IT-historiaa lahden tuolla puolen

Neuvosto-Viron
outo mennyt maailma
puhuttaa yhä

kehitys vailla
tekijänoikeutta
poikii unelmaa

Hetkyn Global Clubin 10-vuotisjuhlien avajaisseminaarissa tutustuimme Tekniikan museon tarinoihin ja kuulimme atk-töistä Neuvosto-Virossa. Linnar Viik Obama-paidassaan kiiruhti seitsemän lauttaan, joten luvattu kahvitarjoilu siirtyi hänen esityksensä jälkeen. Hän kertoi, tällä kertaa Suomeksi toisin kuin Global Clubin tilaisuudessa vuonna 2006, opiskeluajoistaan TKK:lla ja ensimmäisistä kosketuksistaan tietokoneisiin.

Suomen televisio toi Thunderbirds-nukkemaailman malliksi tietokoneiden tekemiseen ja Commodore 64 teki Linnar Viikistä koulutovereiden silmissä “kovan jätkän”. Niinpä viron kielen ja kirjallisuuden opinnoista haaveileva rakastunut nuorukainen löysi itsensä Tallinnan Teknillisestä korkeakoulusta opiskelemasta atk-alaa. Hän oli ensimmäinen Leningradin konsulaatin Tallinnan osastolla, joka sai oleskeluluvan Suomessa. Opiskeluaikanaan hän seilasi usein Suomenlahden yli kahden maailman välillä. Molemmissa hän sai huomata, miten mahdotonta ihmisten oli uskoa siihen, mitä hän teki lahden toisella puolella.

Neuvostoliitossa uskottiin teknologian ja insinööritieteiden johtavan unelmien täyttymykseen, mutta ihmistä ne eivät voineet muuttaa. Neuvosto-Viron kasvattina Linnar Viikin matematiikan osaaminen oli korkeammalla tasolla kuin hänen opiskelutovereittensa. Niinpä hän paitsi kopioi Suomen televisio-ohjelmia Neuvosto-Viroon myös opetti iltaisin suomalaisille opiskelijatovereilleen matematiikkaa.

Tõnu Liik, nykyinen AS Tallink Groupin CIO, kertoi, miten Neuvosto-Virossa yhdistyi paratiisi ja helvetti. Vuosina 1978-85 hän toimi Algoritmin palveluryhmän johtajana, ja siirtyi sen jälkeen laitteisto-osaston johtajaksi Valtionvarainministeriöön, joka tarjosi nuorelle perheelle työsuhdeasunnon.

Neuvosto-Viro oli suljettu yhteiskunta, jossa pärjäsi, kun ei kritisoinut valtiota. Kirjat olivat niin halpoja, että niitä saattoi ostaa miten paljon halusi miettimättä niiden hintaa. Ihminen saattoi tehdä itseään kiinnostavia töitä, vaikkei niistä olisi poikinut konkreettisia tuotoksia. Toisaalta tuottavuus ei välttämättä nostanut palkkaa.

Neuvostoliitossa ei ollut tekijänoikeuslakeja, joten kaikkea, mitä sai käsiinsä, sai käyttää vapaasti. Kopiokoneita valvottiin, mutta ei tietokoneita. Keskustietokoneilla oli samanlainen arkkitehtuuri kuin IBM:n koneilla ja IBM:n käyttöjärjestelmät pyörivät niissä. Asennusprosessin aikana oli tavallista, että keskusyksikköön jouduttiin vaihtamaan sadasta kahteensataan mikropiiriä, jotta koneet saatiin toimiviksi. Tõnu Liik sanoi muistavansa yhden kerran, jolloin kone kykeni ilman muutoksia ajamaan oikein ainakin alustavat testit.

Keskuskoneaikakausi ohjelmistoineen loppui samalla kun Neuvostoliitto ja ohjelmistoja käyttäneet yritykset. Neuvostoaikaiset tietokannat luonnollisesti pyörivät edelleen uusissa sovelluksissa.

