdä aina paremmin.

Facebookin liiketoiminta perustuu ihmisten yksityisyyden kaupallistamiseen. Jos käytämme vain yhtä tietosanakirjaa, Wikipediaa, ja yhtä hakukonetta, Googlea, vaarana on yksipuolinen käsitys todellisuudesta, koska kaikissa medioissa on mahdollisuus puolueellisuuteen. Toisaalta, onko vaarallista tulla sosiaaliseksi jakamalla tietoa itsestä? Ja toisaalta, Wikipedia takaa ihmisille tasa-arvoisen pääsyn tietoon.

Wikipedian idea ei ole uusi. Palimpsest, jossa vanha teksti pyyhittiin pois – kuin lasten piirtotaulusta – on tunnettu vuosisatoja: vanhan testamentin teksti 400-luvulta on säilynyt 1100-luvulla kirjoitetun tekstin alla.

Bloginkaan idea ei ole uusi. Richard Steelen salonkilehti Tatler ilmestyi jo vuonna 1709. Joillain blogeilla on suhteellisen vähän lukijoita, mutta verkostoissa hyvät ideat leviävät. Kenellä tahansa on mahdollisuus tuoda ideoitaan verkostoon, jos tietää, mitä tekee.

Web 2.0 tarkoittaa alustaa, jossa tehdään eikä vain kuluteta, “2″ merkitsee kaksisuuntaista.Kyse ei ole pelkästään tekniikasta vaan uudenlaisesta toiminnasta. Suljetut oppimisalustat eivät riitä, tarvitsemme näkökulmien alustoja. Kehitys ei etene keskitetysti ylhäältä alas vaan alhaalta ylös: annetaan ihmisten kokeilla erilaisia työkaluja, havainnoidaan heidän toimintaansa ja tuetaan sitä.

Infoähky ei ole kielteistä, se mahdollistaa hahmontunnistamisen. Kokoushuoneissakin tarvitaan ihmisiä, jotka roikkuvat netissä ja kännyssä, koska he huomaavat näkökulmia, joita post-it-lappuihin ja agendaan keskittyneet eivät huomaa. Fragmentaarisessa tietomeressä oma mieli täyttää aukot.

Tietotyö on muuttunut verkostotyöksi. Informaatioyhteiskunnassa korostettiin tietotyöntekijää, nyt verkostoja. Oppiminen syntyy sivutuotteena, ei ulkoa oppien vaan yhteyksissä muihin.

Seredipiteettioppimisen vastakohtana on kouluoppiminen ennalta asetettuine tavoitteineen ja OPSeineen. Ymmärrys syntyy, kun asiaa tarkastelee eri näkökulmista. Parasiittioppimisessa oppija oppii verkon kautta valitsemaltaan opettajalta ilman tämän tietoisuutta tai hyväksyntää asiasta. Toisaalta, perinteisessä opetuksessa vain 15 % opettajista muistaa edes oppijan nimen.

Vanha ja uusi media törmäävät media remixissa, konvergenssikulttuurissa, liiketoiminnan kannibalisoinnissa. Menettävätkö opettajat ja toimittajat työnsä, kun kaiken saa netistä? Teknologiaan sisältyy aina riski; muistammehan 1700-luvun luddiittit, jotka tuhosivat kehruukoneet pelätessään niiden tuhoavan perherakenteet?

Sisältö on vain vuorovaikutukselle jaettu objekti. Jakelukanavat demokratisoituvat ja hajautuvat. Jokainen meistä tietää enemmän kuin pystyy kertomaan – niin kauan kuin emme voi siirtää neuroverkkoa päästä toiseen vaan joudumme viestimään analogisen mallin avulla.

Organisaatiota voidaan tarkastella organismina. Operatiivinen teknologia on suunniteltu tiettyjä prosesseja varten. Sosiaalista teknologia ei kyetä ennustamaan, emme tiedä, miten ihmiset alkavat käyttää teknologiaa. Wiki on hyvä analogia aivoista, se auttaa reflektioiden yhdistämistä ja kristallisointia. Tarvitaan verenkiertoa, sosiaalista verkottumista ja virtuaalikokouksia.

Opettajan tehtävänä on sivistys ja kasvatus, ei sisältö. Uuden webin maailmassa kirjailija on kuollut. Olemme yhdessä älykkäämpiä kuin yksin (we are smarter than me). Homo contextus on yhteen verkottunut ihminen, joka ylittää fyysisen vuorovaikutuksen rajoitteet. Einstein on sanonut: Jos idea ei alussa ole absurdi, sillä ei ole toivoa.

Ammutaan virtuaalisuus alas ja opetellaan kysymään!