Yleisöstä kysyttiin, miten elämä kahdessa erilaisessa järjestelmässä on muuttanut Tõnu Liikin arvomaailmaa. Hetken mietittyään hän totesi, ettei mitenkään. Hän työskenteli numeroiden parissa, joten hänen ei tarvinnut ottaa kantaa järjestelmään, vaikka ei hyväksynytkään kaikkea, mitä tapahtui. Olennaisempaa hänen mielestään oli, että Neuvosto-Virossa ihmiset tiesivät menettäneensä itsenäisyytensä. Tämä tieto kulki isältä pojalle ja eli voimakkaasti jokaisessa virolaisessa. Kutsuttiinko tilannetta miehitykseksi tai oliko sosialismia enemmän tai vähemmän, ei hänelle ollut olennaista.

Illan päätteeksi Harry Piela Global Clubin isännistöstä kertoi viestintämuseohankkeesta sekä Suomen Tietojenkäsittelymuseoyhdistyksestä Jyväskylässä.

Sosiaalinen nukketeatteri laineilla

sosiaalinen
media ui, sukeltaa
oppijan arkeen

yhteisöllinen
jaettu tieto kasvaa
tuottaa hedelmää

IT-kouluttajien seminaari “Sosiaalinen media oppimisprosessissa” keräsi pienen yhdistyksen jäsenmäärästä ennätyssuuren, neljänkymmenen viiden hengen osallistujajoukon. Matkanjohtajana en enää en tyytynyt edullisiin tilatakseihin vaan varasin Vikingin luotettavan bussin kuljettamaan meitä hotellille, oopperaan ja takaisin satamaan. Viking XPRS tarjosi meille laadukkaat kokoustilat upeine maisemineen, viihtyisine aulatiloineen ja kahvi-tee-hedelmä-tarjoiluineen. Tutustuimme toisiimme ryhmätöissä alustusten lomassa. Aluksi IT-kouluttajien puheenjohtaja Tarmo Toikkanen esitti sosiaalisen median määritelmän ja minä kerroin kokemuksiani sosiaalisesta mediasta opetuksessa: opiskelijaryhmän asiakasprojektista sosiaalisen median välinein, matkailun kurssista Ning-pienyhteisössä, sosiaalisen median välineiden linkittämisestä oppimisalustalle, opettajan ja opiskelijoiden blogeista, yhteistyöstä Google.docsissa sekä asiantuntijaverkoston löytymisestä LinkedInissä. Tämän jälkeen osallistujat seitsemässä ryhmässä tutustuivat toisiinsa ja muodostivat käsityksen ryhmänsä sosiaalisen median käyttökokemuksista. Kun ryhmätyö oli purettu, Tarmo Toikkanen johdatti seminaarin kirjassamme käsiteltyihin sosiaalisen median aihealueisiin, jonka jälkeen osallistujat muodostivat uudet seitsemän ryhmää ja ihmettelivät, mitkä välineet kuuluvat tai eivät kuulu sosiaaliseen mediaan ja miksi. Viking XPRS kaarsi jo Tallinnan satamaan, kun Tarmo Toikkanen esitteli esikyselyn tulokset sosiaalisen median välineiden tuntemuksesta.

Tieto Virossa

Meriton Grand Hotellin runsaan buffet-lounaan jälkeen Tieto-konsernin edustaja Marek Põldeots kertoi meille Tiedon toiminnasta Tallinnassa, IT-markkinoista ja koulutuksesta. Jatkuva osaamisen kehittäminen on ICT-alalla välttämätöntä. Tähän Tiedossa käytetään itseopiskelua sekä tiedon jakamista ryhmissä, mikä edellyttää ryhmien oikeanlaista muodostamista. Scrum-menetelmää on käytetty menestyksellä, vaikka se on haasteellinen projekteissa, joissa kustannukset ja aikataulu on kiinnitetty.

Tietolaisilla on henkilökohtaiset opiskelubudjetit, joiden käytöstä he voivat kohtalaisen vapaasti päättää. Kaikki eivät hyödynnä niitä, mutta mahdollisuus on kaikille tarjolla. Tiedon henkilöstön koulutustausta on Tarton yliopistossa tai Tallinnan teknillisessä yliopistossa, joissa valtaosa opiskelijoista maksaa itse opintonsa. Ammattikoulu ei riittäisi pohjakoulutukseksi Tiedon ohjelmoijille tai systeemisuunnittelijoille. ICT-alan opiskelijoita houkutellaan liian helposti kesken opintojen työelämään, mutta Tieto-konserni vaatii uusilta työntekijöiltään vähintään kahden vuoden työkokemusta.

Kolme vuotta vanhan kyselytutkimuksen mukaan 18-vuotiaiden virolaisten mielestä ICT-ala on suosituin heti liiketalouden jälkeen.

Viron ICT on kansainvälisesti mitattuna pitkällä erityisesti julkishallinnon online-palveluiden saatavuudessa. Sen sijaan tutkijoiden ja insinöörien määrässä samoin kuin oppimisjärjestelmien laadussa Viro sijoittuu heikommin. Palkkojen vuosikasvu on Viron Tiedossa muutaman vuoden ollut viidentoista prosentin luokkaa. Nyt laman syleilyssä työntekijät tyytyvät nollakasvuun ja ovat onnellisia, että heillä on töitä.

Virtuaalinen nukketeatteri

Perjantain ohjelmaputki huipentui Kansalaisfoorumin Second Life -kouluttajien johdattamaan veneretkeen EduFinland-saaren esitysdiojen ääreen. Avatarten tuunaamiseen meni turhan paljon aikaa niin, että varsinaisesta Second Life -koulutuksesta kuulimme vain kouluttajan kymmenen käskyä, jotka sopisivat kenelle tahansa verkkokouluttajalle – tai perinteiselle kouluttajalle. Seminaariin osallistujista muutamat ilmeisesti näkivät “nukketeatterin” ensimmäistä kertaa ja ihmettelivät näköhavaintoaan ja sen reaalielämän vastinetta, samoin sitä, mitä olennaista uutta avataret toisivat oppimisprosessiin.

Oopperaa ja valkosipulia

Illalla virolaisen säveltäjän Erkki-Sven Tüürin fasismia vastustava Wallenberg-ooppera kontrasteineen herätti keskustelua, joka jatkui vielä ravintola Balthasarin valkosipuliannosten äärellä ja hotellin aulassa.

Vinkkejä sosiaalisen median käyttöön

Lauantaiaamun avasi sosiaalisen median pioneeri Anne Rongas, joka kertoi kesken ikänsä vaihtaneensa ammattia sikojen ja viljan kasvattamisesta Kotkan aikuislukion 17-70-vuotiaiden kasvattajaksi. Tuutorointiblogit helpottavat hajaseudun yksinäistä opiskelua, mutta opettajan työkin on yksinäistä umpihangessa vaeltamista. Kollegat, verkko ja opiskelijat ovat voimavara, joka tarjoaa apuaan koska tahansa – paitsi ehkä kolmen ja kuuden välillä aamuyöstä.

Anne Rongas rytmitti alustuksensa neljään teemaan:

• yksinäinen opettaja – opettajaverkosto
• ketteriä välineitä
• pedagogisia oivalluksia
• jakamisen eetos.

Näistä jokaisesta hän kertoi viisi minuuttia omia ajatuksiaan, jonka jälkeen saimme pari minuuttia miettiä omia oivalluksiamme ja sitten neljä minuuttia jakaa niitä vierustoverimme kanssa.

Anna Rongas muistutti, ettei opettaja voi odottaa välineiden käyttöönotossa sitä, että osaisi kaiken, vaan hänen pitää lähteä kokeilemaan ja varautua matkalla tuleviin vaikeuksiin. Siirtyminen copy-paste-opiskelusta yhteisölliseen oppimisprosessiin, jossa oppilaat innostuvat luomaan novelleja ja runoja ryhmätyönä, on mahtavaa. Oppiminen on aina prosessi, johon kuuluu lähtökohta, matka välineineen sekä maali.

Sosiaalisen median viidakossa RSS-syöte ja kaveriverkosto ovat viidakkoveitsiä; aina löytyy joku, jolta kysyä, mikä toimii tässä tilanteessa. Erilaiset olemassaolon tasot sulautuvat yhteen Sometussa ja Vinkkiverkko kutsuu yhteiskehittelyyn. Sähköpostia pyritään välttämään, avoin ui suljettuun. Liitutaululle kirjoitetun voi kuvata kännykkäkameralla, viedä Flickriin ja ohjata tageilla kurssin sivuille. Nettivideota kunnanvaltuuston kokouksesta voi käyttää monissa oppiaineissa. Kahden kilon siika -pilkkivideo on esimerkki avoimesta informaatiosta, joka tuottaa uutta informaatiota. Erilaiset ihmiset näkevät yhdessä erilaisia ratkaisuja ja saavat oivalluksia, tukevat ja innostavat toisiaan.