Jaana Venkula julisti: Ammutaan virtuaalioppiminen alas! Työaseman ääressä tyhmyys kasvaa, kynä kädessä aistikimara rehottaa. Olemme jysähtäneet varmuuden yhteiskuntaan, jolta pohja putosi viimeistään Neuvostoliiton romahtaessa. Koulutamme kapea-alaisia asiantuntijoita, mutta tieto ei takaa, että kaikki toimii, eivätkä hakukoneet auta ennakoimattomien tilanteiden käsittelelyssä. Asiantuntijuus aiheuttaa hämäräsokeutta. Tieto ei ole tietokoneissa eikä ihmisen järki toimi hierarkkisesti. Meneekö enemmän aikaa atk-järjestelmän kuin potilaiden hoitamiseen?

Epävarmuuden yhteiskunnassa menestyy, kun tekee laadukkaasti sen, minkä tekee. Ajatteleminen on tekemistä. Tieto löytyy verkosta vain, jos itsellä on kysymys. Tiedon tulvasta on turha puhua, jos puuttuu valintakyky, kyky kysyä.

Tarvitaan uusia järjenkäyttötapoja, kysymistä vastaamisen sijaan. Instituutioiden tärkeimmät tietolähteet ovat alhaalla, ei johtajilla ja rehtoreilla. Kun kaikki ratkaisut ja uudet innovaatiot luodaan yhdessä, ketään ei tarvitse sitouttaa. Eettiset toimintatavat muuttavat toimintaa, ei arvokeskustelu. Kalvosulkeisissa ei ole väliä, mitä kuulijat tekevät, mutta aidossa opetustilanteessa kuulijoiden reaktiot kuljettavat vuorovaikutusta.

Meidän pitää oppia kysymään, tuntuuko oikealta tai väärältä. Kaikkialla työpaikoilla ihmisistä tuntuu, että ei mene oikein. Emme elä virtuaaliverkostoissa vaan olemme verta ja lihaa, mutta moniko uskaltaa sanoa ääneen “tämä ei tunnu oikealta”? Ihminen jaksaa paljon, mutta ei toimia etiikkaansa vastaisesti.

Lopuksi Jaana Venkula neuvoi: Tiskatkaa käsin, haravoikaa tavallisella haravalla, haistelkaa, maistelkaa. Lisätkää kysymisen rohkeutta, silloin yleisö pääsee pidemmälle kuin puhuja. Rakastamisella ja kysymisellä on yhteys, mikä näkyy juutalaisessa kasvatuksessa, joka sallii lasten kysyä jatkuvasti.

Tietoiseen verkostoyhteiskuntaan osaamista arvostaen

Marita Aho Elinkeinoelämän keskusliitosta puhui innovaatioympäristöstä ja osaamisesta. Toimintaympäristö ja liiketoiminta ovat muuttuneet sosiaalisten verkostopalvelujen myötä telefax-ajasta. Teknologia mahdollistaa maantieteellisten raja-aitojen kaatamisen ja uudenlaisen kansainvälisen kilpailun ubiikkiyhteiskunnassa, jossa ei enää ole turvallista toimialaa.

Tarvitsemme ihmisiä, jotka kyseenalaistavat nykyiset palvelut ja tuovat esiin elämää helpottavia ja työpaikkoja luovia uusia mahdollisuuksia. Menestyksen elementit ovat ihminen, prosessit ja tekniikka, uusiin teknologioihin pohjautuvat tuotteet ja palvelut sekä prosessit, joissa tunteet ovat mukana. Tekniikka on vain apuväline, mutta sitä kehittämällä voidaan löytää uusia ja erilaisia tapoja ajatella ja toimia. Mallien piirtäminen on helppoa, mutta kyse on isoista haasteista, kun opitaan uuteen, pois vanhasta.

Marita Ahon visiona on tietoinen verkostoyhteiskunta, jossa tiedon hyödyntäminen on hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn lähde. Suomen tärkein luonnonvara ovat ihmiset ja heidän henkinen pääomansa. Tarvitsemme monipuolista osaamista ja uusia yhdistelmiä, mutta myös keskittymistä ja perustutkimusta.

Meidän pitäisi arvostaa osaamista eikä tutkintoja. Suomalaiset yritykset rahoittavat henkilöstökoulutustaan miljardilla eurolla vuodessa. Suomen pitäisi olla osa osaamisen kehittämisen markkinaa eikä vain monikansallisten yhteisöjen markkinaan sopeutuja.

Osaamisen mittaaminen ei saa olla itseisarvo vaan mahdollisuus kehittyä. Epävarmuuden maailmassa elinkeinoelämä ei voi antaa tarkkoja määritelmiä, millaista osaamista tarvitaan, eikä tällainen määritelmä säilyisi muuttumattomana pitkään. Koulutukseen tarvitaan ketteryyttä, ihmisen työurahan pyrähtelee uudella tavalla. Työelämän tarpeiden seuraamisen lisäksi koulutuksen pitäisi kehittää ja luoda uutta yhdessä työelämän kanssa.