Eräs seminaariin osallistuja epäili, ettei hänen työnantajansa anna viedä oppimismateriaaleja avoimeen verkkoon. Tähän Anne Rongas totesi, että työnantaja, joka kieltää avoimen verkostoitumisen, voi menettää osan työntekijöistään.

KP-Lab ja sosiaalinen media

Merja Bauters Metropoliasta kertoi sosiaalisen median käyttökokemuksistaan KP-Lab-projektissa, viisivuotisesta neljäntoista maan EU-hankkeesta. Hankkeessa tavoiteltiin oikeita työelämä-caseja eikä simuloituja. Trialogisen lähestymistavan mukaan ryhmissä kaikki osallistuvat tiedonrakenteluun, jonka tuotos materialisoituu esimerkiksi monistenipuksi tai Google.docs-tiedostoksi.

Mikä saa ihmiset kokemaan, että tuotos on yhteinen? Miten tehdään yhdessä? Monivälitteisyydessä työkalut tekevät prosessin näkyväksi ja mahdollistavat yhteisöllisyyden. RSS-syötteet ja tagit ovat perusoletus, jota ilman yhteisöllinen prosessi ei onnistu. Olemassa olevat välineet kuitenkin hajauttavat kokonaiskuvaa. Yrityspartnereiden vuoksi käytetään myös suljettuja ympäristöjä.

KP-Lab-projektin elementtejä ovat oikeat työelämäprojektit, yhteisöllisyys palasiksi jaetun ryhmätyön sijaan sekä tutkijoiden vuorovaikutus jo prosessin aikana. Välineinä käytetään mm. kontekstualisoitua note-editoria, Google.docsia nopeatahtiseen kirjoittamiseen ja wikiä hitaampaan, iteratiiviseen kehittelyyn. Reflektiivinen välittyneisyys syntyy tageilla ja semanttisella haulla. Jos asiat tehdään liian vaikeiksi, ne eivät enää ole hyödyllisiä.

Pelikortit

Leivostauon jälkeen Irmeli Pietilä ohjasi meidät yhteisölliseen työskentelyyn sosiaalisen median käyttöönottoa ideoivalla pelillä, jota varten hotellin aulassa leikeltiin pelikortteja edellisenä iltana pikkutunneille asti.

Kukin ryhmä otti yhden korttipakoista, ryhmitteli välineet niiden tarjoamien toimintojen mukaan yhteisöiksi, blogialustoiksi jne. Ryhmän jäsenille tuntemattomat kortit siirrettiin syrjään. Kun kaikki kortit olivat pöydällä, ryhmä valitsi niistä viisi tärkeintä, joista sosiaalisen median käytön voisi aloittaa.

Loppupaneeli

Paluumatkalla laivan kokoustilassa alustajista muodostettu paneeli yleisöineen kokosi seminaarin antia. Seminaarissa kohtasimme “livenä” monia, jotka ennen seminaaria olivat meille vain nimiä sähköpostissa, laskulla tai iltaohjelmien tilauksissa, muutamia, joiden kanssa olimme toimineet sosiaalisessa mediassa, muttemme kohdanneet kasvokkain.

Paneelissa keskustelimme mm. opettajien yhteisyydestä kollegojen, opiskelijoiden ja verkoston kanssa, sosiaalisen median pedagogiikasta, blogitekstien tuottamiseen kuluvasta ajasta, afrikkalaiselle projektille suositeltavista välineistä sekä Virtuaaliammattikorkeakoulukonseptista ja tulevaisuudesta.

Aikavaras varastaa

kiire pahenee
aikavaras varastaa
työn urho uupuu

TTL:n Hetkyn ITU-kerhon 4.3.09 iltatilaisuuden “Aikalisä! Miten saan aikani riittämään kaikkeen tarpeelliseen” nimi lupasi niin paljon, että toipilaana taitoin matkan ratikalla Töölöstä Ruoholahteen – enkä enää harmitellut liikuntatunteja, jotka tilaisuuden vuoksi jouduin jättämään väliin.

Eläkkeellä jo kahdeksatta vuotta oleva Göran Lindgren ravisti turhat odotukset heti kättelyssä vakuuttamalla, ettei aiheeseen ole yleispätevää lääkettä. Aikaa on, sen käyttö on priorisointikysymys.

Kalvoilla vilahtelivat elämän aikasegmentit, kiire ja touhu, hyvä ja paha stressi sekä työn ruuhkautuminen, joka estää tekemästä työtä hyvin. Aiemmin työmarkkinoilla tavoiteltiin työn ja perhe-elämän yhteensovittamista, mutta nyt sekin tuntuu haihtuvan utupilven tavoin.

Göran Lindgren kuvasi eläkeläisen arkeaan: lasten perheet ovat lähellä, joten aika kuluu heidän tukemisessaan, koiran ulkoilukaverina sekä niissä konsulttitöissä, jotka edelleen tuntuvat kiinnostavilta.

Organisoitumattomuus on asiantuntijaorganisaatioille tyypillistä. Hyvänä aikana se toimii, huonona aikana muodostaa ongelman. Byrokratiahan ei ole vain pahasta.

Motivaatio on sisäsyntyinen, johtajan tehtävä ei ole motivoida alaisiaan, mutta työyhteisön pitäisi luoda motivoitumisen edellytyksiä, joista tärkein on onnistumisen tunne. Siihen jokaisella on oikeus.

Ongelmia syntyy, jos työnantaja ei ymmärrä henkilöstössä piilevää osaamista, koska ihmiset itse eivät tule kertomaan omasta osaamisestaan. Työnantaja on vastuussa työkuormituksesta. Japanissa työpaineiden vuoksi itsemurhan tehneen työntekijän omaiset haastoivat työnantajan oikeuteen ja tämä tuomittiin kuolemantuottamuksesta.

Työuupumusta nimitetään usein loppuun palamiseksi, mutta mikäänhän ei ole palanut loppuun: ihmisen kaikki energia vain on sitoutunut työhön ja vienyt voimat niin, ettei ihminen jaksa edes nousta sängystä ylös. “Puhukaa, ette te siihen kuole!” Göran Lindgren kehotti. “Puhumattomuuteen kyllä kuollaan.”

Yksilön voimavarat nousevat nelikentästä: parisuhde, perhe, työ sekä ihminen itse, ystävät ja harrastukset. Parisuhde on eri asia kuin perhe ja sitä pitää hoitaa, ettei tyhjän pesän vaiheessa huomaa jakavansa kotiaan vieraan ihmisen kanssa – eikä työn loppuminen eläkeiässä tai aiemmin eri syistä saisi tulla kenellekään niin, ettei hän olisi siihen varautunut.

Ratkaisuksi aikavarkaiden torjumiseen Göran Lindgren tarjosi jämeryyttä, positiivista aggressiivisuutta, oikeutta itsekkyyteen, taitoa sanoa “EI”. Ihmisen pitää pitää itse itsestään huolta. Jämeryyden rakennusaineiden ytimen muodostaa itsetunto. Osaaminen – haasteellisuus -ulottuvuuksien diagonaalilla virtaa flow, työn imu, jota ahdistuksen ja ikävystymisen sijaan jokaisen pitäisi tavoitella.

Selkeimmän reseptin aikavarkaisiin Göran Lindgren paljasti tilaisuuden lopulla tärkeä – kiireellinen -nelikentällä: kun tehtävät luokitellaan nelikenttään, niin ne, jotka eivät ole tärkeitä eivätkä kiireellisiä voidaan unohtaa.

Olisiko tuolla reseptillä tämä blogiteksti jäänyt kirjoittamatta?

Muistan 1980-luvun puolivälin Time/System-koulutuksen, jonka perintönä kirjahyllyssäni komeilee vieläkin viisitoista mustaa vuosiarkistomappia. Tuolloisessa koulutuksessa kehotettiin unohtamaan kaikki ei-tärkeät tehtävät. Niin, miksi kiireelliset työt pitäisi tehdä, jos ne eivät ole tärkeitä?