Sosiaalisessa mediassa informaalisti ylösalaisin

Tere Vadén puhui sosiaalisesta mediasta ja informaalista oppimisesta. Platonin valtio, johon kuului kuningas, sotilaita ja työläisiä, pysyi stabiilina ja harmonisena. Informaation kulkua rajoitettiin ja runoilijat ja muut taiteilijat suljettiin valtion ulkopuolelle.

Nykyiset organisaatiot ovat kuin Platonin valtiot: hierarkkisia rakennelmia, joissa informaation kulku on rajoitettu ja päätökset kulkevat ylhäältä alas, kuten formaalissa oppimisessa. Tere Vadén kertoi 12-vuotiaista tytöistä, jotka päivät roikkuivat netissä, mutta kysyivät vanhemmilta neuvoa koulutehtävissä. Näiden vastaus “Mikset katso wikipediasta?” ällistytti heitä. Voiko sieltä katsoa koulutehtäviin liittyviä asioita? Tytöt olivat kasvaneet ammattioppilaiksi eivätkä osanneet kytkeä vapaa-ajan monipuolisia tiedonhakutaitojaan kouluasioihin.

Sosiaalinen media mahdollistaa sosiaalisen yhteistyön. Esim. YouTubessa on lukuisa määrä laadukkaita opetusvideoita lähes mistä tahansa asiasta, jopa opetusvideon tekemisestä ja sosiaalisen median merkityksestä oppimiselle.

Maailma on kaksinkertaisesti ylösalaisin. Nuoret käyttävät nettiä enemmän kuin vanhemmat. Formaalissa oppimisessa vanhemmat opettavat nuorempia, mutta asioita opitaan informaalisti, koulun ulkopuolella yhä enemmän. Ensimmäiset aallot alkavat näkyä: olemme liian vanhoja, osaamme liian vähän ja se, mitä osaamme, on irrelevanttia.

Disorganisaatiot nousevat organisaatioita tärkeämmiksi; harrastelijat kehittivät mikrotietokoneen ja organisaatiot ottivat sen käyttöön. Työskentelemme ja elämme yhä enemmän disorganisaatioissa. Tyypillinen koulun koetilanne on täydellinen vastakohta disorganisationaaliselle tietotyölle, jossa ihmiset toimivat jatkuvasti sosiaalisessa vuorovaikutuksessa keskenään. Opetammeko koulussa täsmälleen väärää asiaa? Oppiminen voi olla yhdessäolon sivutuote kuten Kanzi-simpanssilla, joka oppi englannin kielen kuin vahingossa elämällä yhdessä englantia puhuvien ihmisten kanssa.

Käytännössä koko internet pyörii vapaassa ohjelmistossa, Wikipedia vie markkinan tietosanakirjoilta. Milloin joku vie markkinan opettajilta? Mistä saadaan ihmiskasvoinen kouluoppiminen? Voimme viedä oppimismateriaalit ja vuorovaikutuksen verkkoon, mutta kun teemme tai fasilitoimme, olemme aina tiellä.

Ovatko formaalin oppimisen instituutiot avoimia? Voimmeko mennä korkeakoulun luokkaan puhumaan? Emme. Meidän pitää varata tila ja osoittaa sille maksaja. Emme voi perustaa blogia tai wikiä korkeakoulun sivustolle, koska joku voisi kirjoittaa sinne jotain ikävää. Kuka on vastuussa wikipediasta? Ei kukaan. Jos linux on rikki, ei kukaan vastaa eikä kenellekään voi valittaa – paitsi linux-yhteisölle.

Lopuksi Tere Vadén totesi: “Jos oppii käyttämään tietotekniikkaa hyvään, oppii käyttämään sitä myös pahaan.”

Autenttisesti uuden sukupolven osaamiseen

Irja Leppisaari ja Leena Vainio tutkivat autenttisen verkko-oppimisen uusia haasteita ammattikorkeakouluopiskelussa. Autenttisuus tuo opetukseen todelliset työelämän ongelmat, tutkivan otteen, keskustelun oppijayhteisössä sekä oppijan valtauttamisen. Virtuaaliammattikorkeakoulun DIGMA-materiaalipankin sisällön arvioiminen Herringtonin, Oliverin ja Reevesin autenttisen opimisen yhdeksän elementin valossa ei ole mairittelevaa: materiaalit ovat tekstipohjaisia eikä niistä voi päätellä reflektiota tai arviointia. Ne ovat edellisen sukupolven tuotteita, syntyneet vuosina 2004-06, eikä niitä pitäisi arvioida tämän päivän web 2.0:n maailmassa. Monipuolinen oppiminen syntyy monipuolisesta materiaalista, infoähkyn sirpaleisesta tiedosta.