Etiikkaa tietojenkäsittelyn opettamiseen

tavoitteletko
universalismia
vai mielihyvää?

miten toiminta
vaikuttaa muihin, kysy
kun teet päätöksen

eettinen herkkyys
roolinotto auttavat
laajaan ratkaisuun

TTL:n Tietojenkäsittelyn etiikan opettamisen seminaarin 29.9.2008 aluksi toiminnanjohtaja Robert Seren pohdiskeli virtuaalimaailman ja todellisen maailman häiriytymistä sekä yritysmaailman epävarmuutta, ja muistutti TTL:n roolista etiikan ohjeistuksessa.

Tero Vartiainen Turun kauppakorkeakoulusta ja Jyväkylän yliopistosta pohdiskeli teknologioiden muovautuvaisuutta ja sitä, ettemme vielä ole nähneet kaikkea yhteiskuntaamme sulautuvasta tietoteknologiasta. Geeni-, nano- ja neuroteknologioiden yhdistyminen synnyttää uusia ilmiöitä. Kaikki tietojenkäsittely palautuu kuitenkin Turingin universaalikoneeseen, mikä johtaa normityhjiöön ja käsitteellisiin sekaannuksiin.

Tietojärjestelmä koostuu ohjelmistosta ja ihmisistä ja on aina alisteinen suuremmalle systeemille kuten toimialalle. Palveleeko tietojärjestelmämme terveydenhoitoa vai armeijaa? Saavutetaanko automatisoinnilla resurssien säästöä tai irtisanomisia? Miten reagoidaan ulkoa tulevaan sääntelyyn?

Ohjelmiston mittaamiseen laadittu kaavio, joka kuvaa laadun osatekijöitä sekä ohjelmiston ulkoisia, käyttäjälle näkyviä osioita, on täynnä eettisiä arvoja. Perinteisesti ajatellaan, että teknologia on vain väline. Välineet ovat kuitenkin ihmisten luomia. Etiikan pitäisi paljastaa arvoja tietojärjestelmän suunnittelusta, toteutuksesta ja käytöstä.

Tero Vartiainen esitti Airaksisen ammatillisen viitekehyksen ja totesi tietojenkäsittelijän toimivan asiakkaan ja työnantajan hyväksi, jolloin hänellä sinänsä ei ole ammattiin liittyviä arvoja. Yleisöstä muistutettiin Airaksisen näkemykseen kohdistuvasta kritiikistä.

Aikuisopiskelija on töissä ja opiskelemassa samanaikaisesti. Nostetaanko eettiset kysymykset esiin muun opiskelun ohella vai pitäisikö etiikkaa opiskella erikseen? Projektioppimisessa yhteisöllinen reflektointi voisi nostaa esiin eettisiä kysymyksiä. Jos projektioppimisessa olisi mukana liike-elämän edustajia, opiskelijoita ja opettajia, niin opiskelijat voisivat jopa välittää kriittistä ajattelua liike-elämään.

Tutkija Ian Soodley Queenslandin teknisestä yliopistosta esitti loistavasti ja vuorovaikutteisesti, mistä opettajien it-etiikan malleissa on kysymys. Hän piirsi kaavion, jossa näkyi perinteinen tietojärjestelmäkehitys ja uusi tietotekniikka avoimine lähdekoodeineen, insinööritieteet ja mekaniikka, matematiikka ja sosiologia. Hän pyysi ensin meitä piirtämään oman ammattietiikan mallimme ja keskustelemaan siitä vierustoverimme kanssa. Sen jälkeen hän laajensi kuvaansa yksilön omasta maailmasta yrityksen maailmaan, yksilön ja yrityksen jaettuun maailmaan, asiakkaiden maailmaan ja tätäkin laajempaan, kaikki ihmiset huomioon ottavaan maailmaan.

Kuvan laajentaminen vähä vähältä auttoi oivaltamaan, miten pitkä tie yksilön sisäisestä maailmasta on inhimillisyyteen ja humanismiin, kun se kuljetaan organisaation ja asiakkaan tavoitteiden kautta. Tänä päivänä pitäisi yhä enemmän katsoa ammatin ulkopuolelle laajempaan maailmaan. Esimerkiksi, jos asiakas pyytää räjäyttämään muita, tarvitaan riittävän laaja perspektiivi oikeaan eettiseen ratkaisuun. Oikea näkökulma on tilannesidonnainen, mutta jokaisen tason pitäisi näkyä toiminnassamme.