DIGMAn staattisen materiaalin lisäksi ammattikorkeakouluissa on runsaasti verkko-opintoja, joista parhaita opiskelijat esittelivät yhdessä opettajien kanssa Korkeakoulujen arviointineuvostolle ja samalla reflektoivat omaa osaamistaan. Autenttisuuden edistäminen haastaa mm. pedagogiset toimintamallit ja verkko-ohjauksen.

Onko virtuaaliopetus erillinen kehitettävä asia vai osa opetuksen kehittämistä? Miten päästään uuden sukupolven tasolle virtuaaliopetuksen hyödyntämisessä? Oppimisalustojen virtuaalisissa luokkahuoneissa opettaja on edelleen se, joka puhuu.

Tulevaisuus yhteistyöverkostoissa

Marja Rautajoki ja Lena Levander pohtivat dialogissaan Virtuaaliyliopiston ja Virtuaaliammattikorkeakoulun yhteistyötä ja tulevaisuutta. Virtuaaliammattikorkeakoulu sulautuu osaksi virtuaaliyliopistotoimintaa, verkostot kansainvälistyvät, tieto- ja viestintätekniikan käyttö arkipäiväistyy ja informaalista oppimista tuetaan. Korkeakouluille kehitetään yhteinen verkko-oppimisen portaali ja sähköinen asiointi.

Yhteistyöverkostot ovat tärkeitä, samoin opiskelijoiden tarpeet ja palaute. Erillistä virtuaaliopetuksen kehittämisyksikköä tarvitaan seuraamaan uuden teknologian kehitystä ja sen sovellusmahdollisuuksia korkeakouluopetuksessa.

Etsikkoaika jatkuu

etsikkoaika
kutsuu, kuiskaa nimesi
kuuntele, kuulet

Etsikkoaika tulee silloin kun tulee ja jatkuu niin kauan kuin on elämää, Jorma Heimonen julisti Töölön kirkossa. Se voi tulla elämän käännekohdissa tai vaikka aamu-usvassa verkkojen nostossa. Ihminen kuulee kutsun ja vastaa – tai sitten ei.

Saarna (Luuk 19: 41-48) alkoi raflaavasti tarinalla parista evankelistasta, jotka muinoin hämmensivät satakuntalaisia koululaisia laulamalla ja puhumalla kaidasta ja laveasta tiestä. Nuorten olisi oitis pitänyt valita näiden teiden välillä tai heidän etsikkoaikansa menisi ohi. Tarina konkretisoitui, kun Jorma Heimonen astui alas saarnastuolista laulamaan Mikko Salmen ja kitaran kanssa kaidasta ja laveasta tiestä.

Haltija toteuttaa toiveesi

laulu helisee
kirkkosalissa, hirsi
pysyy silmässä

kivi herättää
sukupolvet tanssimaan
nettimaailmaan

Sastamalan keskiaikainen Pyhän Marian kirkko tarjosi Vammalan Vanhan kirjallisuuden päivien kävijälle perjantai-iltana Vammalan Kamarikuoron Kesäyön konsertin ja sunnuntaiaamuna messun ehtoollisineen. Kamarikuoron vieraana oli lauluryhmä Pekingistä, joka lauloi väliajan jälkeen kaksi kiinalaista kansanlaulua, rakkaudesta ja koti-ikävästä.

Sastamalan keskiaikaisen kirkon akustiikka on ihailtava.

Sunnuntain teksti käsitteli armahtamista (Luuk. 6: 36-42). Rovasti Hannu Kilpeläinen konkretisoi aihetta vanhalla tarinalla miehestä, joka kohtasi haltijan. Haltija lupasi täyttää miehen toivomuksen sillä ehdolla, että miehen palvelija saisi samaa hyvää, mitä mies itse saisi, kaksinkertaisen määrän. Mies mietti, mitä toivoisi, mutta muistaessaan, että palvelija saisi saman tuplana, hän synkistyi. Lopuksi hän toivoi toisen silmänsä sokeaksi. Silmäpuolena hän ei kadehtisi täysin sokeaa palvelijaansa.

Kirkkoa ympäröivä hautausmaa tarinoi pitkästä paikallishistoriasta. Tuttu sukunimi veti puoleensa: rovasti Karl Emil Bergroth. Paikkakuntalaiset Sastamalan Wanhassa Pappilassa ja läheisessä Aittakahvilassa kertoivat, että rovasti Bergroth oli toiminut Karkun seurakunnan kirkkoherrana vuosina 1896-1940, vaikuttanut Sastamalan kirkossa ja asunut pappilassa, samassa, joka nyt tarjosi ystävällisen yösijan saunoineen ja uimarantoineen.