Projektioppimisessa oppijoiden huomion pitäisi suuntautua omiin ja toisten kokemuksiin sekä niiden välisiin eroihin, mikä auttaisi it-ammattilaisia omien näkemysten arvioinnissa. Kokevatko projektioppijat it-maailman liian kovaksi?

Tutkijatohtori Liisa Myyry Helsingin yliopiston Sosiaalipsykologian laitokselta kertoi meille moraalipsykologian perusteista.

Eettinen herkkyys, pääätöksenteko, motivaatio ja toimeenpanotaito liittyvät ja vaikuttavat toisiinsa. Miten toimintamme vaikuttaa muihin? Mitkä ovat eri toimintavaihtoehdot? Mitkä ovat niiden seuraukset? Eettisiä tilanteita pitäisi osata tulkita, mikä edellyttää empatiaa, asettumista toisten asemaan ja roolinottoa. Jos osapuolia on useita, saattaa olla, että ihminen tuntee empatiaa vain jotakuta kohtaan, mistä syntyy empaattinen vääristymä.

Kantin mukaan tunteet häiritsevät rationaalista ajattelua, mutta nyt ollaan tulossa toisiin ajatuksiin. Tehdäänkö päätöksiä järjen vai tunteen pohjalta? Uskommeko refleksiiviseen etiikkaan vai intuitionistiseen päätöksentekoon? Ihmisellähän on vaistonvaraisia tuntemuksia siitä, mikä on oikein.

Yleismaailmalliset arvot ja elämää ohjaavat periaatteet voisi asettaa henkilökohtaiseen tärkeysjärjestykseen. Pyrkiikö ihminen suoriutumiseen ja itsensä korostamiseen vai universalismiin ja itsensä ylittämiseen? Ian Soodleyn aiemmin esittämässä mallissa jälkimmäinen olisi tasolla viisi, edellinen tasolla yksi.

Eettinen toimeenpanotaito edellyttää pystyvyyttä ja itsesäätelyä. Jos ihminen kiihtyy palaverissa, hänen pitäisi mietiä, miten tunnereaktiota voisi säädellä, jotta päästäisiin suotuisaan lopputulokseen. Jo pienillä lapsilla on keskenään erilainen taito säädellä tunteitaan. Sensitiivisyys on tilannesidonnaista ja siihen vaikuttavat mm. kuormitus ja keskittyminen.

Opetuksen haasteina ovat vuorovaikutus, uudet näkökulmat ja roolinotto.

Yliopettaja Soile Juujärvi Laureasta johdatti meitä ryhmätyön avulla dilemmakeskusteluun moraaliajattelun kehittäjänä. Hän on väitellyt Kohlbergin moraalin tasoista, joita ovat:

1. totteleminen ja rangaistus
2. reilu vaihto
3. hyvät ihmissuhteet
4. yhteiskunta ja moraali
5. sosiaalinen sopimus
6. universaalit moraaliperiaatteet.

Reilun vaihdon tasoa voidaan pitää liiketoiminnan moraalina. Korkeimmalle, kuudennelle tasolle lienevät nousseet vain Martin Luther King ja Kant. Kohlbergin tutkimuksen mukaan 35-vuotiaista amerikkalaisista vain 13 % olisi saavuttanut viidennen tason.

Loppupaneelissa pohdittiin, onko koulutusjärjestelmän tavoitteena snellmannilaisittain kasvattaa yhteiskuntakelpoisia kansalaisia. Voidaanko etiikan perusteissa laajentaa perspektiiviä ja ottaa huomioon koko yhteiskunta? Keskustelu huipentui Kantin kategoriseen imperatiiviin:

• toimi sen periaatteen mukaan, joka voit toivoa tulevan yleiseksi laiksi
• toimi aina niin, että kohtelet itseäsi ja toista päämääränä etkä välineenä
• kaikkien moraalisten valintojen pitää olla vapaaehtoisia.